sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulupuurokauden avaus, ohra-omenauunipuuro


Minä tykkään puurosta. Useimmiten syön sitä ihan tavallista kaurahiutalepuuroa mitä keittelen ihmispoikasellekin, mutta ryynikaapin sisällön ja mieliteon mukaan tulee keiteltyä paljon muutakin. Kun on aikaa (odottaa, valmistukseenhan aikaa ei edes kulu), teen uunipuuroja. Viimeisin uunipuuroviritys oli jälleen ihan yliyksinkertainen, mutta siitä tuli niin hyvää, että halusin sen laittaa tännekin. Tuunasin normiuunipuuroa raastamalla sinne pari omenaa ja maustamalla hieman, jolloin puuroon tuli ihanan jouluinen tuntu. Tämä sopi hyvin hitaan viikonloppuaamun aamiaispuuroksi, mutta myös arkijälkkäriksi, varsinkin, jos päälle ripsauttaa vähän sokeria. Päärynä sopii tähän puuroon mainiosti myös, samoin ohran voisi vaihtaa riisiin. Jos puuron haluaa syödä aikaisin aamulla, sen voi laittaa uuniin jo edellisenä iltana ja antaa hautua pienemmissä asteissa (laittaisin noin 100-asteiseen uuniin) yön yli.

Ohra-omenauunipuuro

1l punaista maitoa
3 dl kokonaisia ohrasuurimoita
2-3 pientä, kotimaista omenaa
ripaus suolaa
ripaus kanelia
ripaus vaniljajauhetta
muutama voilastu

(valmiin puuron mausteeksi halutessasi maitoa, sokeria, kanelia ja/tai voisilmä)

Kuori ja raasta omena. Sekoita kaikki aineet voita lukuunottamatta uunivuoassa ja vuole voilastut päälle. Anna hautua 130-asteisessa uunissa kolmisen tuntia ja vetäytyä hetken ennen tarjoilua.

torstai 27. marraskuuta 2014

Kuukauden kasvis - kurpitsa: Pumpkin Pie




Olen ollut hieman epäonninen kurpitsakuukauden suhteen. Ensin ostamani kurpitsa (josta luulin riittävän raaka-ainetta vaikka kuinka moneen juttuun) oli ilmeisesti hieman vahingoittunut kuljetuksessa ilman, että sitä huomasin, ja sen jälkeen vahingoittuneet kohdat alkoivat pilaantua todella nopeasti, vieden koko kurpitsan käytännössä mennessään. Ja seuraavalla yrittämällä sosetta varten paahdetut kurpitsalohkoni maistuivat jostain syystä ihan älyttömän kitkeriltä, joten päädyin heittämään koko satsin roskikseen, hävikkiä samalla häveten. 

Yhden asian olin kuitenkin päättänyt saada toteutettua, nimittäin kurpitsapiirakan eli Pumpkin Pien. Tuota periamerikkalaista kiitospäivän jälkiruokaa on jostain syystä aika vähän Suomessa tarjolla, vaikka lukemattomat muut kansainväliset herkut ovat jo tänne rantautuneet ja piirakan makumaailmakin on kotoisan jouluinen. Niinpä piirakka on ollut minulla to-do -listalla jo todella pitkään, ja nyt sitten vihdoin sain sen aikaiseksi. Ja aika sopivasti muuten, koska tänä vuonna kiitospäivää vietetään Yhdysvalloissa juuri tänään 27. marraskuuta. Kanadassa kyseinen päivä oli jo muutama viikko sitten.

Kahden poisheitetyn kurpitsan jälkeen en enää uskaltanut ostaa kolmatta, vaan valitsin pari pientä myskikurpitsaa piirakkaa varten. Vaikka kurpitsa ei ole ollut lempparikasvikseni, myskikurpitsan kanssa olen ehtinyt jo aiemmin ystävystyä, joten se tuntui turvalliselta vaihtoehdolta. Toinen minulle vieraahko ainesosa pääraaka-aineen lisäksi oli kondensoitu maito. Koska sitä on lähikaupoissani vaihtelevasti tarjolla, ajattelin ensin keitteleväni tiivisteen itse, mutta tulin sitten toisiin ajatuksiin löydettyäni tölkillisen isommasta marketista. Kannattaa muuten olla englanninkielisten kurpitsapiirakkaohjeiden kanssa tarkkana siitä, onko täytteeseen käytettävä maitotiiviste condensed vai evaporated milk. En olisi itse välttämättä asiaa erikseen ajattelematta tajunnut, että kahdesta eri asiasta puhutaan, mutta edellinen siis on ymmärtääkseni yleensä paksua, makeutettua, kinuskimaista tavaraa ja jälkimmäinen sitten ihan vain keittelemällä tiivistettyä maitoa.

Ohjeita ja vinkkejä katsoin useista eri lähteistä lähinnä Foodgawkerin kautta. Kotimaisista blogeista Andalusian auringossa teki myös kurpitsapiirakkaa hiljattain. Mitään varsinaista ohjetta en kuitenkaan seurannut, vaan sävelsin aika lailla omani keittiön kaappien käsillä olevaa sisältöä hyödyntäen. Maistelin täytettä valmistuksen aikana ja huomasin appelsiinin ja suolaripauksen tulevan todella tarpeeseen, muutoin lopputulos menee helposti liian imeläksi vaikkei täytteessä ole sokeria kondensoidun maidon lisäksi. Tosi hyvää tuli piirakasta joka tapauksessa, sellaista jouluisen piparkakkuista. Kannattaa testata vaikka pikkujoulutarjottavaksi tai jouluiseen kahvipöytään perinteisten kuivakakkujen sijaan!

Kurpitsasosetta saattaa saada valmiina mutta minä tein sen nyt itse, se oli superhelppoa: (myski)kurpitsa lohkoina uuniin 225 asteeseen 20-30 minuutiksi (kunnes lohkot ovat pehmeitä), sitten kaavitaan liha irti kuoresta ja surautetaan sauvasekoittimella soseeksi ja annetaan jäähtyä.



Kurpitsapiirakka eli Pumpkin Pie

pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja (voi korvata vehnäjauholla)
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
1 dl sokeria
3 rkl rahkaa

Täyte

400 g kurpitsasosetta (myskikurpitsakin käy)
1 tlk (n. 400 g) kondensoitua maitoa
3 kananmunaa
1 tl jauhettua inkivääriä (raastettu tuore käy myös hyvin)
1 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua neilikkaa
1 tl appelsiininkuorta hienona raasteena
pieni ripaus vaniljajauhetta
pieni ripaus suolaa

1. Ota voi huoneenlämpöön pehmenemään. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kun voi on pehmeää, nypi se sekaisin kuivien aineiden kanssa. Lisää rahka ja sekoita kiinteäksi taikinaksi, älä vaivaa. Lisää tarvittaessa pari rkl kylmää vettä tai hieman lisää rahkaa, jos kuivaa ainetta tuntuu olevan liikaa. Anna taikinan vetäytyä hetken jääkaapissa.

2. Voitele vuoka ja painele taikina ohueksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja reunoille. Jos käytät lasista vuokaa, kannattaa kurkistaa taikinaa valoa vasten - jos levitetyssä taikinassa näkyy selviä aukkoja, laita hieman lisää taikinaa tilkkeeksi.

3. Sekoita kurpitsasose ja kondensoitu maito. Lisää mausteet ja suola. Vatkaa kevyesti mukaan kananmunat. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista 180-asteisessa uunissa 45-50 minuuttia, kunnes reunat ovat kauniin väriset.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Panimoravintola Bryggeri








Viime viikolla piipahdimme panimoravintola Bryggerissä Sofiankadulla. Tarkoitus on ollut mennä jo pidemmän aikaa meillä olleen lahjakortin vuoksi, mutta vasta nyt vähän ennen lahjakortin vanhentumista pääsimme liikkeelle. Oikeastaan se oli hyväkin, koska ensilumen valaisema Senaatintorin seutu ja hieman jo jouluinen tunnelma sopi todella hyvin Bryggerissä vierailuun.

Ravintolassa on yläkerrassa baari ja alakerrassa ravintola, jossa on sekä a la carte- että baariruokalista. Minusta yläkerran baari oli viihtyisä, isännästä hieman liian valoisa. Alakerrassa taas oli hieman hämyisempi tunnelma. Sisustukselle plussaa siitä, että panimotoiminta näkyy, portaiden ja toilettien lähellä on jos mitä oluenvalmistukseen käytettävää pömpeliä ja härveliä (anteeksi, minä en ole juurikaan perehtynyt panimotoimintaan, vaikka oluesta pidänkin). Alakerran sisustuksessa tilanjakajana toimivat valkoiset verhot olivat mielestäni hieman hassut; tilan jakaminen verhoilla sinänsä hyvä ajatus, mutta toisenlaisella värillä ja materiaalilla voisi tilasta saada vielä paljon viihtyisämmän.

Me istuimme a la carte -puolella ja söimme siten kyseiseltä listalta. Isäntä otti valmiin Aleksanteri-menun, minä valitsin annokseni listalta. Bryggerillä on tarjolla muuten myös Helsinki-menu. Minun alkuruokakalakeitossani ei ollut vikaa, mutta isännän haukiterriini veti alkuruuista pidemmän korren ja pidimme siitä molemmat. Hauen pintaan laitettu rapsakka, paahdettu hapanleipä(?)muru oli maukasta ja loi kivan kontrastin täyteläiseen terriiniin.

Huomaa komea sininen tyyppi haukiterriinin taustalla.


Kalakeitto,

Pääruuaksi isäntä otti haudutettua hirvenniskaa ja sen kaveriksi suositusoluen Huvila E.S.B.:n, minä vähän tylsästi pihvin bearnaisekastikkeen ja paistettujen perunoiden kera, koska pihvinhimo. Pihvin kanssa otin Bryggeri IPA:a, jota olin maistanut ennen ateriaa ja todennut herkulliseksi. Hirviannos oli kaunis ja liha isännän mukaan mureaa, mutta vähärasvaisena eläimenä hirvi jäi hiukan kuivaksi. Minun pihvini taas oli sinänsä ihan moitteeton, mutta himpun turhan suolainen makuuni. Annoskoot vaihtelivat jonkun verran, pihvisetti oli sen verran isännän hirviannosta suurempi, että en jaksanut ihan kaikkea syödä vaan annoin isännän tyhjentää viimeiset perunat lautaselta.

Haudutettua hirvenniskaa.


Grillattu entrecote bearnaisekastikkeen kera.

Jälkkäriksi otimme molemmat karamellimaltaasta tehtyä pannacottaa marjojen kera. Pannacotta oli täyttävä ja hyvä, tuoreet marjat olisi voinut helposti jättää poiskin koska ne jäivät ruuassa vähän statistiksi. Karpalokompotti taittoi annoksen happamuutta kivasti.

Pannacotta karamellimaltaasta

Kaiken kaikkiaan parasta Bryggerissä parasta olivat ne oluet, kuten panimoravintolassa ehkä kuuluukin. Ruoka maistui toki myös ja vatsa täyttyi, mutta luultavasti oluet ovat ne, jotka jälkikäteen tulemme parhaiten muistamaan. Konseptia jäimme hieman miettimään, meille vaikutti vähän tarpeettomalta ylläpitää kahta erilaista listaa baarille ja a la cartelle, kun alakerrassa molempien osioiden pöytiä oli vierekkäin ihan samassa tilassa. Selvittämättä jäi kuitenkin, voiko annoksia tilata ristiin baarilistalta a la carte -puolelle tai toisin päin. Palvelu Bryggerissä oli ripeää ja ystävällistä, tsemppaisin tosin vielä hieman myyntihenkisempään otteeseen, ainakin minut kun on yleensä helppo ylipuhua ostamaan vähän enemmän, jos henkilökunta osaa innolla kertoa tuotteista ja antaa niistä suosituksia. Joka tapauksessa voin hyvin suositella Bryggeritä oluenystäville, jotka kaipaavat chilipähkinöitä tai nachoja parempaa purtavaa juomansa vierelle, tai alkuillan pysäkiksi pikkujoulu- tai muille seurueille.

Lahjakortti ravintolaan on muuten Suomen paras kotiruoka -kilpailun peruja viime keväältä, eli sen kustansi Hyvää Suomesta sekä Ruoka.fi. Kisan päävoiton eli reseptikisan voiton vei tuolloin Kääpiölinnan Anu, minut palkittiin suomalaisesta ruuasta kirjoittamistani ajatuksista. Kiitokset, hyvältä maistui!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ei parsakaalipasta ole ankeaa


Minulla ei ollut aikomustakaan kirjoittaa tästä ruuasta, mutta siitä tulikin niin hyvää, että muutin mieleni. Pari päivää sitten oli nimittäin se viikoittaista kauppareissua edeltävä päivä, ja tällä kertaa kaupassakäyntiväli oli venähtänyt vielä normaalia pidemmäksi. Toisin sanoen, jääkaapissa ei kovin montaa tuotetta ollut valon lisäksi. Yksi hyvä parsakaali oli ja siitä olin jo aiemmin päättänyt tehdä jonkun kasvispastan, mutta nyt ajatus vain tuntui jotenkin tylsältä. Pikainen vilkaisu sinne melko tyhjään jääkaappiin paljasti kuitenkin myös tuorejuustopaketin sekä sitruunan, joiden kautta ajatus alkoi hahmottua. En ole suuri kermaisten pastojen ystävä, mutta toisinaan sellainenkin maistuu ja tuorejuustossa on kuitenkin hieman myös happamuutta taittamassa täyteläistä makua. Lisäksi muistin toisessa kaapissa odottavat kuivatut herkkutatit. Eikä arkiruoka näyttänyt tai maistunut enää yhtään ankealta.

Parsakaali-herkkutattipasta (kahdelle)

n. 200g parsakaalia (1 pieni parsakaali tai puolikas isommasta)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
kourallinen kuivattuja herkkutatteja
200g (1 prk) maustamatonta tuorejuustoa
1-2 dl sienten liotuslientä
1/2 sitruunan mehu ja 1/4 raastettu kuori
mustapippuria
suolaa
250g täysjyväpastaa
(parmesanlastuja tai -raastetta)

1. Liota ja valuta herkkutatit, mutta ota liemi talteen. Silppua sipuli sekä valkosipuli, ja pilko parsakaali pieniksi paloiksi. Minä käytin myös varren, kuorin sen ja leikkasin ohuiksi viipaleiksi. Laita parsakaalit ja sipuli keskilämpimälle pannulle kuullottumaan. 

2. Kiehauta pastavesi ja laita pasta keittymään pakkauksen ohjeen mukaan, mutta valuta noin kolme minuuttia ennen ohjeen mukaista valmistumisaikaa. Pastan kiehuessa lisää herkkutatit parsakaalin ja sipulien joukkoon ja jatka paistamista hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää raastettu sitruunankuori ja mehu sekä tuorejuusto, ja notkista pienellä määrällä sienten liotuslientä. Lisää osittain kypsynyt pasta pannulle ja anna kypsyä al denteksi, samalla kastikkeen makuja itseensä keräten. Lisää halutessasi vielä sienilientä, varsinkin, jos haluat enemmän kastiketta. Kun pasta on sopivaa, raasta pinnalle parmesania ja tarjoile saman tien. 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Katuruokaa Kaapelilla

Kimchi Wagonin lisukkeita.

Kesällä ruokarekat kokoontuivat keskiviikkoisin Kasarmitorilla Street Food Carnivalin merkeissä, ja paikalla tuli itsekin kerran pyörähdettyä. Silloin mittarissa oli lähes kolmekymmentä lämpöastetta. Nyt, kun asteita oli noin kaksikymmentäviisi vähemmän, olivat ruokarekat siirtyneet viikonlopuksi Kaapelitehtaalle Nordic Street Food Carnivalin merkeissä. Kärähtäneiden perhe kävi tapahtumassa sunnuntailounaalla.

Jos tällaisen tapahtuman siirtää  sisätiloihin, on Merikaapelihalli varmaan parhaasta päästä vaihtoehtoja. Silti, sisään astellessamme iski vastaan melkoinen käry, mitä ei ehkä voi kuitata pelkästään autenttisen katuruokafiiliksen luomisella. En ole yleensä tuollaisille kovin herkkä, mutta lapsen kanssa liikkuessa asia tuntui vähän inhottavalta. Paikalla oli aika paljon vaunukansaa ja muutenkin lapsiperheitä (mikä sunnuntai-iltapäivänä on ihan oletettavaakin), joten tuskin olin mietteissäni yksin. Lisäksi kolmen euron pakollinen narikka tuntui vähän hullulta, kun kyseessä on katuruokatapahtuma. Kuinkahan moni jätti maksamatta? Jos narikka on pakko olla lainsäädäntösyistä (vaikka saahan ravintolaankin marssia takki päällä), voisi sen sitten rajata anniskelualueelle. Muilta osin tila itsessään toimi mielestäni ihan hauskasti rosoisine tiiliseinineen ja valoineen, joskin peräosa oli sen verran hämärä, että sinne sijoitetuilla rekoilla olisi kannattanut olla lisävalaistusta, nyt ne jäivät vähän paitsioon.

Me teimme aluksi silmäilykierroksen, ja sen jälkeen siirryimme oikeasti syömään. Ensimmäisenä maistelimme Kimchi Wagonin nuudeleita bulgogi-possun kera. Maininta Kimchistä sekä vaunun edessä oleva valikoima lisukkeita kiinnosti niin paljon, että halusin kokeilla. Jonoa oli mutta se veti nopeasti, koska lisukkeet oli tosiaan laitettu kärryn viereen itsepalveluperiaatteella, mikä nopeutti annosten valmistelua itse kojussa. Lisukkeissa mukana oli paljon tuoretta esimerkiksi itujen ja yrttien muodossa, mikä teki annoskokonaisuudesta mukavan raikkaan. Tämä kärry jäikin tapahtumasta suosikikseni; vaikka nuudelit ja possu eivät olleet mitään poikkeuksellisia (vaikkei niissä mitään vikaa ollut), mutta kaikilla härpäkkeillä annos oli hauska.

Koska vähän lisääkin jaksettiin vielä syödä, haimme falafel-kioskilta meze-lautasen sekä kolmannelta myyjältä vielä naudan ribsit aasialaisella slawilla, kummatkin annokset jaettavaksi. Minä pidin meze-lautasella eniten falafelista, jonka rakenne oli mukavan rouhea. Ribsit oli maustettu hyvin miedosti, mutta suola oli sopiva ja liha ihanan suussasulavaa. Hauska idea oli antaa ruokailijalle syömähanska haarukan sijaan. Kriittisin yleisömme eli ihmispoikanen söi mielissään sekä falafelia että lihaa.



Tällä kertaa sekä aikaa että vatsakapasiteettia oli rajallisesti, joten emme enää vierailleet muilla rekoilla, vaan keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme lähiöitä kohti. Olisi ollut mukava vierailla Richard McCormickin vaaleanpunaisella tai B-Smokeryn mustalla kioskilla, jotka ovat jo tuttu näky eri tapahtumista, mutta ehtiihän sitä toisenkin kerran. Kiinnostavalta ja normitarjonnasta poikkeavalta näytti myös tilan perällä ollut taskurapupaikka. Lisäksi tarjolla olisi ollut ainakin muutaman sortin aasialaista ruokaa ja jos jonkinlaista hampurilaisvariaatiota - mietin vähän, että ehkä jokaisessa tällaisessa tapahtumassa pitäisi syödä yksi purilainen, ihan vain benchmarkiksi. Kivaa oli, että myyjiä oli nyt enemmän kuin kesällä, ja yleisö pääsi testaamaan myös Tukholman katuruokatarjontaa. Mahtoivatkohan muut pohjoismaat olla edustettuina?

Naudankylkeä, heleää slawia sekä syömähanska.
Meze-lautanen.
Summatakseni, idea kiva, ruoka hyvä, toteutus kaipaa vielä hiomista. Vaikka ymmärrän, että tapahtuman tuominen sisätiloihin tuo paljon lisää kävijöitä, jotka eivät innostuisi marraskuisessa ulkoilmassa jonottamisesta, henkilökohtainen mielipiteeni on, että katuruuan fiilikseen tärkeä osansa tulee siitä, että sitä tarjotaan nimenomaan kadulla, eli ulkona. Eli kenties keväämmällä paremman sään aikaan uudestaan toisissa puitteissa? Vaikka trenditietoiselle katuruoka on ehkä jo aika nähty, ei suuri yleisö selvästi ole siihen kyllästynyt. Eli lisää vaan näitä tapahtumia, kiitos!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Mummojen jalanjäljillä: sitruunatäytekakku




Alkusyksystä molemmat isoäitini nukkuivat pois, hyvin lyhyen ajan sisällä toisistaan. Molemmilla - viimeisillä jäljellä olevilla isovanhemmillani - oli ikää jo yli yhdeksänkymmentä vuotta, joten puhutaan melko luonnollisista asioista, mutta toki läheisen ihmisen kuolema aina pysäyttävä, surullinen ja haikea tapahtuma. Syksyn mittaan mummoni ovat olleet ajatuksissani päivittäin, ja entistä enemmän olen ymmärtänyt, kuinka onnekas olenkaan, kun sain heidät pitää elämässäni näinkin pitkälle aikuisuuteen saakka, ja he ehtivät jopa tutustua vielä minun lapseeni. Vielä onnekkaampi olen siitä, että isovanhempani olivat minulle läheisiä ja elämässäni oikeasti läsnä, ja minulla on mahtavia muistoja heidän kanssaan vietetyistä hetkistä.

Isoäitini olivat hyvin erilaisia persoonia, toinen hieman boheemimpi ja ehkä vähän sellainen mummojen Peppi Pitkätossu, joka osasi hienosti asettua lasten tasolle ja kohdata heidät, tinkimättä kuitenkaan siitä aikuisen ihmisen tuomasta turvallisuudesta. Tämän mummon kanssa vietimme viikonloppuja, kävimme retkillä, riekuimme villinä ja vedimme karkkiövereitä, varmaan vanhemmilta salaa. Jos minä innostuin kääntämään mummon huonekalut ympäri ja rakentamaan niistä hevosen, ei mummoni todennäköisesti pelkästään sietänyt sitä, vaan oli myös ensimmäisenä auttamassa. Toinen isoäideistäni taas oli konservatiivisempi ja perinteisempi, mutta yhtä lailla ihana, huumorintajuinen ja lämmin ihminen, jonka kanssa oli mukava jakaa ajatuksia aikuisenakin. Yhteistä heille oli kuitenkin se, että molemmat olivat taitavia ruuanlaittajia ja resepti jos toinenkin on siirtynyt heiltä nuoremmille polville.

Tämä sitruunakakku on sen perinteisemmän isoäidin käsialaa; en tiedä, mistä resepti on ihan alkujaan peräisin, mutta kakku oli isoäidin bravuuri ja sitä tehtiin joltiseenkin kaikkiin hänen emännöimiinsä perhejuhliin, sekä toisinaan pyynnöstä meidän muidenkin juhliin. Vaikka en koskaan ole ollut suuri kermaisten täytekakkujen ystävä, tämä kakku on toiminut raikkautensa vuoksi aina. Ja joskus sitä on syöty jopa ilman kermavaahtokuorrutusta, muistan eräänkin joulun kun vatsa oli haljeta jouluruokien syömisestä, mutta parvekkeella melkein jäähileiseksi muuttunut, kuorruttamaton kakku maistui siitä huolimatta.

Minä halusin laittaa perinteen jatkumaan ja tein kakkua ihmispoikasen ensimmäisiin syntymäpäiväjuhliin. Tiedättehän, nyt, kun hän ei vielä osaa tai ymmärrä pyytää mitään hämähäkkimies- tai batmankakkuja eikä maistakaan sitä kuin ihan pikkuisen nokareen, voi kakun hyvin vielä tehdä äidin makuun sopivaksi. Ja nythän kannattaa aloittaa kakkuharjoittelu tulevia vuosia varten, tämä oli nimittäin ensimmäinen kakkuni.

Kakun juju on sen väliin tuleva sitruunatahna. Hätätilassa voisi varmaan käyttää kaupan lemon curdia, mutta tämä omatekoinen tahna on helpommin käsiteltävää, ei juurikaan löysty, jos pääsee lämpiämään, ja ennen kaikkea, paljon paremman ja raikkaamman, reilun sitruunaisen makuista. Ja se tahna vaan tekee tämän kakun.

Ja onneksi tekeekin, koska kakkupohjan kanssa minulla ei ollut alkuunkaan onnea. Käytin Kinuskikissan reseptiä, joka sinänsä oli tosi hyvä ja havainnollinen, mutta minä menin metsään jauhojen sekoittamisen kohdalla ja olin vähän liiankin varovainen. Niinpä taikinasta tuli epätasainen. Lisäksi tein leipomista hyvin vähän harrastavan amatöörin perusmokan, mikä aiheutti vähän enemmän mutkia matkaan: laitoin leivinjauhetta kaksi ruokalusikallista kahden teelusikallisen sijaan. Joten ei varmaan ole vaikea arvata, miten kävi: kakku paisui kuin sieni ja valui pitkin uuninpohjia. Lopullisen kakun sain kasaan suurin piirtein kippaamalla taikinapaloja kakkuvadille ja muotoilemalla niistä ympyrän. Mutta hei, ei se ainakaan lässähtänyt! Ja uskomatonta mutta totta, jotenkin sain kakkuun kolme erillistä kerrosta, joiden välissä oli sitä ihanaa sitruunaa. Kostukkeeksi tuli konjakki-vesi-sokeriseosta ja päälle ihan vaan kermaa ja tummaa suklaaraastetta sekä vähän ananaskirsikoita. Näin lapsiperheen juhlaan kiehuttelin konjakista alkoholit pois, mutta aikuisten bileisiin voisi toki laittaa sellaisenaankin.

