maanantai 23. helmikuuta 2015

Chorizo-fenkoli-sitrussalaatti



Taannoin katsoimme lauantai-illan iloksi useamman ruokabloggaajan jo hehkuttaman Chef-leffan. Muilta ansioiltaan elokuva ei ehkä iskenyt minuun ihan täysillä komeasta näyttelijäkaartistaan huolimatta, mutta ruuanlaiton määrää, kuvaustapaa ja detaljitasoa kuolasin ihailin kovasti. Symppistä oli myös se, että elokuva oli pääosanesittäjänsä käsikirjoittama ja ohjaama, eli voisin kuvitella hänen olleen todella innoissaan aiheestaan. Suosittelen elokuvaa nimenomaan ruuanlaiton ystäville ja suosittelen myös varaamaan evästä käden ulottuville, muuten alkaa harmittaa. Paljonpuhuttujen cubanos-leipien lisäksi mieleen jäi erityisesti elokuvan alku, jossa katsoja sai ihastella mm. erilaisten sitrusten pilkkomista. Minulle jäi siitä hirveä himo erilaisiin sitrusresepteihin, ja nyt onkin niille hyvä aika sitrusten ollessa vielä sesongissa.

Sitruksisen chorizosalaatin ajatus syntyi tämän sitrushimon johdannaisena oikeastaan kahdesta eri suunnasta: toisaalta vanhan Glorian Ruoka & Viinin chorizosalsasta (joka jää edelleen to-do -listalle), toisaalta taas Jamie Oliverin cevichereseptistä, josta mieleen jäi fenkolin käyttö. Mausteisten salaattien ystävänä söin tätä ihan sellaisenaan kevyeksi lounaaksi, mutta parhaiten salaatti sopisi valkoisen, grillatun kalan tai broilerin lisukkeeksi. Talvisista raaka-aineista huolimatta maku on jo ihanan kesäinen! Marinoidut fenkolit olivat oikeastaan niin hyviä, että niitä täytyy tehdä joskus ihan erikseenkin...


Chorizo-fenkoli-sitrussalaatti (kahdelle lisukkeeksi)

1/2 fenkoli
1 limetti (1/2 mehu + 1/2 hedelmäliha pilkottuna)
3 rkl oliiviöljyä
2 tl hunajaa
3 pienehköä veriappelsiinia
1/2 punasipuli
1 pieni valkosipulinkynsi
n. 8 cm pätkä kestochorizoa
n. 2 rkl tuoreita mintunlehtiä
n. 2 rkl tuoretta korianteria
1/2 tl chilihiutaleita
suolaa ja mustapippuria

1. Purista kulhoon puolikkaan limetin mehu. Kuori toinen puolikas, pilko hedelmäliha ja lisää kulhoon. Sekoita mukaan oliiviöljy ja hunaja. Poista tarvittaessa fenkolin päällimmäinen kerros ja viipaloi ohuelti mukaan kulhoon. Sekoita, mausta suolalla ja pippurilla ja anna marinoitua kymmenisen minuuttia.

2. Kuori ja viipaloi mukaan veriappelsiinit ja punasipuli sekä hienonna valkosipulinkynsi. Hienonna chorizo pieniksi kuutioiksi ja lisää se, sekä chilihiutaleet salaattiin. Silppua mukaan vielä minttu ja korianteri, kääntele salaatti varovaisesti sekaisin ja annostele. Ripsaise annosten päälle suolaa ja mustapippuria ja tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti