sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Sesongin appelsiini-vaniljapiirakka


Erilaisten eksoottisten hedelmien keskellä arkiset appelsiinit pitävät pintansa vuodesta toiseen. Niiden sesonki on parhaimmillaan juuri nyt, eikä hintakaan huimaa päätä. Suurimmaksi osaksi syön appelsiinit ihan sellaisenaan, mutta tällä kertaa valmistin niistä raikkaan piirakan. En ole aiemmin tehnyt makeaa piirakkaa appelsiinista ja vähän mietin, vetääkö mehevä hedelmä koko piirakan muhjuksi, mutta vielä mitä, siitä tuli tosi hyvää! Yksinkertaisuus taisi jälleen olla valttia: appelsiini-tuorejuustotäyte täydentyi simppelisti vaniljalla ja pohja kardemummalla, molemmat mausteet sopivat mielestäni ihan nappiin appelsiinin kanssa. Piirakan maku on raikkaan talvinen, mutta samalla se muistuttaa jo lähestyvästä keväästä ja pääsiäisestä. Ihanaa, pitkän pimeän syksyn ja alkutalven jälkeen valoa ihan kirjaimellisesti häämöttää jo horisontissa.

Osallistun samalla Rokkaavan kokin isännöimään tammikuun ruokahaasteeseen. Taannoin muuten ajattelin kotona ääneen, että olisipa kiva tehdä pitkästä aikaa jotain näihin kuukauden ruokahaasteisiin ja keksisinköhän tammikuulle jotain piirakkaa. Isäntä ehdotti ripsipiirakkaa. Eipä minulla siihen muuta, kuin että valitsin mieluummin sen appelsiinipiirakan.

Ohjeesta riittää parahultaisesti 26cm piirakkavuokaan tai irtopohjaiseen kakkuvuokaan.

Appelsiini-vaniljapiirakka

3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
150g voita
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl leivinjauhetta

täyte:

3 kananmunaa
1 dl sokeria
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl kuohukermaa
1 tl appelsiininkuorta raastettuna
1 appelsiinin hedelmäliha
1 tl vaniljajauhetta

1. Ota voi hetkeksi huoneenlämpöön odottelemaan. Sekoita pohjan kuivat aineet ja nypi ne sitten sekaisin voin kanssa. Sekoita taikinaksi, mutta älä vaivaa, riittää, että taikinasta tulee yhtenäinen massa.

2. Voitele piirakkavuoka tai irtopohjainen kakkuvuoka. Painele taikina tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille (jos käytät kakkuvuokaa, ei taikinaa tarvitse riittää reunoja ylös asti, 3-4 cm pohjasta ylöspäin riittää. Tarkista, ettei pohjaan jää reikiä, joista täyte voisi päästä karkaamaan. Anna taikinalla vuoratun vuoan levähtää hetki jääkaapissa, kun valmistat täytteet.

3. Riko kulhoon munat ja sekoita niihin sokeri. Lisää tuorejuusto sekä notkeuttajaksi pieni tilkka kermasta ja sekoita muniin ja sokeriin. Lisää loppu kerma sekä vanilja ja vatkaa sekaisin.

4. Pese appelsiini huolella ja raasta kuoresta teelusikallisen verran. Kuori appelsiini ja hienonna hedelmäliha, osan voi jättää isommiksikin siivuiksi jos haluat koristella. Parhaan tuloksen saat, jos jaksat "fileoida" hedelmän, jolloin kitkerää valkoista osaa ei tule piirakkaan.

5. Ota jäähtynyt piirakkavuoka jääkaapista ja kaada noin puolet munaseoksesta vuokaan. Lisää pilkottu appelsiini sekä appelsiininkuori ja kaada päälle loput munaseoksesta. Halutessasi laita muutama appelsiiniviipale vielä lopuksi piirakan pintaan. Paista 180-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia ja anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua. Parhaimmillaan piirakka on, jos sen valmistaa jo etukäteen ja tarjoilee jäähdytettynä.

2 kommenttia:

  1. Nami, ihanan kuulloinen täyte. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvää, melkein tulee kevät ja pääsiäinen mieleen :) Täytteessä toimisi varmasti myös rahka, sillä saisi hiukan kevennetyn version.

      Poista