sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Sherrysilli kesän ensimmäiseen kalapöytään


Tänä viikonloppuna sain laittaa kesän ensimmäisen kalapöydän uusien perunoiden kera, juttu, jota joka vuosi odotan jo kuukausia etukäteen. Menin hyvin helpolla kaavalla; paria erilaista silliä, savulohta - olisin mieluusti graavannut mutta taaskaan kaupassa ei ollut ostohetkellä riittävän tuoretta tavaraa - ja kaapista löytyneitä säilykesavumuikkuja. Sivuun creme fraiche -pohjaista kastiketta ja kesäisiä kasviksia, kuten kukkakaalia ja tomaattisalaattia. Kotimaisiakin uusia perunoitakin olisi jo ollut myynnissä, mutta noin seitsemän euron kilohinta ei ihan ollut vielä mieleinen, joten tyydyin ruotsalaisiin. Siihen vedänkin rajan, minusta sen kauempaa tuodut uudet perunat eivät maistu oikealla tavalla uudelle perunalle.

Sillien osalta halusin vihdoin testata sherrysillin tekemistä. Pidän siitä kovasti mutta yleensä on tullut ostettua se valmiina. Käyttämäni resepti on Aamulehdestä parin vuoden takaa ja hyvin helppo, hankalinta oli sherryn valinta, koska reseptissä käskettiin käyttämään kuivaa, mutta niitäkin löytyi alkosta montaa eri vaihtoehtoa, jotka sopivat myyjän mielestä hyvin erilaisiin kokkailuihin. Tunnustan olevani täysi sherryummikko, ja minähän olin lähettänyt vielä ostoksille isännän, joka ei tiennyt, mihin aioin sherryn käyttää. Ostoskassiin päätyi pullo, joka maistui joka tapauksessa sillin kastikkeessa oikein hyvälle. Muutenkin onnistunut kokeilu, jatkossa ei tarvitse ostaa valmiina! 

Sherrysilli

4 matjessillifileetä (n. 300g)
1 punasipuli
2 laakerinlehteä

kastike:

1,5 dl tomaattimehua
0,5 dl rypsiöljyä
3 rkl etikkaa
0,5 dl sokeria
3 rkl kuivaa sherryä
6 murskattua maustepippuria

1. Pilko matjessillifileet suupaloiksi ja hienonna sipuli. Lado silli ja sipuli kerroksittain purkkiin tai kulhoon. Tuikkaa laakerinlehdet mukaan.

2. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset. Kastike on tarpeeksi sekoittunut, kun sokeri on kunnolla liuennut seokseen. Kaada kastike sillin ja sipulin päälle ja anna vetäytyä jääkaapissa kaksi vuorokautta. 

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Mustapapu-melonisalaatti katkaravuilla


No niin, muutosta on nyt selvitty hengissä. Tai oikeastaan paremmin kuin hengissä, tavaroiden pakkaamisen kanssa tuli lopulta hirveä kiire ja yöunet jäivät vähiin, mutta matka uusille nurkille onnistui olosuhteet huomioiden yli odotusten, oikeastaan todella hyvin. Jäämme kyllä ikuiseen kiitollisuudenvelkaan perheillemme, jotka kukin vuorollaan auttoivat muuttotouhuissa - tai siinä, että saimme itse muuttohommia edistettyä - omien kiireidensä keskellä.

Vaikka kaikki meni hyvin, on muuttaminen kuitenkin rankkaa puuhaa, varsinkin pallomahan, puolitoistavuotiaan ihmispoikasen ja kolmen koiran kanssa. Piti myös tajuta, ettei aviomies automaattisesti muutu siivousintoilijaksi eikä koirista lähde yhtään vähemmän karvaa paikkakunnanvaihdoksen myötä. Ja vaikka sormia syyhyttää järjestellä tavaroita kaappeihin, on välillä pakko levätä ja antaa isännän hoitaa purkuhommia yksin. Keittiötavaroiden purkaminen oli jopa pieni henkilökohtainen kriisi, kun en itse päässyt sitä tekemään. Olen niin tottunut pitämään keittiötä lähestulkoon täysin omana valtakuntanani, että on vaikea neuvoa edes isäntää siinä, mihin järjestykseen tavaroiden pitäisi mennä. On toimiva periaate laittaa vähemmän käytetyt ruokatarpeet ja astiat ylähyllyihin ja paljon käytetyt helposti ulottuville, mutta se ei paljon auta, jos ei tiedä, mitä tarvikkeita käytetään paljon ja mitä vähemmän. Mutta eiköhän kaikki löydä paikkansa ajan mittaan. Uudessa asunnossa ei onneksi ole kiirettä saada kaikkia tavaroita purettua, vaan voimme rauhassa totutella takaisin tavalliseen arkeen. Tärkeimmät asiat ovat jo paikallaan niin, että asunnossa voi hyvin elää ja toimia. Ja tehdä ruokaa.

Ruuanlaittoon ehtikin tulla himo muuton aikana. Vanhassa asunnossa ei oikein viimeisinä päivinä voinut tehdä mitään suurimman osan tavaroista ollessa paketissa, matkapäivä oli omaa lukunsa ja pari ensimmäistä päivää uudessa kodissa kuluivat niinikään muuton tiimellyksessä, joten tilauspizzat ja kaupan eineshylly tulivat sangen tutuiksi. Eläähän niilläkin ja onneksi valikoimassa on nykyisin myös tuoresalaatteja ja -raasteita, mutta kovasti alkoi jo kroppa huutaa erityyppistä ruokaa ja korvien väli sitä, että saisi tehdä ruokansa ihan itse. Ei mitään monimutkaista, mutta jotain raikasta ja terveellistä, samaan aikaan riittävän kevyttä ja ruokaisaa.

Niillä kriteereillä uuden kodin ensimmäiseksi ateriaksi valikoitui salaatti, joka koostui pääosin raikkaasta vesimelonista, mustapavuista ja katkaravuista. Olen viime aikoina ihastunut kovasti proteiinipitoisiin, pieniin ja napakoihin mustapapuihin, ja ne sopivatkin hienosti vesimelonin kanssa. Salaatin höysteeksi tein limettipohjaisen kastikkeen. Ohjeen annoksesta riittää kahdelle kevyeksi lounaaksi tai 3-4 hengen lisukesalaatiksi. Todella yksinkertainen kokonaisuus, todella helppo tehdä, ja todella hyvää. Loistavaa tarjottavaa (katkaravuilla tai ilman) myös grillijuttujen kaveriksi tai kesän buffetpöytiin perinteisen feta-melonisalaatin sijaan!

Mustapapu-vesimelonisalaatti katkaravuilla 

200g pakastekatkarapuja
2 tlk (280 gr per tölkki) mustapapuja
1/4 pienehköstä vesimelonista
1/2 sipuli
1 ruukullinen korianteria
1 pieni, vihreä chili
1/2 limetin mehu
reilu loraus oliiviöljyä
muutama rouhaisu mustapippuria
pari ripsausta suolaa

1. Sulata ja valuta katkaravut, huuhdo ja valuta mustapavut ja kuori ja pilko meloni. Hienonna sipuli, chili ja korianteri. Sekoita ainekset salaattikulhossa.

2. Purista limetin mehu salaatin sekaan. Lisää mukaan loraus öljyä, suola ja pippuri.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ravintolavinkki Espooseen: Persian Ravintola

Muuttotohinoiden lomassa ehdin toissa viikolla vielä testaamaan vanhan kotikaupungin ravintolatarjontaa, kun kävin kaveritreffien merkeissä Leppävaarassa Persian Ravintolassa (kyllä, tämä on kirjoitusasu, se piti pariin otteeseen tarkistaa). Olen pari vuotta sitten kuullut useammasta suunnasta kehuja paikasta ja ilmeisesti se on aiemmin tunnettu nimellä Vihreä Ravintola, mutta nyt siis vasta pääsin itse testaamaan, kiitos ystävättären, jolle paikka sattui juuri sopivasti muistumaan mieleen treffiemme alla. Ja kiitos myös kännykkäkamera-lainasta, itsehän olin taas vaihteeksi liikkeellä ilman kameraa - ja samalla pahoittelen kuvien laatua, joka ei tee ruualle oikeutta. Minä ja kosketusnäytöt emme vain sovi yhteen.

Joka tapauksessa, ravintola sijaitsee muutaman sata metriä Leppävaaran asemalta pohjoiseen, vähän syrjässä pienen kadunpätkän varrella parin-kolmen muun liiketilan lomassa. Jos en olisi tiennyt osoitetta, myönnän, etten olisi osannut lähteä juuri niiltä nurkilta hakemaan ruokapaikkaa. Sisään astuessa ravintolan yleisilme on melko vaatimaton mutta siisti, keittiöönkin pystyy hieman tirkistelemään salin puolelta avoimen oviaukon kautta. Arvelen asiakaspaikkoja olevan kolmisenkymmentä; sateisena iltapäivänä tilaa oli mutta myös muita ruokailijoita, eikä missään kohtaa tuntunut siltä, että istuisimme tyhjässä ravintolassa, vaikka olimmekin liikkeellä siinä hiljaisessa kohdassa lounasajan jälkeen mutta ennen parasta after work- ja illallisaikaa.

Myönnän iranilaisen tai persialaisen keittiön olevan minulle täysin vieras, jotenkin olen vaan niputtanut sen osaksi Lähi-idän keittiötä, jonka alueellisista eroista minulla muutenkin on sangen rajallinen tuntemus. Ravintolassa tietämättömyys kääntyi ravintolan listan selailuksi ymmärtämättä ihan, miten homma toimii tai miten ruokia on tarkoitus tilata, mutta onneksi ystävällinen tarjoilija auttoi pääsemään hommasta jyvälle. Alkuun tilasimme jaettavaksi kashke bademjan -munakoisoannoksen sekä boraani-nimistä jugurtti-pinaatti-valkosipulitahnaa. Munakoisotahna oli ihan älyttömän hyvää ja sekä minun että ystävättäreni mielestä koko aterian paras annos. Se meni myös välittömästi omalle to-do -listalleni, muutaman reseptin googlasin heti samana iltana varastoon. Myös jugurttitahna oli hyvää ja raikasta, ja sopi mainiosti kylkiäisenä tulleiden lämpimien leipien dipiksi.



Pääruuaksi otimme molemmat annokset grillilistalta, minä kana- sekä jauhelihavartaan ja ystävätär jauheliha- ja kokolihavartaat. Annoksiin kuului sahramiriisi ja grillattua tomaattia. Lisäksi tilasimme pikkelöityjä vihanneksia sekä taas uutta dippiä, jossa oli salottisipulia ja jugurttia, valitettavasti en löytänyt annosten nimiä  tähän hätään. Pääruoka-annoksissa oli kokoa eikä maussa varsinaisesti ollut vikaa, mutta sellaisenaan ne olivat vähän pliisut herkullisiin alkupaloihin verrattuna ja ilman lisukkeena tilattua kastiketta ne olisivat olleet myös aika kuivat. Pikkelöidyt vihannekset olivat hauska kokeilu, suomalaiseen etikkakurkkutyyliin verrattuna kasvikset olivat hyvin happamia ja voimakkaan etikkaisia. Ja toki eri tavalla maustettuja, muistaakseni sahrami oli läsnä niissäkin.

Jälkkärille minulla ei ollut tilaa, mutta maistoin kaverin sahramilla, pistaasilla ja ruusuvedellä maustetusta jäätelöstä, joka olikin taas hauska kokemus. Lisäksi hörpimme niinikään maukkaat teet.



Laskua jouduimme odottelemaan tovin ja maksoimme lopulta suoraan ravintolan kassalle. Hieman epäselväksi jäi, oliko muita vaihtoehtojakaan. Muutoin palvelu pelasi kuitenkin tosi hyvin, herttainen tarjoilija kävi ruokalistaa kärsivällisesti läpi kanssamme ja kertoi eri ruuista, ja opastipa hän vielä teenkin sekoittamisessa ruokailun päälle. Hintaa kahdelle alkuruualle, kahdelle pääruualle ja kahdelle lisukkeelle tuli yhteensä todella kohtuulliset 55 euroa, ja siihen sisältyi vielä pieni alkusalaattipöytä, leivät sekä tee.

Kokonaisuutena Persian Ravintolasta jäi ehkä hieman epätasainen vaikutelma, mutta paljon laitan kyllä sen piikkiin, etten juurikaan tunne iranilaista ruokakulttuuria enkä tiedä, mitä kannattaa tilata tai mitä on tapana tilata. Kenties pelkkiä alkupaloja ja pikkuruokia jaettavaksi, tai vaikkapa jotain listan herkullisen kuuloisista pataruuista? Kaiken kaikkiaan ravintolasta jäi kuitenkin tosi positiivinen kuva ja mieliteko käydä uudestaankin, kun vaan Espoon leveysasteille tulee seuraavan kerran (miksi tuleekin mentyä johonkin uuteen, kivaan paikkaan juuri ennen kuin muuttaa toiselle puolelle Suomea?). Plussaa myös palvelualttiudesta, ateriamme oli sekä opettavainen että nautittava!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Hauduttamalla paras eli isännän chili con carne


Jonkinlainen versio chili con carnesta kuuluu varmaan lähes jokaisen lapsiperheen arkiruokarepertuaariin. Tämä meidän versiomme ei välttämättä kelpaisi puristille tai hifistelijälle purkkipapuineen, -tomaatteineen ja vaihtelevine lihoineen, mutta minusta se on vaan niin hyvää, että haluan laittaa ohjeen tännekin. Helppoja ja maukkaita arkiruokaideoita kun ei koskaan ole liikaa!

Minä hoidan taloutemme ruokahuollosta normaalisti noin 95% (no, viime aikoina vähän vähemmän sattuneesta syystä), mutta chili con carne on niitä ruokia, jotka isäntä yleensä tekee, usein vielä sellaisena bulkkiannoksena, että syötävää riittää useammaksi päiväksi. Hyvin yksinkertaisen ruuan kaksi salaisuutta ovat hitaasti kullankeltaiseksi kuullotettu sipuli sekä - kuten otsikostakin käy ilmi - haudutus, joka voi olla juuri niin pitkä, kuin aikaa on. Koska chili con carneen kuuluu nimensä mukaisesti chili mutta monen lapsiperheen ruokavalioon ei, voi ohjeesta poiketen antaa ruuan hautua vähän aikaa ensin ilman chiliä, ottaa sitten "lastenversion" syrjään ja lisätä chilin haudutuksen loppuajaksi. Ihan loppuun en kuitenkaan lisäämistä jättäisi, koska silloin chili ei ehdi luovuttaa makuaan tasaisesti ruokaan vaan jää tulisiksi sattumiksi kastikkeeseen.

Chili con carne arkitarpeisiin (4-6 hengelle, useamman päivän tarpeisiin kannattaa tehdä tupla-annos)

500g jauhelihaa (meillä tällä kertaa possun)
2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
1 tlk kidneypapuja
muutama ripsaus suolaa
mustapippuria myllystä
2 tkl tomaattimurskaa
2-3 tl sokeria
2 rkl soijaa
2 tuoretta jalapenoa (muukin chili käy, meillä oli nyt mietoa punaista, jonka lajikkeesta ei ole tietoa)
ruukullinen tuoretta korianteria

öljyä paistamiseen

1. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulia ja valkosipulia pannulla öljytilkassa keskilämmöllä, kunnes sipuli alkaa muuttua kullankeltaiseksi. Vältä ruskistamista. Kippaa sipulit pannusta hetkeksi syrjään, lisää pannuun lämpöä ja paista jauhelihan siinä kypsäksi.

2. Huuhtaise ja valuta kidneypavut. Hienonna korianteri ja viipaloi chilit ohuelti. Lisää chili, pavut ja aiemmin paistetut sipulit jauhelihan joukkoon ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tomaattimurska, sokeri ja soija ja laske lämpö pienimmilleen. Peitä kannella ja anna hautua pienellä lämmöllä paristakymmenestä minuutista kahteen tuntiin. Lisää korianterisilppu juuri ennen tarjoilua. 

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Sesongin parsa-kylmäsavulohipasta arkeen ja juhlaan


Joskus tulee ruokien suhteen täysosumia; joku kokeilu onnistuu ihan yli odotusten ja on niin kovin hyvää, ettei tiedä miten sitä kehuisi tarpeeksi. Ja kuten nyt tässä tapauksessa, ruoka valmistui vielä todella helposti ja nopeasti ihan muutamasta raaka-aineesta. Ihan kirjaimellisesti pastan kiehuessa, vain ainesten sekoitus jäi tehtäväksi sen jälkeen.

Tein siis pastaa kylmäsavulohen ja parsan kera. Ei mikään uusi keksintö ja tähän aikaan vuodesta ohjeita näkyy aika paljonkin sekä lehdissä että netissä, mutta koska en ole kovin suuri pastakokki (arkiruokana harva se päivä kiehuvia täysjyvämakarooneja ei varmaan lasketa), tämäkin pasta puuttui repertuaaristani. Nyt kuitenkin oli parsaa jääkaapissa ja kylmäsavukalaakin oli tehnyt mieli jo pidempään. Ja pisteenä i:n päälle kaapissa yksi parempi pastapaketti (ns. isän ja äidin pasta) oli odottanut käyttöön pääsyä jo ikuisuuden, ja halusin ennen muuttoa saada sen kulutettua, joten päädyin sen nyt valmistamaan.

Ja miten tuo pasta yllättikään minut. Savukalan vuoksi se oli melko voimakkaan makuista mutta sitruunaisen raikasta, ja kaikki komponentit balanssissa. Isäntä totesi kokkausvaiheessa, että poikamies lisäisi kermaa ja itsekin mietin, pitäisikö sitä laittaa varmuuden vuoksi, mutta olen tosi iloinen, etten laittanut, sitä ei yhtään kaivattu. Kuten sanottu, en tiedä ihan, miten tarpeeksi tätä pastaa kehuisin mutta suosittelisin joka tapauksessa sekä paremmaksi arkisapuskaksi että viikonloppu- tai juhlapäivän pastaksi, jos et halua viettää koko päivää keittiössä. Lähinnä kiinnittäisin huomiota hyviin raaka-aineisiin, jolloin ruuan kanssa tuskin voi mennä pieleen. Eli valikoi tuoretta ja mielellään mahdollisimman läheltä tullutta parsaa, ja hyvälaatuista kylmäsavulohta - ja nimenomaan lohta eikä kirjolohta, jälkimmäisessä on yleensä vähemmän rasvaa ja se kovettuu helposti, jos pääsee kypsymään. En keskimäärin välitä kuumentaa raakakypsytettyjä kaloja tai lihoja eikä kalan oikeastaan kuulu tai ainakaan tarvitse tässä pastassa kypsyäkään, mutta listeriariskin vuoksi esim. minulle suositellaan tällä hetkellä ainakin vakuumissa olleiden kylmien kalatuotteiden kypsennystä ennen käyttöä, se onnistuu helposti erillisellä pannulla (eli tarvittaessa osa pastasta syrjään ennen kalan lisäämistä, kala kypsennetään nopeasti esim. pannulla ja lisätään vasta sitten).

Parsa-kylmäsavulohipasta (2-3 annosta)

2-3 hengen annos (paketin ohjeen mukainen) mieleistä, hyvälaatuista pastaa
nippu tuoretta, vihreää parsaa
reilu 200g kylmäsavulohta (meillä 215g)
1 punasipuli
1 sitruunan mehu
1,5 rkl voita
pari reilua lorausta oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
suolaa
parmesanlastuja

1. Keitä pasta suolalla maustetussa, väljässä vedessä pakkauksen ohjeen mukaan ja valmistele odotellessa muut ainekset. Poista parsasta puumaisin tyvi ja pilko varret pieniksi kiekoiksi, nuput voivat jäädä kokonaisiksi. Kiehauta pari-kolme desiä vettä, lisää pilkottu parsa ja kypsennä noin minuutin ajan, valuta ja jätä syrjään. Hienonna sipuli ja suikaloi kylmäsavulohi. Vuole parmesan lastuiksi.

2. Valuta valmis pasta, kaada takaisin kattilaan ja lorauta päälle oliiviöljyä. Lisää parsa, sitruunamehu ja voi, ja ripsauta päälle suolaa ja pippuria. Sekoita. Lisää vielä lohisuikaleet ja punasipuli, sekoita uudelleen, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Annostele lautasille ja viimeistele parmesanlastuilla, lorauksella oliiviöljyä sekä mustapippurilla.

torstai 14. toukokuuta 2015

Intian inspiroima arkikasvispata


Intialainen ruoka ei kuulu vahvuusalueisiini (jollei vahvuudeksi lasketa sitä, että syö sitä verrattain usein ja mielellään?). Sitä tulee siis harvemmin tehtyä, vaikka en oikeastaan keksi ihan suoraa syytä, miksi - olen perustellut asiaa itselleni sillä, että pitäisi hankkia arsenaali mausteita, joita ei muuten tule niin käytettyä, mutta ei sekään nyt ihan totta ole. Suurin osa jutuista löytyy mauste- ja jääkaapin perusvalikoimasta jo nykyisellään, eikä loppujakaan tarvitse ihan kuusta asti etsiä. Ja olenhan minä hankkinut kaappiin valmiiksi sopivat mausteet myös thairuokien tai Lähi-idän makujen loihtimiseen, joten miksi intialainen olisi jotenkin poikkeus? No, en oikeastaan tiedä, mutta kunnon herätys intialaiseen kokkaamiseen kotioloissa odottaa vielä tulemistaan.

Tykkään siitä huolimatta tehdä välillä arkiruuaksi jotain intialaisen keittiön inspiroimaa, kuten nyt viimeksi tätä kasvispataa, josta tuli mielestäni tosi hyvää lähes pelkällä pilkkomisen vaivalla. Ei ehkä puristin tai hifistelijän juttu valmiscurryjauheineen, mutta juuri sopivaa arkipäivään. Variointimahdollisuuksiakin riittää vaikka kuinka, vihannekset vaihtuvat jääkaapin tarjonnan mukaan, juuston voi korvata toisella (tai jättää pois, minäkin laitoin sitä lopulta vaan annoksen päälle, en itse pataan) ja nesteeksi voi hyvin käyttää tilkan kermaa, purkin tomaattimurskaa tai vaikka heraa (esim. sieltä raejuustopurkin pohjalta). Ohjeesta riittää kahdelle-kolmelle hengelle, itse olisin voinut syödä tätä vähän enemmänkin, ennen kuin loppui.

Intialaistyylinen kasvispata (2-3 hengelle)

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
1 pienehkö kukkakaali
100g (tai rasiallinen) tuoretta pinaattia
1 vihreä paprika

öljyä (ja halutessasi voita) paistamiseen

1 laakerinlehti
2 tl paprikajauhetta
2 tl keskivahvaa curryjauhetta (minulla madras)
1 tl juustokuminaa
1 tl chilirouhetta
ripaus kardemummaa (jauhettu käy)

4 rkl soijaa
1/2 dl vettä (tai kermaa, heraa, tomaattimurskaa tms., jos käytät nesteenä muuta kuin vettä määrä voi olla suurempikin)

tuoretta korianteria silputtuna
raejuustoa


1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Pilko kukkakaali pieniksi kukinnoiksi (isommat varsipalat voi viipaloida) ja kuutioi paprika. Kuori ja hienonna inkivääri. Huuhtele pinaatti ja jätä valumaan.