Kakkupohjan reseptin suosittelen katsomaan alkuperäislähteestä, mutta sitruunatahnan ohjeen laitan alle. Kirjoitin ohjeen joskus ylös istuessani isoäitini keittiössä ja seuratessani tahnan valmistusta. Alkuperäisessä versiossa mitat ovat kuppeina ja summamutikoina, nyt otin valmistaessani tarkemmat mitat ja kirjoitin ne alle. Tahna kannattaa valmistaa vähän etukäteen tai vaikka edellisenä päivänä, jotta se ehtii jäähtyä ennen kakun täyttämistä.



Sitruunatäytekakku (15 hengelle)

1 kahdeksan munan kakkupohja
3 dl kuohukermaa
50g tummaa suklaata raastettuna
1 rasia (100g) ananaskirsikoita

kostuke

1 dl konjakkia
3 dl vettä tai mietoa sitruunamehua
(1 dl sokeria)

sitruunatahna

5 luomusitruunaa
4 dl vettä
3 dl sokeria
2 rkl voita
2 kananmunankeltuaista
n. 4 rkl perunajauhoja

1. Raasta sitruunankuori, purista niistä mehu ja riivi hedelmäliha. Sekoita sitruunankuori, mehu ja hedelmäliha kattilassa sokerin, voin ja veden kanssa. Kuumenna samalla vispilällä sekoitellen ja lisää kuumennuksen aikana keltuainen ja perunajauhot (minä ripottelin jauhot teesihdin läpi mukaan, jotta välttyisin klimpeiltä). Kun seos hieman alkaa kuplia, se sakeutuu ja on valmista. Jäähdytä.

2. Kiehauta vesi-sokeri-konjakkiseos ja anna jäähtyä. Leikkaa kakkupohja kolmeksi kerrokseksi. Nosta pohjakerros tarjoiluvadille, kostuta konjakkiliemellä, ja levitä päälle reilusti sitruunatahnaa. Nosta päälle seuraava kerros ja toista. Kostuta vielä kakun kansikerros sisäpuolelta, nosta se varovasti kakun päälle ja valele kostuketta myös päällipuolelle.

3. Vatkaa kerma hyvin koossa pysyväksi vaahdoksi ja levitä kakun laidoille ja päälle. Raasta päälle tummaa suklaata ja nosta kakun päälle röykkiö ananaskirsikoita. Anna vetäytyä kylmässä tovi ennen tarjoilua.

torstai 13. marraskuuta 2014

Klaus K:n American Christmas Grill



Mitä sinulle tulee mieleen sanoista American Christmas Grill? Minulle tulee mieleen vähän erilainen joulupöytä sekä - kun kerran puhutaan mantereesta, jolla kaikki on suurempaa - ruokaöverit. Klaus K laittaa amerikkalaishenkisen joulupöydän koreaksi tänäkin vuonna, ja koska olen aiempina vuosina sen missannut, nyt oli ehdottomasti mentävä, kun kutsu tuli. Ok, minusta tekosyyni oli ainakin viime vuonna ihan hyvä, taisin nimittäin olla synnyttämässä. Joka tapauksessa, tänä vuonna pääsin.

American Christmas Grillin konseptiin kuuluu runsas alkupalapöytä, pöytiin lautasannoksena tarjoiltava pääruoka sekä jälkiruokabuffet 65 euron hintaan, mikä on mielestäni linjassa Helsingin muiden joulubuffetien kanssa huomioiden, että Klaus K:ssa on tarjolla muuta, kuin sitä perinteistä silakkaa, mätiä ja kinkkua. Ennen varsinaiseen joulupöytään siirtymistä pääsimme myös kurkistamaan hotellin tyylikkäitä Sky Lofts -huoneita sekä niiden asukkaiden käytössä olevaa ylimmän kerroksen kulmaterassia, josta avautuu komea näköala Helsingin keskustan yli. Huoneet olivat moderneja mutta huolellisen suunnittelun ja valaistuksen ansiosta myös kodikkaita. Jos en olisi ollut niin nälkäinen olisin mieluusti voinut jäädä yläkertaan päikkäreille :)

Jouluvalot toivat lisänostetta muutenkin hienoon maisemaan.
Kierroksen jälkeen illan menu esiteltiin meille ja asetuimme koristeltuihin pöytiin. Minun pöytäkavereikseni osuivat Herneetkin Rokkaa -blogin Nti Papu ja Jii, oli hauska tutustua! Olen käynyt tähän mennessä kovin vähän bloggaajille tarkoitetuissa tilaisuuksissa, mutta olen jo muodostanut vahvasti mielipiteen, että syömisen ohella parasta on toisten bloggaajien tapaaminen. Ennen alkuruokapöytään hyökkäämistä saimme vielä maistettavaksi paria, teemaan sopivasti amerikkalaista viiniä, Gnarly Headin viognieria Kaliforniasta ja raikasta, washingtonilaista Chateau Ste Michelle rieslingiä. Molemmat olivat hyviä ja sopivat suositusruokiensa kanssa, tosin viognier veti sikäli pidemmän korren, että vaikka pidän yleensä kuivemmista valkkareista, tämä olikin yllättäen mainiota makeusasteestaan huolimatta, tai kenties juuri sen takia, raikkaiden salaattien kanssa.

Kalkkunaballotiinia, leikkeleitä, mustariisisalaattia ja pikkelöityjä kasviksia...

...kuhacevicheä, suolattua lohta, savustettua kassleria...
Alkuruokapöydässä oli muunmuassa n'doije (eli andouille?) täytteistä kalkkunaballotiinia, erilaisia leikkeleitä, Cobb-salaattia, cevicheä, suolattua lohta, merenelävillä höystettyä mustariisisalaattia, punakaalisalaattia ja ankanmaksapateeta. Lautasestani en ottanut kuvaa, koska otin kaikkea eikä lopputulos ollut erityisen kaunis... Muutenkaan kuvien laatu ei tee oikeutta tarjoiluille, malttamaton kuvaaja, hieman hämärä valaistus ja niin edelleen. Mutta ruoka oli hyvää. Suosikeikseni kohosivat kuhaceviche sekä mustariisi- ja Cobb-salaatit.

...ja Cobb-salaattia
Pääruokapuolella saimme maistaa kaikkia vaihtoehtoja sekä kaikkia lisukkeita, mikä sopi allekirjoittaneelle erinomaisesti. Tykästyin erityisesti laadukkaan oloiseen pihviin sekä kalkkunaan, josta ilahduttavasti oli tarjolla koipea. Lisukkeet taas olivat sikäli tasalaatuisia, ettei mikään kohonnut erityissuosikiksi. Aterian lomassa meille kerrottiin, miten menu on suunniteltu alusta loppuun syötäväksi, ruokailijan vatsaa ei täytetä heti kättelyssä leivällä tai perunalla, vaan runsaasta alkupalapöydästä huolimatta myös pääruokia on tarkoitus syödä. Mukavaa olikin, ettei pääruokina ollut lämpöhauteeseen tapettua tavaraa, vaan nimenomaan niitä lautasannoksia (jotka olivat muuten tosi reilun kokoisia). Viineinä pääruokien kanssa tarjottiin niinikään amerikkalaisia punkkuja, Gnarly Headin syrahia ja Seven Falls merlotia. Syrah oli näistä minulle mieleisempi, vaikka en merlotiakaan vierasta. 

Pääruokien kalkkuna ja taustalla pihvi. Muita pääruokavaihtoehtoja olivat possunkylki, yrttikuorrutettu taimen sekä kasvisvaihtoehtona kurpitsaraviolit.
Lisukkeita: tryffelistä bataattimuusia, papusalaattia, sitruuna-timjamimaustettuja pottuja sekä rucolan alla piilossa grillattuja kasviksia ja artisokkapestoa.
Jälkkäripöytään siirryttäessä vatsa alkoi jo olla täysi, muttei vielä liian täysi. Överit sai kuitenkin jälkiruokabuffassa varmistettua, kun tarjolla oli suklaakakkua, mustikkajuustokakkua, banaanikakkua, vadelmamoussekakkua, keksejä, konvehteja, juustoja... Olen ehdottomasti enemmän suolaisen kuin makean ystävä, mutta haarukoin jälkiruokia kuitenkin kiitettävän satsin, jonka jälkeen olo olikin sen mukainen. Jälkkäreiden kanssa tarjottiin hurjan makeaa Chateau Ste Michelle Late Harvest Zinfandel jälkiruokaviiniä, joka sopi minusta kivasti erityisesti suklaakakun kanssa, kuten meille etukäteen lupailtiinkin. Yksinään viini oli vähän turhankin makea, varsinkin, kun maistelin sitä jälkkärit jo syötyäni ja sokerikiintiön ollessa jo aika täynnä.

Pecorinoa, gorgonzolaa ja taleggiota.


Upeita kaakkuja toisen perään, sokerihumala oli taattu!
Kardemummainen mustikkajuustokakku.

Poistuin hotellilta Helsingin iltaan (tai siis lasta hakemaan) tyytyväisenä ja todella täysin vatsoin. Minusta American Christmas Grill on hauska idea pohjoisempien joulupöytien vastapainoksi ja voin suositella sitä jenkkimakujen, runsaiden ruokien ja suurten annosten ystäville. Kokonaisuus oli minusta toimiva, vaikka ei haittaisi, jos amerikkalaisuutta haettaisiin vieläkin rohkeammin ja jätettäisiin vielä perinteiset suolatut lohetkin pois (vaikka hyvää se lohikin oli, terveiset vaan keittiöön).

American Christmas Grill on tarjolla 9. -22.12. Maistelukierroksen bloggaajille tarjosi Klaus K.



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Yhden astian Sunday roast



Hyvää isänpäivää! Isännän ensimmäinen isänpäivä menee pitkälti töiden äärellä ja ruokailu hoituu koko perheeltä valmiissa pöydässä, joten kummempaa raportoitavaa ei isänpäiväherkkujen saralla ole. Lähinnä varasin hieman normaalia parempia aamiaistarvikkeita ja askartelimme ihmispoikasen kanssa isännälle kortin (sinänsä epäkiitollinen projekti, koska taloudestamme oli hukassa sekä kartonki sekä paperiliima - vaikka niitä aina on jossain).

Arvelen, että monelle isälle maistuu isänpäivän ulkopuolellakin kuitenkin ihan perinteinen, miehekäs Sunday roast, eli uunissa kypsennettyä lihaa tai kanaa kera sopivien lisukkeiden. Me teimme sellaista viime (vai sitä edellisenä, apua miten aika rientää!) sunnuntaina. Minun Sunday roast -suosikkini on kokonaisena paistettu tipu, tällä kertaa ranskalainen, pakasteena ostettu luomubroileri ihan perinteisin maustein. Sitruunat olivat valitettavasti kotoa lopussa broiskua tehdessäni, lisäsin kuitenkin sitruunankuoren ja mehun ohjeeseen, koska minusta ne kuuluvat perinteiseen maustoon oleellisesti. Linnun kanssa uuniin meni kasa oman maan (eli omien ämpäreiden) pottuja, sadonkorjuuni jäi aika viime tippaan, mutta hyvänmakuisia potut olivat edelleen. Tällä kertaa tein linnun kaveriksi ihan vain salaattia, mutta toki vuokaan voisi lisätä myös vaikka ruusu- tai parsakaalia ja porkkanaa, niin koko ateria olisi ihan kirjaimellisesti samassa astiassa.



Uunissa paistettu broileri ja lisukepotut (neljälle)

1 kokonainen luomubroileri
2-3 rkl oliiviöljyä
8 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
tuoretta tai kuivattua rosmariinia/timjamia (minä käytin jälkimmäistä, koska pidän siitä enemmän)
1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
muutama lastu voita
12 keskikokoista perunaa

1. Jos broileri on pakastettu, ota se jääkaappiin sulamaan jo edellisenä päivänä. Valmistuspäivänä ota broileri huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen uuniin menoa. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet karkeasti ja raasta sitruunasta kuori. Pese perunat, mutta älä kuori, halkaise tarvittaessa, ripota pintaan suolaa ja pyöräytä oliiviöljyssä.

2. Hiero broilerin pintaan oliiviöljy, suola, pippuri, timjami ja sitruunankuori. Laita broileri uunivuokaan ja levitä linnun pintaan, nahan alle ja vuoan pohjalle valkosipulia. Purista päälle sitruunan mehu ja sipaise pintaan vielä muutama lastu voita. Nostele perunat broilerin ympärille uunivuokaan. Anna kypsyä 175-asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia. Broileri on kypsä, kun lihasnesteet juoksevat kirkkaina ja pinta on saanut hieman väriä. Lisää vuoan pohjalle paiston aikana hieman vettä tarvittaessa, jos nesteet näyttävät haihtuvan kokonaan.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Persimon-sinihomejuustosalaatti, ihan vain itselleni


Isäntä on joltiseenkin kaikkiruokainen, ja monia asioita hän on myös oppinut syömään yhteiselomme aikana. Ihailen ja arvostan suuresti tuota avoimuutta maistaa kaikkea, mitä nenän eteen keksin kiikuttaa (toivottavasti kyseessä ei ole vain joku perhesopuun liittyvä asia :D). Sinihomejuustosta isäntä ei ole kuitenkaan ryhtynyt tykkäämään, joten sitä tulee ostettua harvemmin, ja kun ostan, niin se on vain itselleni.

Nyt olin suunnitellut tekeväni lounaaksi jonkun yksinkertaisen, loppusyksyisen salaatin, johon tulisi viikunaa ja sinihomejuustoa, mutta tuoreita viikunoita ei sitten meidän nurkilla tai nettikaupoissa ollutkaan saatavilla. Niinpä pikaisen harkinnan jälkeen ajattelin, että persimon voisi olla sopiva kaveri sinihomejuustolle, ja miksei sekin salaattiin sopisi. Niin syntyi tämä superyksinkertainen mutta tosi hyvä lounassalaattini, joka sopisi varmasti hyvin myös vaikka naposteltavaksi pikkujouluihin pipareiden ja glögin kera. Ja kuten etukäteen arvelin, persimon oli tosi hyvä kaveri juustolle. Tunnustan käyttäneeni puolet juustopaketista salaattiin ja syöneeni toisen puolen juustosta vielä samana iltana sellaisenaan persimonin kera, niin hyvää se oli.

Salaatin pohja on ihan vain kurkkua ja arkista jääsalaattia, jotka on pyöräytetty miedossa, hunajaisessa omenavinaigretessa. Minusta liian voimakas etikkaisuus sinihomejuuston kera luo sellaisen oksennuksenmakuefektin (anteeksi, toivottavasti en vienyt ruokahaluja kaikilta), joten kastike on tarkoituksella hyvin lempeä. Juustoa ja hedelmää en pyöräyttänyt kastikkeessa lainkaan. Minä söin salaatin sellaisenaan, mutta rinnalle sopisi pari viipaletta maalaisleipää tai miksei vaikka joululimppua. Yhden hengen kevyeksi lounaaksi - tässä tarkoitan kevyellä lähinnä pienehköä lounasta, pysyn kaukana kevytsinihomejuustoista - tarkoitettuun salaattiin riittää yksi hedelmä ja 75g juustoa.

Sattumalta bongasin, että Mama Gastrokin oli juuri kokannut persimonista, tai sharonista, ja Luimupupun kommentin perusteella oli minunkin pakko käydä kurkistamassa, mitä eroa kakilla, persimonilla ja sharonilla nyt sitten oikeasti on. Eli: sikäli kuin wikipediaa ymmärsin, kaikki ovat eebenpuun (diospyros) hedelmiä, josta on useita eri lajikkeita. Persimon näyttäisi olevan aika yleispätevä nimi, jota käytetään monien lajikkeiden yhteydessä, kun taas kaki viittaa nimenomaan Kiinasta ja Japanista peräisin olevaan diospyros kakiin, joka on yleisin viljelty lajike. Sharon-nimike taas on kasvatuspaikkaan viittaava kauppanimi, jota käytetään samasta lajikkeesta. Toisin sanoen Suomessa myytävä hedelmä on yleensä samaa lajiketta riippumatta siitä, onko myyntinimenä persimon, kaki vai sharon. Silti, kuten Mama G:kin huomioi, eri nimillä myytävä tavara voi maistua erilaiselta, varmasti kasvupaikka ja -ajankohta asiaan vaikuttaa, eri kasvatuspaikoissa paras sesonki on kuitenkin hieman eri aikaan.

Hämmentynyt? Minä ainakin olen. Mutta ei huolta, hyvää se on joka tapauksessa.

Persimon-sinihomejuustosalaatti (yhdelle)

75g sinihomejuustoa (minulla miedohko ja pehmeä Castello luomublue)
1 kypsä persimon/sharon/kaki
muutama jääsalaatin lehti (tai vaikka kourallinen rucolaa)
10cm pätkä kurkkua

kastike:

1tl omenaviinietikkaa
1tl hunajaa
2tl rypsiöljyä (tai muuta miedonmakuista öljyä)
ripaus suolaa
rouhaisu mustapippuria myllystä

Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Pilko kurkku ja revi salaatinlehdet mukaan, pyöräytä kastikkeessa ja nosta tarjoiluastiaan. Viipaloi päälle persimon ja sinihomejuusto ja tarjoile heti.

torstai 6. marraskuuta 2014

Sikaa sorkista


Olen kerran aiemmin käyttänyt siansorkkia ruuanvalmistukseen, tuolloin tein lihahyytelöä eli aladoobia päästä ja sorkista. Se oli hyvää, mutta sen verran työlästä, että tarvitsin hieman pidemmän tuumaustauon ennen seuraavaa sorkkakokeilua. Nyt oli pakastimeen ehtinyt kuitenkin kertyä 12 kpl sorkanpuolikkaita, joten poishan ne oli käytettävä, ennen kuin kävelisivät itsekseen pakastimesta ulos. Kysymys olikin, mitä ihmettä niistä tekisi?

Sorkkien liha on herkullista, mutta ne ovat sikäli haastavaa valmistettavaa, että kunnon lihaa on hyvin vähän, ja loput palasta on rasvaa, luuta, hyytelöityvää kudosta ja kamaraa. Koska edellisellä valmistukerralla jalostin sorkkia pidemmälle, halusin nyt testata Nose to Tail at Home -saitin inspiroimana jotain yksinkertaista valmistustapaa, joka hyödyntäisi sorkkien perusominaisuuksia, ajatuksena saada possunjaloista saatavasta liemestä myös maukasta kastike- ja pataruokapohjaa. Ja rehellisyyden nimissä tunnustettakoon, etten kokenut tällä kertaa olevani valmis haastamaan itseäni vaikka Pierre Koffmannin täytettyjen sorkkien tekemiseen (olen nähnyt niistä muutamassa suomalaisessakin blogissa version, mutten taaskaan muista missä - jos joku tunnistaa tästä itsensä, niin käsi pystyyn!).

Päädyin marinoimaan sorkat vähän kiinalaiseen vivahtavassa marinadissa ajatuksena hauduttaa ne sitten uunissa, mutta viime tingassa tajusin suurimmankin uunivuokani olevan aivan liian pieni kahdelletoista sorkkapalalle. Kahta sorkille sopivaa vuokaa taas en saanut mahdutettua uuniin samaan aikaan, joten päätin keittää osan, tulisipahan sitten vertailtua eri kypsennystapojakin.

Ja tulos? Keitetyt sorkat olivat helpommin käsiteltäviä, uunissa tehtyjen maku taas oli intensiivisempi ja liemessä enemmän potkua. Ulkonäön paremmuutta en osaa päättää, uunitetut sorkat saivat kauniin värin, mutta niiiden muoto kärsi sorkkien ruvetessa hieman "irvistämään" kypsyessään. No, tuskin sorkat mitään varsinaista esteetikon ruokaa ovat muutenkaan.

Hurjasti syötävää ei näinkään isossa sorkkamäärässä ollut, mutta jo oheistuotteena saatava hyytelöityvä liemi on valmistusvaivan arvoista. Eikä se vaivakaan mikään järin suuri ollut. Minä riivin sorkista lihaa ja vähän sitä muutakin tavaraa yksinkertaisesti dijonilla voidellun, tuoreen ruisleivän päälle, ja söin kylkiäisenä sorkkien rasvaisuutta tasoittavaa kaalipikkelsiä. Syödessä tuli mieleen, että perinteinen etikkapunajuuri olisi ollut oiva kaveri sorkille myös.



Keitetyt ja/tai uunissa haudutetut siansorkat

12 puolikasta siansorkkaa
ripsaus suolaa
vettä

marinadi

1/2 dl soijaa
1/2 dl riisiviinietikkaa
2 rkl siirappia
3 rkl tomaattipyrettä
1 sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattuja chilihiutaleita
2 tähtianista
10 neilikankukkaa
muutama rouhaisu mustapippuria
2 rkl rypsiöljyä

1. Liota sorkkia hetki vedessä ja harjaa sitten puhtaiksi. Varsinkin varpaiden välissä saattaa olla hiekkaa, possuthan tykkäävät tonkimisesta. Kuivaa sorkat talouspaperilla ja ripottele pinnalle suolaa.

2. Valmista marinadi sekoittamalla kaikki sen ainekset keskenään. Laita sorkat vaikkapa isoon muovipussiin, kaada marinadi päälle ja laita jääkaappiin yön yli tai noin työpäivän mittaiseksi ajaksi maustumaan, pussia välillä käännellen. Minä käytin kahta neljän litran minigrip-pussia. Ota sorkat huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen kypsennystä..

2 a. Jos keität sorkat, laita ne kattilaan ja lisää vettä niin, että sorkat juuri ja juuri peittyvät. Kiehauta ja kuori pinnalta mahdollinen kertyvä vaahto. Laske lämpötila pienimmilleen ja anna muhia noin neljä tuntia, kunnes luut lähestulkoon putoavat sorkista niitä nosteltaessa. Anna jäähtyä hieman ja riivi lihat sorkista, kun ne ovat vielä lämpimät.

2 b. Jos haudutat sorkat uunissa, laita ne uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin ja kaada päälle vettä niin, että sorkat peittyvät osittain. Anna kypsyä viitisen tuntia tai enemmänkin. Anna jäähtyä ja riivi liha sorkista vielä lämpimänä.

3. Laita (keitin- tai uunisorkkien) liemi kattilaan ja tuo kiehuvaksi. Anna kiehua reippaasti kokoon, jäähdytä hieman mutta siivilöi vielä lämpimänä. Anna liemen jäähtyä sen jälkeen jääkaappikylmäksi, kuori ylimääräinen rasva pinnalta ja pakasta sopivissa annoksissa tulevaa käyttöä odottamaan.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Vähän lisää ruuan nettikaupasta: Kauppahalli24 vs. Kauppakassi.fi

Kuvassa ei vertailla appelsiineja ja omenoita, vaan taustalla oleva hedelmä on (online-ruokakaupasta ostettu) verigreippi.
Viime talvena kirjoitin kokemuksiani ruuan nettikaupasta, kun olimme joitain kertoja tilanneet ostoksemme kotiovelle. Nyt, kun aikaa on jonkin verran kulunut ja puhutaan liiketoiminnasta, joka Suomessa on vasta ruvennut saamaan jalansijaa ja kehittyy edelleen voimakkaasti, ajattelin, että voisi olla hyvä aika vähän päivittää kertyneitä kokemuksia tännekin.

Me olemme tilanneet ruokaa enimmäkseen Kauppahalli24:n kautta, ja olen ollut palveluun pääosin tyytyväinen, mutta kun viikosta toiseen tilaa samasta paikasta, ovat pientä kaiherrusta herättävät asiat nostaneet päätään. Samaan aikaan isäntä on joskus käyttänyt omiin tarpeisiinsa Kauppakassi.fi -palvelua ja kehunut sen käytettävyyttä, joten halusin itsekin sitä testata. Kauppakassi on S-ryhmän ja sisältää Alepan tuotevalikoiman, joskin S-ryhmän brändiviidakossa surffaillessa selvisi, että ilmeisesti ainakin joillain Prismoilla on myös online-ruokakauppatoimintaa. Testauksen nimissä kävin tutustumassa myös erääseen kolmanteen ruuan nettikauppaan (joka jääköön tässä nimeämättä), mutta olin sangen pettynyt sekä sen valikoimaan että epäselvään käyttöliittymään, joten jätän sen tässä kohtaa vielä kasvamaan ja kehittymään, palataan asiaan sen kokeilussa vaikka ensi vuonna. Sanottakoon tässä kohtaa vielä, että nämä jaetut kokemukset ovat sponsoroimattomia eivätkä liity mihinkään kampanjaan.

