tiistai 26. elokuuta 2014

Linnanmäen Caruzellon brunssi


Linnanmäki on vielä vähän aikaa auki, ja juuri elokuun loppupuoli onkin mielestäni ihan paras ajankohta piipahtaa siellä, kun huvipuiston valot pääsevät hämärtyvissä illoissa oikeuksiinsa. Ah sitä nostalgiaa!

Viikko takaperin kävimme Lintsillä kuitenkin ihan vain päiväkävelyllä, isäntä, ihmispoikanen ja minä. Joihinkin koko perheen laitteista ei ole pääsymaksua, joten kävimme muutamassa vekottimessa ja lisäksi lounaalla. Ravintolamaailma Kattilan vaihtoehdoista valitsimme lauantaibrunssia tarjoilevan buffetravintola Caruzellon, joka on tietääkseni samaa yritystä, kuin brunsseistaan tunnetut Dylanit eri puolilla Helsinkiä (jos olen tämän ymmärtänyt totaalisen väärin, niin korjatkaahan joku viisaampi). Normaalisti pidämme enemmän ravintoloista, joissa voimme istua ahtereillamme jonkun muun kantaessa ruokaa pöytään, mutta Caruzellon buffa oli laajahko ja ravintolasali väljä, joten rattaiden kanssa se tuntui mielekkäältä vaihtoehdolta. Lisäksi oli kiva mennä paikkaan, jonne ei ihmispoikasellekaan tarvitsisi viedä omia eväitä, vaan hän saisi ihan oikeaa ravintolaruokaa.

Brunssi maksettiin baaritiskille, jonka takaa ruokailijoille annettiin lautaset. Vajaan kahden kympin hintaan kuului salaatti- sekä lämminruokapöytä, jälkkäripöytä kustansi siihen päälle vielä muutaman euron. Lasten ruokailu oli hinnoiteltu ikäluokan mukaan, ihmispoikaselta brunssi kustansi nolla euroa. Salaattipöydässä oli tarjolla reilua kymmentä eri ruokalajia perussalaateista tukevampiin lihapulla/currykanamajoneesiviritelmiin. Ruuissa oli hieman teollinen vivahde, mutta valinnan runsaus sekä tuoreen ja raikkaan oloiset salaatit antoivat sitä paljon anteeksi. Kuten buffeteissa melkein aina, kylmäpuoli oli lämmintä parempi, lämpimän tiskin possunkylki oli turhan suolaista, kanankoivet ja valkosipuliperunat taas aika peruskamaa. Lämpimistä ruuista tykkäsin eniten bolognesekastikkeesta, tosin jäin kaipaamaan pastaa kastikkeen kaveriksi. Lapsen lautaselle sain kerättyä yllättävän mukavan setin ruokaa, keitetyn kananmunan, kurkkua, tomaattia, perunaa, kasviksia ja leipää, sekä hiukan sitä pitämääni bolognesea maistiaisiksi.

Jälkkäripöydässä olisi ollut (ulkomuistista) ainakin juustoja ja hedelmiä, vaahtokarkkeja, tuulihattuja ja marjapaistosta, mutta  vatsamme eivät niitä enää jaksaneet testata, vaan jatkoimme matkaa tyytyväisinä ja täysin vatsoin. Pisteet Caruzellolle erityisesti jo mainitsemastani valikoimasta, lasten ruokailun hinnoittelusta, ruokapuolen tuoreudesta ja siisteydestä. Valtavia makuelämyksiä en sieltä hakisi, mutta monipuolisen lounaan Caruzellosta saa koko perheelle. Linnanmäelle edelleen hatunnosto parin vuoden takaisesta ravintoloiden kasvonkohotuksesta, hienoa, että huvipuiston buffet ei enää tarkoita kananuggetteja, ketsuppia ja tahmeita pöytiä!

maanantai 18. elokuuta 2014

Ravintolapäivän piknik

Asiakkaita riitti, tässä tilanne näyttää jopa väljältä ;)
Jonkin verran kuulee raportteja siitä, kuinka Ravintolapäivä on jo niin nähty. Voi olla, että trenditietoinen linnoittautuu omaan kotiin päivän ajaksi ja korkeintaan käy salaa snacksilla, mutta minä en ole erityisen trendikäs, ja selviydyin eilen ihmettelemään pop-up ravintoloita vasta toista tai kolmatta kertaa koko tapahtuman historiassa. Jostain syystä kalenteriin on lähes jokaisena Ravintolapäivänä osunut jotain muuta, joten nyt kun päivä oli täysin vapaa ja ilmakin hieno, oli mukava lähteä isännän ja ihmispoikasen kanssa liikkeelle. 

Mitään kunnianhimoista suunnitelmaa en ollut kasannut enkä tehnyt taustatutkimustakaan, joten suuntasimme Ruttopuistoon, missä tiesimme olevan runsaasti valinnanvaraa ilman etsimistä, minulla kun ei nälkäisenä ole juurikaan malttia (meinasin vedota lapsen kanssa kulkemiseen helpon paikan valinnassa, mutta totuus on, että se olen minä, joka muuttuu kiukkuiseksi hirviöksi, jos ruoka-aika viivästyy ;). Ja olihan niitä kojuja vaikka kuinka, ja porukkaa jälleen samaan tyyliin kuin vappuna Kaivopuistossa. Me avasimme piknikpeittomme sopivaan kohtaan puistoa, jonka jälkeen teimme vuorotellen täsmäiskuja ravintoloihin.

Pahimpaan nälkään nappasimme kahden euron corn dogit Grill Billistä; symppis, koruton putiikki, jossa corn dogeja uppopaistettiin yhdessä kattilassa. Ravintolapäivän hinnoittelua on kritisoitu, mutta corn dogit olivat minusta kahden euron hintansa väärtejä, olkoonkin, että kuori olisi saanut paistua vähän pidempään. Jatkoimme makkaralinjalla läheisen katoksen currywursteilla, valitettavasti paikan nimi ei jäänyt muistiin enkä sitä enää tänään tapahtuman sivuiltakaan bongannut; currywurstit olivat minusta tosi hyvät, mutta tällä kertaa taas viiden euron hinta vähän turhan suolainen siitä, mitä rahalla sai. Makkaroiden jälkeen pidimme pienen tuumaustauon ja kävin kiertelemässä muitakin alueen ravintoloita. En halunnut tukea liian ammattimaiselta vaikuttavia paikkoja enkä ostaa kovin suuria tai hintavia settejä. Lisäksi arvostin sujuvasti etenevää jonoa ja ajatuksella laadittua ravintolaa. Jännittävä ruokaidea painoi toki vielä vaakakupissa.

Corn dogit kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Currywurst, makuinaan krakovanmakkara tai bratwursti. Me otimme molempia.

Hot Chili Mamasin ravintola ei listansa perusteella välittömästi sytyttänyt, tykkään kovasti pulled porkista, mutta sitä on vähän turhankin paljon tarjolla eri ruokatapahtumissa ja toisaalta, siitä on helppo tehdä kotonakin superhyvää. Sen sanottuani, näin chilimammojen kauniit, freesinoloiset annokset ja reippaan tasaisesti soljuvan jonon, ja päätin testata. Kaksi possuannosta salaatinlehdillään kustansivat viitosen, ja olivat todellakin hintansa arvoisia. Erityisen hyviä olivat kastikkeet, toinen hummustyyppinen ja toinen ihana, valkosipulinen ja hieman hapan chilikastike. Lisäksi koju oli hauskasti koristeltu paperivarjostimilla ja menu sekä hinnat laitettu hyvin esiin, joten oli ilo tukea huolella mietittyä konseptia. Paluumatkalla kojulta piknikpeitolle nappasin vielä muna-kaalipiirakat klassisen, pääosin venäläisen kirjallisuuden ympärille teemoitetulta tiskiltä. Ravintoloitsijat olivat pukeutuneet ja koristaneet ständinsä teeman mukaan, ja arvostin nähtyä vaivaa, vaikkei varsinaista tarvetta piirakoille enää ollut. Minä ja ihmispoikanen kuitenkin tykkäsimme piirakoista kovasti, isännälle taas ne olivat sellaisenaan vähän liian kuivia.

Hot Chili Mamasin raikkaat annokset.
Kirjallisuuskuppilan tyyliä.
Tarkoitus oli jatkaa ravintoloiden tutkimista pidempäänkin, mutta nälkä alkoi olla ohi ja toisaalta, koirakolmikon odottelu kotona kalvoi lievänä ikävöintinä, kun katselimme muiden paikalle tuomia koiriaan. Niinpä kävimme vielä hakemassa ihan tavalliset - kenties ne kesän viimeiset - irtojäätelötötteröt jälkkäriksi ja suuntasimme sitten rauhalliseen tahtiin kotia kohden. Summatakseni fiiliksiä, minulle Ravintolapäivä ei ole ehtinyt menettää makuaan, ja palautetta saanut hinnoittelu ja annoskoko olivat pääosin kunnossa. Ehkä eniten hirvitti tapahtumasta tuleva roskamäärä sekä sen ajautuminen muualle kuin roskiksiin - ymmärrän, että logistisista syistä eivät posliiniastiat ole mahdollisia, mutta jokainen ravintoloitsija voisi osaltaan huolehtia siisteydestä hommaamalla ainakin roskikset ständilleen. Ja me asiakkaat voisimme käyttää niitä, emmekä heitellä kertakäyttölautasia roskisten viereen. Roskakritiikistä huolimatta, kaiken kaikkiaan olo tapahtumasta oli ainakin Ruttopuistokatsauksella erittäin positiivinen, jos ja kun kävijöitä riittää ei minusta kolmen kuukauden väli ole yhtään liian usein. Ja hei, tällä kertaa muistin ottaa myös kameran! ;)

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Paahdettujen uusien perunoiden vuosipäivä


Nyt kun vihdoin tohtii laittaa uunin taas päälle, on tehnyt mieli muutakin, kuin höyrytettyä uutta perunaa; sitä on nimittäin syöty, syöty ja syöty kesän mittaan sillin ja muiden kalalisukkeiden parina. Olen ennenkin paahtanut uusia perunoita uunissa ja etsin blogin reseptiarkistosta ohjetta, mutta sellaista ei tullut vastaan. Niinpä googlasin muistini virkistykseksi sopivat lämpötilat ja arvioidut paistoajat ja tein pottuja yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla. 

Valmiita pottuja katsellessani mietin, josko hieraisisin vähän valkosipulia niiden tarjoiluastian reunaan. Ja sitten mietin, että valkosipulinkynnethän olisivat ihana lisä perunoiden kanssa uunissa. Ja sitten tuli deja vu, ihan varmasti olen tehnyt sellaisia pottuja ja blogannutkin niistä! Asia hämmensi minua niin, että oli pakko avata blogiarkisto kuukausi kerrallaan ja etsiä potut. Ja löytyiväthän ne lähes päivälleen vuotta aiemmin kirjoitetusta tekstistä, olin vain unohtanut lisätä perunatunnisteen tekstiin (nyt on muuten sekin asia korjattu). Paahtopottujen "vuosipäivän" kunniaksi laitan uudenkin version nähtäväksi, perunoista tuli nimittäin tälläkin kertaa todella hyviä!

Ohje on tehty niillä määrillä, mitä itse tein, mutta helpostihan tuo taipuu suurempaan tai pienempäänkin pottusatsiin. Pienet, ensimmäiset uudet perunat paahtunevat puolessa tunnissa, nämä loppukesän perunat olivat jo sen verran suuria, että pidin niitä tunnin. Tuoreyrtti on vapaavalintaista, potut toimivat ilmankin mutta yrtillä saa makumaailmaa suunnattua aika helposti. Minä käytin korianteria, jolloin maut jäävät aika kesäisiksi, rosmariinilla tai timjamilla saisi puolestaan aikaan ihanat syyspotut :) 

Paahdetut uudet perunat vol. 2

n. 20 uutta perunaa
reilu loraus oliiviöljyä
pari hyppysellistä suolaa
(pieni nippu korianteria silputtuna)

Pese perunat ja laita uunivuokaan, suurimpia kannattaa hieman lohkoa. Lorauta päälle oliiviöljy, lisää suola ja sekoittele vaikka käsin sen verran, että suola ja öljy tarttuvat tasaisesti perunoihin. Paahda perunoita uunissa noin tunnin ajan, kunnes ne ovat rapeita pinnasta ja pehmeitä sisältä. Ripottele valmiiden perunoiden päälle silputtua, tuoretta korianteria tai muuta yrttiä. 

tiistai 12. elokuuta 2014

Jääkellarin kala


Olen hurahtanut jääkellarin kalaan. Olen aina ollut ns. huoleton graavaaja, eli heittelen mausteet kalan pintaan näppituntumalla ja laitan jääkaappiin odottamaan, mutta viikko sitten kokeilin ensimmäistä kertaa muuta kuin ihan perinteistä mausteet pintaan -graavia ja jäin kerrasta koukkuun. Nyt on jääkellarin kalaa, eli liemessä suolattua kalaa tehty meillä jo lohesta ja kirjolohesta, ja se on molemmilla kerroilla ollut ihan mahtavaa.

Ohjeen nappasin samaisesta Glorian Ruoka & Viinistä (6/2013), josta kirsikkaolutgranitakin oli peräisin. Erilaisia graavausmetodeja käsittelevässä artikkelissa painotetaan, että suolaa tulee olla maltillisesti, jottei kala tönkkösuolaannu ja sen rakenne muutu kovaksi. Se pätee niin perinteiseen kuin jääkellarinkin metodiin, jota suositellaan erityisesti lohen kaltaiselle, paksummalle ja rasvaiselle kalalle. Siika suositellaan graavattavan perinteisesti. Minä lisäisin graavausvinkkeihin vielä, että kalan tulee olla ehdottoman tuoretta, jolloin siitä tulee raikasta myös graavattuna - kuulostaa kenties itsestään selvältä, mutta monessa kaupassa tiskistä ns. tuoreena myytävä kala onkin viisi päivää vanhaa, eikä sen maku ole enää läheskään parhaimmillaan. Ja vaikka helteet ovat jo väistymässä, kylmäketjusta kannattaa huolehtia erityisesti näin kesällä.

Alkuperäisreseptissä käytettiin kuusenkerkkiä mausteena, mutta minä käytin perinteistä tilliä, kun se on niitä harvoja juttuja, jotka kasvimaassani tänä vuonna menestyivät. Muutenkin tuppaan usein maustamaan graavikalat hieman ohjeita voimakkaammin, mutta yleensä teen sen vasta tarjoiluvaiheessa, eli ripottelen hieman rouhittua valkopippuria ja tillisilppua kalan pintaan vähän niin kuin koristeeksi.

Jääkellarin kala

n. 500g nahatonta ja ruodotonta kalafilettä  (esim. lohi tai kirjolohi)

mausteliemi

4 dl vettä
20g (n. 1 rkl) suolaa
1 rkl sokeria
muutama tillinoksa
6 valkopippuria rouhittuna

1. Mittaa mausteliemen ainekset kattilaan ja kiehauta. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä sitten jääkaappiin jäähtymään, kunnes liemi on täysin kylmää. Tämän pitäisi tapahtua noin parissa tunnissa.

2. Pyyhkäise nahaton ja ruodoton kalafile talouspaperilla ja leikkaa tarvittaessa ylimääräiset rasvat pois. Laita file kannelliseen astiaan (minä käytin tupperware-tyylistä purkkia) ja kaada liemi päälle. Sulje kansi, laita kala jääkaappiin ja anna maustua vähintään 16 tuntia. Pyyhkäise kala kuivaksi talouspaperilla ennen viipalointia. Jos et käytä kaikkea kalaa kerralla, se säilyy liemessään viipaloimattomana vajaan viikon.

tiistai 5. elokuuta 2014

Seesamiset kanansiivet



Tein loppuviikosta ihmispoikasen kanssa retken Hakaniemen halliin. Unohdin lähtiessä kotitossut jalkaan, mutta ei se menoa haitannut enkä erottunut perillä joukosta millään tavoin. Koska halli ei ole ihan kotinurkilla eikä sinne joka päivä tule lähdettyä, on mielessä yleensä jotain sellaista liha- tai kalapuolen ostettavaa, mitä ei meidän normikaupoista saa. Nytkin pakkasin kaikki talouden kylmäkallet kylmäkassiin ja hellettä uhmaten ostin reilun palan naudanrintaa, vähän kaloja ja broilerinsiipiä (jotka kaikki muuten selvisivät hienosti kotiin saakka).

Naudanrinta odottaa vielä pakastimessa eikä kaloista liene kummempaa kerrottavaa, mutta broilerinsiivet marinoin ja laitoin grilliin. Itse marinadi oli aika yksinkertainen ja thaihenkinen, kalakastiketta, limettiä ja niin edelleen, mutta lisäksi tein siiville makean grillauskastikkeen, johon tuli myös reilusti seesaminsiemeniä. Siemenet tarttuivat kastikkeen mukana siipien pintaan ja saivat grillissä niille ominaisen, paahteisen maun.

Vähän makeat, seesamiset siivet olivat kivaa vaihtelua, mutta vähän jäi vielä tuunattavaa hampaankoloon. Vaikka toisaalta tykkään, että siivet ovat kokonaisia eivätkä nivelistä katkaistuja, grilliritilän välistä putoilevia kuten kaupan valmiiksi pakatut, on kokonaisissa siivissä haasteena muoto, kun joku osa tuppaa törröttämään eri suuntaan ja jää joko ilman grillin kuumuutta tai sitten saa sitä liikaakin. Eli ehkä ensi kerralla kuitenkin koittaisin pilkkoa siivet nivelistään pienemmiksi, tai ehkä vain katkoa sen viimeisen nivelen pois, kun ei siinä enää syötävää juuri ole. Grillin lämpötila tuotti myös hieman päänvaivaa ja ensimmäisistä siivistä meinasi tulla sitä kuuluisaa hiilikanaa. Seuraavat onneksi onnistuivat kypsyydeltään hyvin, kun lämpö ehti tasoittua. Hiiltymisen välttämiseksi sitä grillauskastikettakin kannattaa sivellä siipiin vasta ihan loppuvaiheessa. Ja jos tekisin siivistä talviversion uunissa, pyörittelisin ne seesaminsiemenissä siementen kastikkeeseen sekoittamisen sijaan, jolloin niitä tarttuisi pintaan vielä enemmän.

Me suursyömärit pistelimme siipiä poskiimme melkein kilon per henkilö, mutta toki painosta - varsinkin tuollaisessa kokonaisessa siivessä, missä on mukana myös siiven vähälihainen kärki - iso osa on luuta. Silti, arvelen, että 750g riittäisi taltuttamaan isonkin nälän, kilo oli kieltämättä hieman turhan paljon jopa meille, vaikka lisukkeena olikin vain kevyttä thaisalaattia. Muistutuksena vielä loppuun sananen siipien säilymisestä, josta Nelle on kirjoittanut Siskot kokkaa -blogissaan aiemmin: koska siivet vanhenevat äkkiä, kuljeta ne kaupasta kotiin kylmäketjusta huolehtien, marinoi mahdollisimman vikkelästi ja käytä mieluiten viimeistään seuraavana päivänä.