2. Kuumenna pannulla keskilämmöllä 3-4 rkl öljyä. Lisää laakerinlehti, paprikajauhe, curry, juustokumina, paprika, kardemumma ja chili ja sekoittele noin minuutin ajan. Mausteet saavat hieman sihahtaa pannuun joutuessaan, mutta varo kuumentamasta pannua liikaa.

3. Lisää pannuun sipuli, valkosipuli ja inkivääri ja kuullota hetki. Lisää kukkakaali ja voi, jos käytät, ja kuullota muutama minuutti lisää. Sekoittele, lisää paprika ja pinaatti, sekoita vielä muutaman kerran ja mausta soijalla. Lisää vesi tai muu neste ja anna hautua pienellä lämmöllä, kunnes kasvikset ovat kypsät. Lusikoi päälle raejuustoa ja silppua pintaan tuoretta korianteria.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Hirvensydäntä ja elämänmyllerrystä


Me tyhjennämme nyt pakastinta melko kovalla kiireellä. Suurin osa tykötarpeista menee ihan arkiruokaan, mutta välillä käteen osuu jotain vähän erikoisempaa, nyt viimeksi hirven sydäntä. Tiesin kyllä, että sydän odottaa edelleen valmistamistaan, mutta vähän olen pelännyt, että onnistuisin pilaamaan sen. Possun sydäntä olen tehnyt joskus ja se olisi voinut olla parempaakin, poron sydäntä taas olen maistanut ja se on ollut ihan älyttömän hyvää. Hirvi on joka tapauksessa ihan oma elukkansa, enkä ole sen sydäntä maistanut missään muodossa, kuullut vain, että sekin on erinomaista. Siitä valmistuspaineet siis.

Kun pakko oli jotain kuitenkin keksiä, päätimme yksinkertaisesti laittaa puolet sydämestä savustimeen, katsoa, mitä tapahtuu, ja valmistaa loput sitten toisella kertaa keittämällä tai kuivaamalla. Isäntä ystävällisesti hoiti putsauksen ja savustuksen ja maistellessamme lopputulosta tulimme siihen tulokseen, että sydän olikin ihan yllättävän onnistunut. Vielä ilahtuneempia olimme kuitenkin seuraavana päivänä, kun viipaloimme jäähtynyttä ja jääkaapissa levännyttä sydäntä leivän päälle - tosi, tosi hyvää! Siitä inspiroituneena tein nuo alkukuvan naposteltavat, joihin tuli savustetun sydämen alle Myllyn Parhaan ruislastu (ruisnapit, hyvä näkkäri tai muutkin lastut sopivat, meillä nyt vaan sattui olemaan näitä) sekä piparjuurella maustettua voita, ja päälle kesäisenä komponenttina hieman makeaa, marinoitua retiisiä, jonka reseptin julkaisen täällä blogissa myöhemmin. Superyksinkertainen, sähkösavustimessa onnistuva sydämen savustusohje taas löytyy tämän tekstin lopusta.

Mutta mistä paine pakastimen tyhjennykseen? Pitkä juttu, mutta koittakaa kestää. Vuodenvaihteessa mainitsin täällä blogissakin, että elämä on ollut oudon tuulista viime aikoina, niin hyvässä kuin pahassakin. Varsinkin loppuvuoteen mahtui jos jonkinlaista pientä ja suurempaa mullistusta. Silti, vähänpä tiesin tuolloin siitä, että 2015 olisi vielä edellisvuottakin jännittävämpi.

Ensinnäkin, joulu-tammikuussa oli jo hyvin tiedossa, että saisimme perheenlisäystä tämän vuoden loppukesästä, ja nyt puhun siis ihmislisäyksestä, koiria meillä on tietääkseni ihan riittävästi nykyiseen elämäntilanteeseen. Yllätys oli kuitenkin suuri - ja ensikommenttini sairaalassa ultrausreissulla jotain sen suuntaista kuin "et oo tosissas" - kun selvisi, että meille onkin tulossa kaksoset. Olimme isännän kanssa kyllä toivoneet ihmispoikaselle sisaruksia pienellä ikäerolla, mutta en kyllä rehellisesti ollut alkuunkaan varautunut siihen, että sisaruksia voisi tulla sillä samalla pienellä ikäerolla useampikin.

Toiseksi, kaikenlaisia kuvioita asumiseen ja töihin liittyen on ollut ilmassa jo kuukausikaupalla, eikä vähiten tuon edellämainitun perheenlisäyksen vuoksi. Asumme nykyisellään kaksiossa. Vaikkakin kohtuullisen suuressa sellaisessa, niin lievällä paniikilla mietimme ajatusta edes väliaikaisesta asumisesta nykyisessä huushollissa kolmen pienen lapsen ja kolmen koiran kanssa. Isompaan vuokra-asuntoon emme enää halunneet, koska tuntui hullulta maksaa reippaasti lisää vuokraa asuntolainan lyhentämiseen verrattuna. Talvikuukausina kiersimmekin ahkerasti asuntonäytöissä etsimässä sitä toivottavasti seuraavan parinkymmenen vuoden kotia, mutta ihan täydellistä paikkaa ei löytynyt, ja toisaalta pelotti myös sitoutua pitkän aikavälin asuntoon, kun perheen (tai siis lähinnä isännän, sattuneesta syystä minulla ei ole nyt lähitulevaisuudessa suunnitelmia tehdä palkkatöitä) työkuvioihin liittyi jos jonkinlaista avointa vaihtoehtoa.

Keväämmällä totesimme, että asunnonetsintä saa jäädä tauolle, lapset syntyköön ja asukoon alkuun kaksiossa, ja kun ollaan hieman alusta toivuttu, jatketaan etsintöjä. Mieli ehti juuri rauhoittua ajatukseen, kun työrintamalta kuuluikin muutama viikko sitten uutisia, jotka heittivät taas suunnitelmat päälaelleen. Eräs meidän kovasti jännittämämme työpaikka tärppäsi, ja sen myötä varmistui, että Kärähtäneiden talous joutuisi sittenkin muuttohommiin jo ennen kaksosten syntymää - eikä minnekään ihan naapuriin vaan pääkaupunkiseudulta kohti Oulua. Tiedämme jo ennestään olevamme hieman hulluja ja olimme myös etukäteen päättäneet, että lähdetään, jos tilaisuus tulee, mutta kieltämättä piti pari kertaa hengittää syvään ja arvioida järkensä määrää sen ajatuksen edessä, että kuukauden varoitusajalla tulisi löytää asunto, pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa aika monen sadan kilometrin päähän, varsinkin huomioiden viimeisellä kolmanneksella olevan raskauteni sekä arkielämäämme työllistävän puolitoistavuotiaan ja kolme koiraa.