Valikoima

Kauppahalli24:n valikoimista kirjoitin tarkemmin talvella, mutta mielestäni perusperiaatteet pitävät edelleen paikkansa: toisaalta valikoima käsittää verrattain paljon laatutuotteita kuten Reinin lihan ja Erikssonin kalatukun ihania, tuoreita irtolihoja ja -kaloja (vaikka ensimmäisen maailman ongelmista päivää, olisi kiva, jos varsinkin tuoretta, pyöreää kalaa olisi tarjolla enemmän). Tätä olen palvelussa arvostanut ihan erityisesti, koska fyysisiin kauppahalleihin matkaa meiltä noin tunnin eivätkä muutkaan isommat palvelutiskit ole kävelymatkan päässä. Myös luomutuotteet ovat verrattain hyvin edustettuna. Toisaalta taas valikoima oli varsinkin aluksi suppeahko, esimerkiksi niinkin eksoottista tuotetta kuin einesmaksalaatikkoa himoitsin talvella, mutta jouduin sen muualta hakemaan, koska ilmeisesti kyseisen valmistajan tuotteita ei valikoimassa ollut. Sittemmin tosin maksalaatikko-ongelmani on korjattu. Myös vihannes- ja hedelmävalikoimaan olisi mukava saada laajennusta, erikoisempia tuotteita ja kausituotteita, kuten nyt vaikkapa tuoreita, kotimaisia mansikoita tai herneitä ei kesällä valikoimista saanut. KH24:n puolesta on kuitenkin todettava, että he tuntuvat reagoivan asiakaspalautteisiin ja valikoima on koko ajan laajentunut, esimerkiksi kaipaamiani kotimaisia omenoita on syksyn mittaan ruvennut saamaan muutenkin kuin 12 kg:n laatikossa ja viime viikolla - vaikkakin vähän viime tipassa halloweenin juhlijoita ajatellen - oli kurpitsaakin tullut valikoimiin. Minun toivelistallani ovat myös irtojuustot ja -leikkeleet, ehkä niidenkin aika vielä koittaa.

Alepan eli Kauppakassin valikoima on sikäli laajempi, että se sisältää runsaasti S-ryhmän oman tuotemerkin tuotteita. Ensisilmäyksellä myös vihannes- ja hedelmäpuoli vaikutti hieman KH24:n vastaavaa laajemmalta ja heviosaston tuotteiden keräily virtuaaliseen ostoskoriin oli helppoa, kun useimpia tuotteita, kuten kotimaisia tomaatteja ja banaaneja pystyi valitsemaan myös kappaleittain eikä ainoastaan ennaltamääritellyissä erissä, kuten KH24:llä. Liha- ja kalapuolella Kauppakassilla taas on tarjolla on ainoastaan valmiiksi pakattuja vaihtoehtoja. Miinuspuolella, huomasin, että  tietyt, samat tuotteet olivat molemmilla testikerroilla lopussa (onko niitä valikoimassa käytännössä ollenkaan?). Lisäksi esimerkiksi kaalin kohdalla olin valinnut kahdesta kaalivaihtoehdosta (iso tai pieni) sen pienemmän, eli käytännössä noin puolen kilon lohkon. Minulle toimitettiin kahden ja puolen kilon kokonainen kaali. Pieni asia ja voi olla, että kyse on keräilyvirheestä, mutta vähän tylsää jos kahta vaihtoehtoa tarjotaan valikoimassa ja vain yhtä toimitetaan, asiakkaalta siitä kysymättä.

Hinnat

Lyhyesti sanottuna, plus miinus nolla. Pistariluontoisesti tarkistelin testiostoskerroilla palveluja ristiin nähdäkseni, miten tietyt, viikko-ostoksiini vakiona kuuluvat tuotteet on hinnoiteltu. Hinnoissa saattoi olla muutaman sentin eroja suuntaan tai toiseen, mutta molemmat kaupat olivat vuorollaan halvempia ja vuorollaan kalliimpia, pitäen ostoskorin kokonaishinnan joltiseenkin samana. Poikkeuksena tästä ainakin osa hygieniatuotteista sekä esimerkiksi vauvanvaipat, olivat KH24:llä kalliimpia, samoin kuin kahvi. Valitsemani valmiiksi pakatut leikkeleet sekä hevituotteet taas olivat kalliimpia Kauppakassilla, esimerkiksi samassa ruukkuyrtissä saattoi olla jopa 50 sentin hintaero. Toimituksissa hintaeroja on myös jonkun verran, Kauppakassin toimitus oli ainakin meille aika standardina vajaat seitsemän euroa, kun taas KH24:n toimitushinta vaihtelee niin, että sanoisin asuinpaikasta ja mahdollisista tarjouksista riippuen toimituksen maksavan kolmesta kymmeneen euroon, hintatrendin ollessa laskusuuntainen.

Ostosten valinta ja tilaaminen

Käyttöliittymiä vertaillessa Kauppakassi vie pidemmän korren, tuotteiden tutkiminen ja ostosten valinta oli minusta heillä selvästi helpompaa ja sivusto tuntui  testikerroilla myös rullaavan KH24:n palvelua nopeammin. Toki kun kyseessä on ison ketjun nettikauppa, odotankin aika paljon käyttöliittymän suunnittelulta. Joka tapauksessa, pidin siitä, että Kauppakassin tuotteiden tiedot avautuivat minulle pelkästään sillä, että vein hiiren tuotekuvan päälle, eli minun ei tarvinnut ensin klikata tuotetta ja odottaa, että siirtyisin palvelussa erilliselle tuotesivulle. Samasta näkymästä pystyin myös + / - -painikkeilla säätelemään tuotteiden määrää todella helposti, kun vertailun vuoksi KH24:n palvelussa tuotemäärä valitaan klikkaamalla ensin erilliseen kenttään ja kirjoittamalla määrä siihen. Ei sekään vaikeaa ole, mutta käyttäjän tekemän virheen marginaali kasvaa typoriskin myötä heti ja juuri tällaiset pienet asiat ovat omiaan antamaan kokonaisuudesta joko sujuvan tai ei-niin-sujuvan mielikuvan.

Pyyhkeitä saa kuitenkin myös Kauppakassi siinä kohtaa, kun ostoksia tilataan. Toisella testikerralla tein tilauksen itse ja toisella kertaa isäntä, ja molemmilla kerroilla onnistuimme säätämään jotain niin, että jouduimme tekemään kokonaan uuden tilauksen, kun emme päässeet enää tietoja muokkaamaan. Tämä johtui siitä, että olimme kumpikin edenneet maksun hyväksymissivulle asti. Isännän tapauksessa kyse oli väärän maksutavan (maksu toimituksen yhteydessä, kun halusimme maksaa etukäteen) valinnasta, minä taas olin jo näppäilemässä korttitietoja tilaukseen, kun huomasin unohtaneeni jotain. Isännän tapauksessa ei ollut enää mahdollista muuttaa maksutapaa samaan tilaukseen. Ymmärrän tavallaan sen, että turvallisuuden nimissä ei maksutapoja voi noin vain muutella, mutta tuossa tapauksessa, kun mitään ei ole maksettu, sen tulisi minusta onnistua. Minun tapauksessani kyse taas taisi olla ihan vain bugista, koska en päässyt uudestaan maksusivulle, mutten toisaalta ollut hyväksynytkään maksua (eikä se ollut järjestelmäänkään mennyt, koska tilausvahvistusta ei tullut), vaan tilaukseni jäi ilmeisesti bittiavaruuteen roikkumaan. Sinänsä  uuden tilauksen tekeminen oli helppoa, koska vanhan ostoskorin sai suoraan päivitettyä uudeksi tilaukseksi, mutta turhaa säätöähän siitä tuli. Huvittavaa oli, että saatoin kuitenkin perua tilauksen, jota ei koskaan ollut vahvistettu, ja jota en ollut loppuun asti tehnyt. Peruutusilmoituskin tuli sähköpostiin.

Toimitus

KH24 toimittaa pääkaupunkiseudulla kahden tunnin aikaikkunoissa iltapäivästä alkuiltaan tiistaista perjantaihin. Myös kehyskuntiin toimitetaan, mutta aikataulu on rajallisempi. Tilauksen ja toimituksen välissä tulee olla yksi arkipäivä. Kauppakassilla taas ei ole fiksattua toimitusaikataulua, vaan asiakas valitsee kalenterista seuraavan sopivan, vapaan toimitusajan omalle alueelleen. Plussaa ovat lauantaitoimitukset sekä se, että samallekin päivälle saattaa saada ostoksensa, jos vapaita aikoja on; itse otin molemmilla kerroilla toimituksen muistaakseni seuraavalle päivälle. Ajasta riippuen toimitusikkuna on kaksi tai kolme tuntia. Antamalla palveluun postinumeronsa voi tarkistaa, kuuluuko oma osoite toimitusalueelle, mutta yleisesti ottaen Kauppakassi toimii pääkaupunkiseudulla sekä osassa muita isompia kaupunkeja.

Molemmat palvelut ilmoittavat toimituspäivänä vielä tarkemman ajankohdan tekstarilla. Tässä KH24 on ollut tarkempi ja pystynyt antamaan puolen tunnin aikaikkunan. Kauppakassi antaa tunnin lokeron, mutta tilauksen etenemistä voi seurata netistä tarkempaa tietoa halutessaan. Kaikilla testikerroilla molemmat palvelut ovat toimittaneet lupaamassaan aikataulussa.

Ostoskassien sisältö oli niiltä osin tasainen, että molemmissa tuotteiden laatu oli hyvä ja päiväykset kunnossa. KH24:n toimitus kuitenkin vastasi tilaustani paremmin kuin Kauppakassin: KH24:n toimituksesta löytyivät kaikki tilaamani tuotteet ehkä yhtä lopussa ollutta tuotetta lukuunottamatta, kun taas Kauppakassin toimituksen yhteydessä selvisi, että noin kymmentä tuotetta, eli aika isoa osaa noin sadan euron tilauksesta, ei ollutkaan saatavilla. Tuotteiden saatavuus tarkistetaan jo tilausta tehdessä, mutta nämä puutteet löytyivät vasta tarkastuksen jälkeen. Kauppakassilla on tällaisten tilanteiden varalle korvaustuotesysteemi, mutta ainakaan minun saamani korvaustuotteet eivät kaikilta osin vastanneet tilaamaani tai osuneet edes riittävän lähelle - esimerkiksi valmiiksi marinoitu lihatuote ei sopinut meille maustamattoman tilalle, koska en halua alle vuoden ikäiselle lapselle syöttää runsaasti suolaa sisältäviä, marinoituja tuotteita (enkä niitä kyllä halua syödä itsekään). Samoin normaalin maitotuotteen vaihtaminen laktoosittomaan oli vähän tylsä veto. Tilaukseen voi toki jättää toiveita korvaustuotteista, mutta koska tilaaja ei voi täysin tietää, mikä tuote on loppu, saattaa toivelistasta muodostua melkoinen romaani. Minun toiveeni olikin toisella testikerralla vain, ettei korvaustuotteita laitettaisi kyytiin ollenkaan.

Onko toinen toista parempi?

Olisin kovasti halunnut tehdä sellaisen yksinkertaisen, plussat ja miinukset -tyyppisen vertailun, jonka lopputuloksena voisin suositella jompaakumpaa testattua kauppaa lukijalle. Sisäinen tiedenaiseni ei kuitenkaan moiseen venynyt, koska olisin joutunut vertailemaan appelsiineja omenoihin ja olettamaan, että kaikki kaupassakävijät elävät samoissa olosuhteissa ja haluavat samoja asioita (kuin minä, heh). Siksi ylös on nyt koottu enemmän ajatuksia, joista toivottavasti saa vähän kiinni siitä, miten nämä kaksi kauppaa missäkin asiassa pystyvät palvelemaan. Lyhyesti sanoen kuitenkin, KH24 palvelee ehkä paremmin niitä, jotka kaipaavat palvelutiskituotteita, Alepa taas niitä, jotka tarvitsevat ostoksensa hieman nopeammin.

Itse jatkanen samalla linjalla kuin aiemmin, tilaan osan ostoksistani KH24:n kautta - se nyt vain sopii minun tarpeisiini paremmin - ja täydennän ketjumarketista silloin tällöin edullisempia wc-paperi -ja vauvanvaippavarastoja. En muutenkaan aio suinkaan tyystin lopettaa "retrokaupassa" käymistä, vaan toisinaan retkeilen parempien fyysisten palvelutiskien ja heviosastojen äärelle, jotta saan ihan itse valikoida perunani, toljottaa kaloja ja hipelöidä hedelmiä - kun minusta se ruokakaupassa käyminen on oikeasti myös tosi kivaa, varsinkin silloin, kun sinne ei ole ihan pakko mennä joka viikko.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Makkaralla maustettu hirvipata

Kuten kuvasta näkyy, kinner on kalvoista. Mutta myös kaunista, ainakin jos minulta kysytään.
Riistalihan kanssa yritän olla todella varovainen, etten sitä onnistuisi pilaamaan. Toki haluan kunnioittaa kaikkia hyviä raaka-aineita, mutta koska riista ei meillä suorastaan pursua pakastimesta emmekä sitä toisaalta halua ostaakaan, on se vähän erityisasemassa. Teen siis lähinnä sellaisia riistaruokia, joissa raaka-aineen oma maku pääsee mahdollisimman hyvin esiin, on kyseessä sitten lintu tai hirvenpala. Tämä on tarkoittanut käytännössä sitä, että esimerkiksi voimakkaasti maustettuja kastikkeita en ole uskaltanut tehdä.

Hirven kinner- eli pohjepala on kuitenkin ruhonosa, jolla uskaltaa hyvin tehdä testejä. Vaikka minusta se on todella hyvän makuista ja vaikka kaikki riista onkin mielestäni arvokasta, ei kyse ole mistään ns. "oikeasta" arvopalasta: kinner on vähärasvaista ja kalvojen jakamaa, eli vaatii pitkän kypsennysajan. Nyt mieleni teki jotain tomaattista, vähän mausteista pataruokaa, joten kokeilin tehdä sellaista juuri kinnerpalalla. Olin ajatellut, että pekoni voisi olla padassa hyvä muhevoittaja, mutta kun nyt kokeiluja tehtiin, päätinkin heittää kastikkeeseen vähän tryffelillä maustettua makkaraa, joka tarttui mukaan ruokamessuretkeltä Mama Gastron kanssa.

Liha kypsyi osittain nesteellä peitettynä mukavasti arkipäivän aikana niin, että aina välillä kääntelin ja valelin paloja, jotka eivät olleet veden alla. Tomaatti, tryffelimakkara ja hirvi olivat kuin olivatkin ihan onnistunut yhdistelmä. Pelkäsin tryffelin maun joko tunkevan liikaa läpi tai vaihtoehtoisesti häviävän kokonaan padan kypsyessä, mutta se olikin juuri sopiva, maistuen aavistuksena kautta padan ja vähän voimakkaammin itse makkarapaloissa. Kinnerpalan oma, tummansyksyinen makukin tuntui hienosti. Muukin mausteinen makkara sopisi tähän varmasti ihan mainiosti, ensi kerralla kohti uusia kokeiluja!

Vuoan reunasta näkee, että nestettä haihtuu runsaasti. Liemestä esiin pilkistävät lihat ottavat hieman väriä, mutta pysyvät silti ihanan mureina ja mehevinä, kun niitä muistaa välillä käännellä.

Makkaralla maustettu hirvipata

n. 500g hirven kinnertä tai muuta haudutuspalaa
2 sipulia
2 porkkanaa
4-5 valkosipulinkynttä kuorineen
80g tomaattipyrettä
1 tl sokeria
n. 80g tryffeli- tai muuta mausteista makkaraa
n. 1,5 l vettä
pari laakerinlehteä
muutama hyppysellinen suolaa
pari rouhaisua mustapippuria

1. Leikkaa hirvenpalasta suupalaksi sopivia kuutioita. Hienonna makkara pieneksi. Pilko sipuli ja porkkana ja laita ne lihojen sekä kokonaisten valkosipulinkynsien kanssa uunivuokaan. Hiero aineksiin suolaa, rouhi päälle pippuria ja lisää laakerinlehdet.

2. Sekoita kulhossa osa vedestä, sokeri ja tomaattipyre ja kaada lihojen päälle vuokaan. Lisää vettä kunnes lihat peittyvät osittain. Paista ensin noin 20 minuuttia 200-asteisessa uunissa, pienennä sitten lämpö noin 120 asteeseen ja anna hautua noin työpäivän mittaisen ajan, aina välillä lihoja valellen ja käännellen. Lisää vettä tarvittaessa, jos sitä haihtuu liikaa.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Kuukauden kasvis - marraskuu: kurpitsa

Ensi kuun perästä on tammikuu, miettikääpä sitä! Ja joulukin on ihan kohta ovella. Ennen sitä on kuitenkin vielä edessä kokonainen marraskuu, jolle piti valita sopiva teemakasvis: se on eilisen halloweenin tai meikäläisittäin kekrin vanavedessä kurpitsa.

Kurpitsan ja itseni välinen suhde on keskittynyt lähinnä hassuihin lyhtyihin (jotka nekin tekee isäntä), en ole ole ihan onnistunut vielä tykästymään sen mietoon makuun, vaikkakin olen onnistunut tekemään melko hyvää myskikurpitsaa pähkinöiden kera paahdettuna. Koska haluaisin kurpitsasta enemmän, on teemakasviksen valinta tehty nyt vähän itsekkäistäkin syistä - mikä parempi tekosyy opetella kokkaamaan vierastamallaan raaka-aineella, kuin blogin lukijoille tehty lupaus?

Koska kurpitsan saatavuus vaihtelee, en aio olla nirso lajikkeen suhteen, vaan saatan kokata myös vaikka myskikurpitsasta, Kesäkurpitsalla en sentään aio huijata ;)

Kuvan kurpitsalyhtyyn ei liity reseptiikkaa.