Seesamiset kanansiivet (2 superisoa, 3 reilua ja 4 keskikokoista annosta)

2 kg kanansiipiä

marinadi

0,5 dl kalakastiketta
2 rkl soijaa
kahden limetin puristettu mehu
1 pieni, tulinen vihreä chili
sormenpään kokoinen pala inkivääriä
2 valkosipulinkynttä

grillauskastike

2 rkl vahvaa soijaa
2 rkl siirappia tai hunajaa
2 rkl pähkinä- tai muuta miedonmakuista öljyä
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl seesaminsiemeniä

1. Laita siivet marinoitumaan vähintään muutamaa tuntia ennen grillausta: murskaa valkosipulinkynnet, silppua chili ja raasta inkivääri. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään ja kaada esim. muovipussiin. Laita kanansiivet pussiin ja anna maustua jääkaapissa.

2. Ota siivet huoneenlämpöön noin puolisen tuntia ennen grillausta. Valmista grillauskastike sekoittamalla kaikki sen ainekset keskenään. Grillaa rauhallisella lämmöllä 10-15 minuuttia välillä käännellen, sivele sitten grillauskastikkeella ja grillaa vielä noin minuutin verran molemmin puolin.



maanantai 4. elokuuta 2014

Kirsikkaolutgranita



Raaka-aineena kirsikkaa tulee käytettyä tosi harvoin, koska se on varmaan ainut hedelmä, josta minä saan allergiaoireita. Aina niitä ei tule, mutta valitettavasti en ole päässyt selvyyteen siitä, tulevatko oireet itse kirsikasta vai niihin käytettävistä torjunta/säilöntäaineista. Tykkään kirsikoista kuitenkin kovasti, ja kypsennettynä tai pakastimen kautta käytettynä ne sopivat ihan hyvin minullekin. Niin, ja kirsikkaoluessa myös ;)

Tämän reseptin nappasin korvan taakse jo viime syksynä Glorian Ruoka & Viinistä (6/2013) - joo, aika vähän tulee luettua paperisena muita kotimaisia ruokalehtiä, kaikki ruokalehtiperäiset reseptini tuntuvat olevan samasta lähteestä - mutta koska syksymmällä eivät toritiskit enää notkuneet tuoreista kirsikoista, jäi toteutus odottamaan tätä kesää. Ja mikä olisikaan parempi hetki kylmänraikkaalle, hileiselle granitalle kuin tämänhetkinen helle, josta saamme sääennusteen mukaan nauttia vielä ensi viikollakin.

Ohjeen mukaisesta annoksesta tulee hyvä, neljän hengen satsi (jonka minä saan syödä ihan itse, koska isäntä ei kirsikoista tykkää). Raaka-aineita granitassa on vain neljä ja tekeminen on superhelppoa, ainut vaiva on kirsikoiden perkaamisessa ennen soseutusta. Aikaa kannattaa kuitenkin varata riittävästi, sillä ainakaan meidän pakastimessa ei ohjeen viisituntinen ihan riittänyt massan hyydyttämiseksi. Sokerin käytön kanssa olisin myös tarkkana ja maistelisin määrän omien mieltymysten mukaiseksi. Jäinen granita imaisee sokeria hieman enemmän kuin sula, mutta minulle 2,5dl oli aika paljon, kun kirsikat sattuivat luonnostaankin olemaan tosi makeita.

Kirsikkaolutgranita

1l tuoreita kirsikoita
2,5 dl kirsikkaolutta
1 rkl  hunajaa
2,5 dl sokeria

Liota kirsikoita kylmässä vedessä puolisen tuntia, huuhtaise ne ja poista kivet. Soseuta kirsikat sauva- tai tehosekoittimella. Sekoita kirsikkasoseeseen olut, hunaja ja sokeri ja laita massa pakastusta kestävään astiaan. Pakasta 2,5 tuntia, sekoita voimakkaasti ja pakasta vielä toiset 2,5 tuntia (tai kauemmin, jos pakastimesi niin vaatii). Muotoile granitasta palloja ja tarjoile heti, granita sulaa nopeasti!