maanantai 7. syyskuuta 2015

Kashk e bademjan -munakoisodippi


Keväällä kirjoitin vierailustani Persian Ravintolaan Espoossa ja siitä ihanasta munakoisotahnasta, joka jäi mieleeni ravintolan parhaana antina. Iranilainen / persialainen keittiö on itselleni sangen vieras eikä muutenkaan niin voimakkaasti esillä kuin monet muut itäisen Välimeren ja Lähi-idän keittiöt tällä hetkellä, mutta halusin ehdottomasti kokeilla tämän herkullisen ja hieman erilaisen tahnan tekoa myös kotona.

Googlen avulla opin, että 1) tahnan juju on mausteiden ohella kermaisuutta tuova hera (kashk) ja 2) tähänkin ruokaan on reseptejä yhtä monta kuin kokkejakin, joista varmasti jokaisen (äidin tai isoäidin) versio on juuri se autenttisin ja paras. Valmistusvinkkejä otin mm. täältä ja täältä, mutta mitään yhtä tiettyä ohjetta en noudattanut. Valitettavasti en myöskään onnistunut löytämään meikäläisistä etnokaupoista valmista heraa (arvelen, että urheiluosastojen proteiinijauhe ei ole ihan sopivaa kokkaukseen), mutta korvasin sen yhdessä reseptissä suositellulla ranskankerman ja maidon yhdistelmällä, jolloin ihan normimarketistakin sai kaikki dippiin tarvittavat ainekset.

Lopputulos oli hyvä huolimatta siitä, että paistoin sipulit vähän turhankin huolellisesti, mutta saattaisin vielä jatkojalostaa tätäkin ruokaa. Kenties voisin valmistaa heran itse, tai käyttää jotain lampaan- tai vuohenmaitopohjaista tuotetta tuomaan syvyyttä makuihin. Maustamiseen taas käyttäisin sahramin ja kurkuman sijaan pelkkää kurkumaa, koska sahramin hienoudet eivät ole oikein ikinä minulle auenneet. Mutta jos sahramin makua osaa arvostaa, suosittelen tietysti sitä käyttämään. Pienistä viilausajatuksista huolimatta dippi maistui ihanalta pitaleivän ja jopa supisuomalaisen rieskan kanssa. Toimii varmasti munakoison ystäville!

Kashk e bademjan

1 iso munakoiso
2 punasipulia
4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä paistamiseen
mustapippuria
suolaa
pieni hyppysellinen jauhettua sahramia
hyppysellinen kurkumaa
hyppysellinen kuivattua minttua
hyppysellinen cayennepippuria
100g paksua, nestemäistä heraa (tai ranskankermaa, jota on ohennettu maitotilkalla)
pieni kourallinen tuoreita mintunlehtiä silputtuna
(pieni kourallinen rouhittua saksanpähkinää)

1. Kuori munakoiso ja lohko se ensin pitkittäin ja sitten pitkät lohkot n. 5-10 cm paloiksi. Ripottele lohkoille suolaa ja laita lävikköön valumaan noin puoleksi tunniksi. Painele lohkot puhtaalla astiapyyhkeellä kuiviksi.

2. Kuumenna öljy paistinpannulla keskikuumaksi ja laita munakoisot paistumaan. Munakoiso saa paistua rauhassa 20-30 minuuttia, kunnes se on läpikypsä, saanut hieman väriä ja muussattavissa esim. puuhaarukalla. Munakoison paistuessa kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli ja paista toisella pannulla hitaasti miedohkolla lämmöllä kullanruskeiksi. Sekoita puolet sipuliseoksesta munakoison joukkoon ja jatka jäljelle jäävän sekoituksen paistamista, kunnes sipuli on hieman rapeaa (vältä kuitenkin polttamista). Laita sipuli talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois ja sipuli rapeutuu vielä entisestään.

3. Mausta munakoiso-sipuliseos suolalla, pippurilla, sahramilla, kurkumalla, cayennepippurilla ja kuivatulla mintulla. Muussaa seos sitten huolellisesti puuhaarukalla, perunasurvimella tai vastaavalla. Jos haluat sileämmän dipin, voit myös käyttää vaikka sauvasekoitinta. Sekoita mukaan hera tai ranskankerma ja kaada dippi tarjoiluastiaan. Ripottele pintaan loput sipulista, silputut mintunlehdet sekä halutessasi rouhittuja saksanpähkinöitä. Tarjoile lämpimänä esimerkiksi lavash-leivän kanssa.

2 kommenttia:

  1. Tämän täytyy olla hyvää! Olen heikkona aika lailla kaikkeen mihin tulee munakoisoa ja minttua, eivätkä saksanpähkinät tai sipuli yhtään helpota asiaa :) /Claudia

    VastaaPoista
  2. Kyllä vain, noilla raaka-aineilla on vaikea mennä pahasti metsään! :)

    VastaaPoista