sunnuntai 17. elokuuta 2014

Paahdettujen uusien perunoiden vuosipäivä


Nyt kun vihdoin tohtii laittaa uunin taas päälle, on tehnyt mieli muutakin, kuin höyrytettyä uutta perunaa; sitä on nimittäin syöty, syöty ja syöty kesän mittaan sillin ja muiden kalalisukkeiden parina. Olen ennenkin paahtanut uusia perunoita uunissa ja etsin blogin reseptiarkistosta ohjetta, mutta sellaista ei tullut vastaan. Niinpä googlasin muistini virkistykseksi sopivat lämpötilat ja arvioidut paistoajat ja tein pottuja yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla. 

Valmiita pottuja katsellessani mietin, josko hieraisisin vähän valkosipulia niiden tarjoiluastian reunaan. Ja sitten mietin, että valkosipulinkynnethän olisivat ihana lisä perunoiden kanssa uunissa. Ja sitten tuli deja vu, ihan varmasti olen tehnyt sellaisia pottuja ja blogannutkin niistä! Asia hämmensi minua niin, että oli pakko avata blogiarkisto kuukausi kerrallaan ja etsiä potut. Ja löytyiväthän ne lähes päivälleen vuotta aiemmin kirjoitetusta tekstistä, olin vain unohtanut lisätä perunatunnisteen tekstiin (nyt on muuten sekin asia korjattu). Paahtopottujen "vuosipäivän" kunniaksi laitan uudenkin version nähtäväksi, perunoista tuli nimittäin tälläkin kertaa todella hyviä!

Ohje on tehty niillä määrillä, mitä itse tein, mutta helpostihan tuo taipuu suurempaan tai pienempäänkin pottusatsiin. Pienet, ensimmäiset uudet perunat paahtunevat puolessa tunnissa, nämä loppukesän perunat olivat jo sen verran suuria, että pidin niitä tunnin. Tuoreyrtti on vapaavalintaista, potut toimivat ilmankin mutta yrtillä saa makumaailmaa suunnattua aika helposti. Minä käytin korianteria, jolloin maut jäävät aika kesäisiksi, rosmariinilla tai timjamilla saisi puolestaan aikaan ihanat syyspotut :) 

Paahdetut uudet perunat vol. 2

n. 20 uutta perunaa
reilu loraus oliiviöljyä
pari hyppysellistä suolaa
(pieni nippu korianteria silputtuna)

Pese perunat ja laita uunivuokaan, suurimpia kannattaa hieman lohkoa. Lorauta päälle oliiviöljy, lisää suola ja sekoittele vaikka käsin sen verran, että suola ja öljy tarttuvat tasaisesti perunoihin. Paahda perunoita uunissa noin tunnin ajan, kunnes ne ovat rapeita pinnasta ja pehmeitä sisältä. Ripottele valmiiden perunoiden päälle silputtua, tuoretta korianteria tai muuta yrttiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti