perjantai 31. lokakuuta 2014

Kuukauden kasvis - kaali: kaalipikkelsi


Kuukauden kasviksen viimeisenä lokakuun reseptinä kokeilin tehdä kaalista pikkelsiä. Raikas, sitruunalla tai etikalla maustettu kaalisalaatti on kestosuosikkejani, joten arvelin pitäväni myös pikkelöidystä versiosta. Ohje on kombinaatio useammasta lähteestä, metodiin nappasin suuntaa BBC Good Foodin pikkelöidyn punakaalin ohjeesta, mausteet ovat joltiseenkin omasta päästä ja liemi hyväksi havaitulla 1-2-3 (yksi etikkaa, kaksi sokeria, kolme vettä) -suhteella tehty perusliemi, jonka olen oppinut suosikkisillistäni.

Harkitsin laittavani pikkelsiin myös paprikaa, mutta pelkäsin sen jyräävän kaalin maun ja halusin tällä kertaa tehdä aika yksinkertaisen version. Pikkelsin pariksi kypsyy hellalla ja uunissa parhaillaan siansorkkia, arvelin hapokkaan kaalin taittavan niiden rasvaisuutta hyvin. Sorkkaprojektista kuulette lisää myöhemmin!

Helppo kaalipikkelsi

n. 500g valkokaalia
1 keskikokoinen porkkana
3-4 rkl merisuolaa
1 sipuli

liemi

1 dl etikkaa
2 dl sokeria
3 dl vettä
5 kokonaista neilikankukkaa
pari laakerinlehteä
1 rkl sinapinsiemeniä
pari rouhaisua mustapippuria

1. Raasta porkkana ja kaali tai suikaloi se ohuelti vaikkapa juustohöylällä. Viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi. Laita kaali ja porkkana lävikköön tiskialtaaseen ja sekoita mukaan suola. Jätä valumaan 2-3 tunniksi.

2. Sekoita kaikki liemen ainekset ja kiehauta niin, että sokeri liukenee. Anna jäähtyä sen aikaa, kun kaalit valuvat.

3. Huuhtele kaali-porkkanaseos, valuta ja puristele kuivaksi ensin lävikössä ja lopuksi vaikka puhtaan astiapyyhkeen avulla. Lado puhtaaseen säilöntäpurkkiin vuorotellen sipulia ja kaaliseosta. Kaada päälle liemi. Anna maustua kaksi vuorokautta ennen syömistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti