perjantai 19. joulukuuta 2014

Hävikintorjuntaa: harissalla maustetut jämälohipihvit


Ajatus mikrossa lämmitetyistä edellispäivän paistetuista lohifileistä ei oikein houkuttanut, joten kaloille piti keksiä joku jatkojalostuskohde. Muistilokeroista löytyivät nämä lohiburgerit, joita teimme viime talvena ja joihin ihastuin ikihyviksi. Samalla ajatuksella tein nyt nämä lohipihvit, tosin nyt käytin paistettua lohta ja muutin makumaailmaa jonkun verran käyttämällä harissaa. En ollut ihan varma, miten se toimisi kalan kanssa, mutta oikein toimiva jämäruoka tuli tästäkin. Mietin, että kalalajia vaihtelemalla saisi pihviin ihan loputtomasti variaatiota, tosin en tiedä, toimisiko ihan rasvaton kala tällaisessa massassa. Joka tapauksessa, lohi, kirjolohi ja siika ovat ainakin melko varmoja valintoja. Plussaa tämä ohje saa siitä, että taikina on vikkelä sekoittaa valmiiksi eikä paistamisessakaan mene kauan, kala kun on jo valmiiksi kypsää. Ihanteellista lapsiperheen ruokaa.

Harissalla maustetut lohipihvit (kahdelle)

300g paistettua, uuni- tai savulohta
3 rkl korppujauhoa
1 dl maitoa
1/2 punasipuli
1/2 valkosipulinkynsi puristettuna
sormenpään kokoinen pala inkivääriä
1-2 tl harissaa
(ripsaus suolaa)
1 kananmuna

voita tai öljyä paistamiseen

1. Sekoita kulhossa korppujauho ja maito. Anna turvota hetken, ja hienonna sillä välin sipuli ja inkivääri. Sekoita kala haarukalla hienontaen massaan, lisää sipuli, inkivääri ja puristettu valkosipuli ja mausta harissalla sekä halutessasi suolalla (lisäsuolaa ei välttämättä tarvitse, koska sitä on harissassa sekä todennäköisesti kalassa). Riko massaan lopuksi kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Anna levähtää hetki.

2. Muotoile massasta käsin pullia (jotka voit litistää paistinlastalla pihveiksi, kun laitat ne pannuun). Paista pannulla öljytilkassa keskilämmöllä muutama minuutti molemmin puolin, kunnes pihvien pinta saa kauniin värin.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa herkkua:) Lohi on surukseni niin kallista täälläpäin,ettei tuon tapaista vain harvoin voi tehdä.,tai muutenkin jotain lohesta,vaikka norjalaista lohta onkin hyvin tarjolla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Vaikka se norjalainen, kasvatettu lohi on ihan kohtuullisesti hinnoiteltu täällä, niin ei parane heittää mitään hukkaan :)

    VastaaPoista