Mutta nyt pari viikkoa myöhemmin meillä on asunto ja muuttofirma buukattuna, parin viikon kuluttua pakkaamme itsemme autoon yökamppeiden kera ja ajamme Ouluun sillä aikaa kun muuttomiehet tulevat kantamaan tavaramme pois nykyisestä asunnosta ja tuovat ne uuteen paikkaan seuraavaksi päiväksi. Neuvola- ja sairaala-asiat ovat hoidossa ja sukulaisten kanssa on jo ehditty pohtia turvaverkkojärjestelyjä tulevien tulokkaiden syntymää silmälläpitäen. Jotenkin asiat vaan lutviutuvat ja palaset tuntuvat loksahtelevan kohdalleen. Enää muutama pikku juttu, kuten pakkaaminen ja siivoaminen ja siirtyminen paikasta toiseen koirien ja taaperon kanssa, ja ja ja...

Silti tuntuu, että nyt aletaan olla voiton puolella. Jotenkin on aina hankalinta miettiä, mitä pitäisi tehdä, mutta sitten kun suunta on selvä, varsinainen tekeminen onkin yllättävän suoraviivaista. Sanon kuitenkin jo nyt, että jos vuodelle 2016 saa jo esittää toiveita, olisin tosi tyytyväinen ihan tylsän tavallisesta ja tasaisesta vuodesta. Kiitos.

Niin ja jos joku luki näin pitkälle, niin se lupaamani, helppo ohje hirvensydämen savustukseen - kas tässä, olkaa hyvät.

Savustettu hirvensydän 

1/2 hirvensydän (sulatettuna, jos ollut pakkasessa)
suolaa
(mustapippuria)

1. Putsaa sydämestä kalvot ja isot suonet veitsellä leikaten. Leikkaa puolikas pitkittäin neljään osaan (ositusta voi tehdä jo putsatessa, jos se helpottaa työtä). Hiero osiin suolaa ja halutessasi mustapippuria ja anna levätä jääkaapissa yön yli tai esim. aamusta iltapäivään.

2. Laita savustimen alemmalle pellille kourallinen kevyesti kasteltuja puulastuja (meillä perinteistä leppälastua). Laita sydämen palat ylemmälle pellille / ritilälle ja savusta niitä noin 30 min. Anna valmiiksi savustetun lihan levähtää hetki ennen viipalointia, jos käytät lihan leikkeleenä, jäähdyttäisin sen kokonaan ja antaisin olla vaikka yön yli jääkaapissa vetäytymässä. Viipaloi liha poikkisyin (eli käsittele pitkulaisia paloja vähän kuin filettä) mahdollisimman ohuelti.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Raparperimousse ja viime hetken äitienpäivävinkki


Yksi ehdottomista loppukevään ja alkukesän suosikkikasveistani on raparperi, ja tänä vuonna sitä kasvaa omallakin pihalla. Nyt, kun vähän varjoisassa nurkassa kasvava yksilöni on vihdoin tehnyt riittävän suuret varret muutaman kokkausjutun toteuttamiseen, laitan tänne blogiinkin vielä myöhäisenä äitienpäivän jälkkärivinkkinä raparperimoussen - raikasta ja hyvin helppoa, vaikka koko homman tekisi ihan alusta asti itse! Muutama kippo sotkeutuu, mutta mitään hankalaa tässä ei todellakaan ole. Päälle voi laittaa paahdettuja mantelilastuja (jos et unohda niitä uuniin, kuten minä tein), jotka tuovat kokonaisuuteen vähän tekstuuria ja täyteläisyyttä. Mousseannoksen alle taas voi kätkeä nökäreen raparperisosetta tai hilloa, jos sellaista jää yli.

Niin ja maistuuhan tällainen, kylmä jälkkäri myöhemminkin kesällä. Jos raparperisoseen tekee jo etukäteen, on aktiivinen valmistus melko nopeaa (lue: onnistuu taaperon roikkuessa puntissasi).

Vielä loppuun se viime hetken äitienpäivävinkki: jos haluat jotain enemmän kahvipöytään kuin jälkkäriksi sopivaa herkkua, mutta ajatus oikean kakun loihtimisesta ei innosta, suosittelen helpoksi vaihtoehdoksi tätä uunitonta torttua. josta olen tehnyt kesäisen ja pääsiäiseen sopivan rahkaversion aiemmin. Täytteeksi sopii hyvin myös tuo raparperimousse, ja tortusta saa helposti gluteenittoman vaihtamalla pohjakeksit gluteenittomaan versioon. Muutenkin tuon kyseisen tortun variointimahdollisuudet ovat aivan rajattomat!

Raparperimousse

1,5 dl sokeroitua raparperisosetta (ks. erillinen ohje alla) tai raparperihilloa
50 g voita tai margariinia
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
ripaus vaniljajauhetta

(muutama rkl mantelilastuja)

1. Sulata voi kattilassa rauhallisella lämmöllä. Sekoita mukaan raparperisose ja ota kattila pois liedeltä.

2. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset raparperiseokseen yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita mukaan vaniljajauhe ja anna jäähtyä lähelle huoneenlämpöä. Vatkaa odotellessa kerma sekä munanvalkuaiset vaahdoksi erillisissä kulhoissa.

3. Sekoita ensin kerma- ja sitten valkuaisvaahto varovaisesti raparperiseokseen. Jaa annosmaljoihin (laita annoksen pohjalle halutessasi vähän rapaperihilloa tai -sosetta) ja anna vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin. Odotellessa paahda mantelilastuja uunissa 180 asteessa noin kymmenisen minuuttia, tai kunnes ne saavat kauniin värin. Ripottele lastuja viilennettyjen mousseannosten pintaan juuri ennen tarjoilua.

Helppo raparperisose (3-4 dl)

3 täysmittaista raparperinvartta (tai useampi pienempi pätkä)
1 dl sokeria
2-3 rkl vettä

Huuhdo ja pilko raparperinvarret ja laita ne kattilaan sokerin ja veden kanssa. Kiehauta, ota heti pois liedeltä ja sekoittele, kunnes sokeri on suurin piirtein liuennut. Kaada sauvasekoittimelle sopivaan astiaan (kapea, korkea astia, minä käytän usein mittakannua) ja surauta soseeksi.


tiistai 5. toukokuuta 2015

Ottolenghin mausteinen kikhernesalaatti mutkien kautta mutta silti vähän oikaistuna


Vappuna meillä herkuteltiin ruokaisilla salaateilla, eikä tällä kertaa mukaan mahtunut edes yhtään perinteistä perunasalaattia. Isännän tekemästä chorizo-mustapapusalaatista kirjoitinkin jo, ja toisena salaattina teimme yrttistä kikhernesalaattia, jonka resepti on kuulemma alun perin itsensä supersuositun Ottolenghin käsialaa. Minä nappasin ohjeen Andalusian auringossa -blogista, jonne se oli päätynyt nyt myös niin kovin suositusta Vege! -kirjasta, eli muutaman mutkan kautta se meille matkusti. Mutta samalla tein myös vähän oikopolkuja, sitruunankuori jäi kastikkeesta ihan vaan laiskuuttani ja kardemumma siksi, että sitä on tullut viime aikoina laitettua niin moneen ruokaan. että maku jo hieman kyllästytti. Lisäksi paprikani taisi olla vihreä ja kikherneeni kuivatuista keiteltyjä, eli jääköön teidän lukijoiden arvioitavaksi, onko salaatilla sitten enää mitään tekemistä alkuperäisen kanssa. Tosi hyvä ja raikas salaatista tuli oikaistunakin, joskin sen herkkä mausteisuus jäi kyllä tällä kertaa valitettavasti samassa pöydässä tarjotun, voimakkaamaan makuisen chorizosalaatin varjoon. Mutta ei lasketa sitä tämän salaatin puutteeksi, vaan sen toisen vahvuudeksi. Helppo on suositella tätäkin!

Mausteinen kikhernesalaatti

400g keitettyjä ja valutettuja (tai yksi säilykepurkillinen) kikherneitä
1 kurkku
2 tomaattia
150g retiisejä (minulla yksi nippu, en punninnut mutta näppituntumalta paino meni lähelle ohjetta)
1 paprika (alkuperäisohjeessa punainen, minulla vihreä)
1 pieni punasipuli
ruukullinen korianteria
ruukullinen lehtipersiljaa
pieni nippu tilliä

kastike:

1 sitruunan mehu (ja kuori raastettuna, vaikkei minulla ollut)
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl jauhettua maustepippuria
1 tl jauhettua juustokuminaa
(1 tl jauhettua kardemummaa, joka minulla jäi pois)
1 dl oliiviöljyä

mustapippuria
suolaa

1. Putsaa ja kuutioi tuoreet kasvikset ja silppua yrtit. Sekoita salaattikulhossa kasvikset, yrtit ja kikherneet.

2. Sekoita kaikki salaatinkastikkeen aineet oliiviöljyä lukuunottamatta. Lisää lopuksi öljy, sekoita vielä ja kääntele salaatin sekaan. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna vetäytyä viileässä puolisen tuntia ennen tarjoilua.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Fasaania ja granaattiomenaa pannulla


Tyhjentelin pakastinta jälleen viime viikolla, tällä kertaa kaivoin esiin viimeisen paketin fasaanin rintapaloja. Koska oli arkipäivä, päätin tehdä fasaanista jotain mahdollisimman vikkelää ja leikkasin fileet suikaleiksi, vaikka ajatus tuntuikin ensin hieman arveluttavalta. Samalla päätin toteuttaa myös toisen arveluttavan mieliteon, nimittäin tehdä linnusta hapanimelän annoksen granaattiomenakastiketta käyttäen.

Hinku käyttää granaattiomenaa lähti hyllyssä odottavasta pomegranate sour -kastikkeesta (kiitos anoppi!), jolle olen koittanut keksiä sellaista käyttöä, mistä voisi kirjoittaakin. Salaatteihin soosia menee toki ihan sellaisenaankin. Pullon kyljessä olevasta tekstistä en ymmärrä halaistua sanaa, mutta jos tuote ei ole tuttu, kyseessä on siirappimainen mutta hapahko granaattiomenakastike jossa ei ole sellaista karkkista makua kuin monissa makeammissa granaattiomenasiirapeissa tai -reduktioissa. Kastike sopii hyvin erilaisiin marinadeihin ja glaseerauksiin. Kastikepohjaksi arvelin sen olevan hieman liian hapanta ihan sellaisenaan, joten lempeytin fasaanille tehtyä kastiketta vielä mustaherukkamehutiivisteellä.

Lopputulos oli hauska kokeilu, tuli vahvistettua, että fasaanista voi tehdä yksinkertaista pikaruokaa ja että hapanimelä kastike tai granaattiomena eivät lintua mitenkään pilaa, vaan vaihtelu virkistää. Lintu ei varsinaisesti ui kastikkeessa, vaan ottaa siitä ennemminkin pinnoitteen itselleen. Tarjoiluun sopisi riisikin, mutta minä valitsin yksinkertaisen salaattipedin ja uunissa tehdyt lohkoperunat. Salaattiin hapanimelä kastike antoi tosi hyvää makua ja minulle liemessä pyörähtäneet vuonankaalit olivatkin ehkä lopulta se annoksen paras osa. Ihmispoikanen osoitti hieman normaalimpaa makua ja piti eniten fasaanista.

Fasaania hapanimelässä granaattiomenakastikkeessa (neljälle)

4 fasaanin rintafilettä
170g pekonia
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
ripaus jauhettua kanelia
ripaus jauhettua maustepippuria
pari timjaminoksaa
muutama ripaus suolaa
muutama ripaus mustapippuria
3 rkl pomegranate sour -kastiketta
2 rkl mustaherukkamehutiivistettä
tilkka vettä

(tarvittaessa tilkka öljyä paistamiseen, minulle riitti pekonin oma rasva)

1. Kuori ja viipaloi sipuli, hienonna valkosipuli ja suikaloi fasaani ja pekoni. Paista sipulia, valkosipulia ja pekonia hetki paistinpannulla hieman keskilämpöä kuumemmalla, lisää sitten kaneli, maustepippuri ja timjaminoksat. Lisää fasaani ja paista vielä noin minuutin ajan pari kertaa käännellen. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Pienennä pannun lämpöä hieman ja lisää granaattiomenakastike, mustaherukkamehu ja vesi. Sekoita ja anna kuplia muutama minuutti rauhallisella lämmöllä, kunnes lintu on kypsää. Nyppäise timjaminoksat pois, tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa ja tarjoile.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Chorizo-mustapapusalaatti ja savupaprikamajoneesi


Olin suunnitellut tekeväni tämän ruuan jo hyvissä ajoin ennen vappua ja julkaisevani ohjeen piknikeväsvinkkinä, mutta lopulta salaatti valmistuikin vasta omaan vappuaaton pöytäämme, eikä edes minun vaan isännän tekemänä. Niin mielettömän hyvää se kuitenkin oli, että kehtaan suositella sitä alkavan kesän muillekin piknikeille tai melkein mihin tilaisuuteen tahansa.

Ohje on alun perin Elle Mat & Vinin tammikuun numerosta, ja sitä käytettiin jälleen hieman soveltaen, koska en ollut kauppalistaan muistanut ihan kaikkia aineksia kirjata, saati sitten niiden määriä. Suurimmat muutokset olivat varmaan meidän suurempi vihreiden papujen määrä ja pienempi mustapapumäärä, suurempi määrä chorizoa sekä majoneesin teossa yllätys, kun kahteen keltuaiseen meni hyvän koostumuksen aikaansaamiseksi paljon enemmän öljyä, kuin ohjeessa. Niin ja rucolan sijaan käytimme vuonankaalia ja lisäsimme salaattiin silputtua korianteria mausteeksi, koska molempia oli kotona valmiina. Kokonaisuus oli ehkä hieman salaattisempi alkuperäisreseptiin nähden, mutta omaan makuuni se sopi erittäin hyvin. Allaoleva ohje on meidän versiomme.

Jonkun verran salaatissa oli työtä, vaikka luulen isännän kolmen tunnin ruuanlaittosession ja sitä seuranneen keittiön räjähtäneisyyden olleen hieman liioittelun puolella. Silti, en yhtään valita, oli ihanaa käydä itse pitkällä lenkillä ja istua sen jälkeen lepuuttelemassa, kun salaatti valmistui. Kannoin korteni kekoon siivoamalla keittiön seuraavana päivänä. Ja saa salaatin helpomminkin kasaan tarvittaessa, joko valmistamalla majoneesin ja paahtamalla paprikat jo etukäteen, tai käyttämällä valmismajoneesia kastikkeen pohjana ja purkkipaprikoita tuoreeltaan paahdettujen sijaan.

Chorizo-mustapapusalaatti ja savupaprikamajoneesi

1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 tölkki mustapapuja (280g)
150g tuoreita haricot-papuja
1 pieni punasipuli
pari kourallista vuonankaalia
nippu korianteria silputtuna
300g tuorechorizoa
oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

savupaprikamajoneesi:

1-2 munankeltuaista
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl sitruunamehua
neutraalin makuista öljyä (meillä rypsiöljyä, alkuperäisohjeessa 1 1/2 dl mutta me käytimme reilusti enemmän kahteen keltuaiseen)
1 valkosipulinkynsi murskattuna
2 tl savupaprikajauhetta
muutama tippa tabascoa
pari ripsausta sokeria
pari ripsausta suolaa

1. Aloita majoneesista. Ota kaikki ainekset huoneenlämpöön jo hyvissä ajoin. Vatkaa kulhossa keskenään munankeltuaiset, sinappi ja sitruunamehu ja lisää sitten öljy, ensin tipoittain ja sen jälkeen ohuena nauhana juoksettumisen estämiseksi. Sekoita mukaan valkosipuli, savupaprika, tabasco, sokeri ja suola. Laita jääkaappiin vetäytymään.

2. Lämmitä uunin grillivastus 275 asteeseen. Puolita paprikat, poista niiden siemenkodat ja varret ja laita pellille leivinpaperin päälle kuoripuoli ylöspäin. Paahda grillivastuksen alla, kunnes kuori on mustunut kauttaaltaan (yritä olla kärsivällinen, koska mustumaton kuori ei tahdo irrota), ota paprikat sitten uunista ja laita kulhoon kelmun alle noin 20 minuutiksi. Rapsuttele sen jälkeen mustunut kuori irti paprikoista ja suikaloi ne tarjoilukulhoon.

3. Huuhtaise haricot-pavut ja kiehauta niitä muutama minuutti. Huuhdo ne sitten kylmällä vedellä, poista kannat ja leikkaa muutaman sentin pätkiksi samaan kulhoon paprikan kanssa. Huuhdo mustapavut ja lisää seokseen. Pilko mukaan vielä punasipuli ja korianteri. Huuhtaise ja valuta vuonankaali ja lisää salaattiin. Mausta oliiviöljyllä, sormisuolalla ja pippurilla.

4. Viipaloi chorizo ja paista viipaleet pannulla kypsiksi. Nosta viipaleet salaatin päälle ja tarjoile savupaprikamajoneesin kanssa.