sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Valamon luostarin lounas

Ravintolan vihreä huone on kaunis ja rauhallinen, tarjotin kannattaa kiikuttaa sinne.
Pari vuotta sitten jäi hieman kaihertamaan, ettei tullut testattua Valamon luostarin lounaspöytää, vaikka olin reissannut ihan lähiseudulla. Viime viikolla liikuimme taas samoilla hoodeilla, joten päätin, että tällä kertaa on mentävä. Ja menimme. Luostari  on varmasti Suomen tunnetuin ja ylläpitää hengellisen päätehtävänsä ohella monenlaista matkailu- ja yleisötoimintaa, houkutellen vierailijoita kansainvälisestikin. Ainakin meidän vierailupäivänämme parkkipaikalla oli vilkasta, mutta suurehkolle alueelle kyllä mahtuu. Koiria ei alueelle saa tuoda ja pukeutumisessa tulee luonnollisesti huomioida, missä ollaan, eli bikineissä ei Valamoon ole asiaa. Meidänkin koirakolmikkomme jäi toisaalle päivälepoa viettämään vierailumme ajaksi.

Luostarin ravintola Trapesa tarjoaa joka päivä seisovaa pöytää 14 euron hintaan. Minua houkutti erityisesti ravintolan sivuilla mainostettu luostarin oma hapankaali, mutta muutenkin kotiruokatyyppinen lounaspöytä kuulosti hyvältä. Itse ravintolarakennus ei ole erityisen vaikuttava alueen muihin rakennuksiin verrattuna, sininen suuri ruokasali jopa hieman laitosruokalamainen, mutta punainen ja vihreä huone ravintolan päädyissä olivat kauniit ja tarjosivat rauhallisempia ja viihtyisämpiä paikkoja ruokailijoille. Niihin kannattaa siis hakeutua, jos Valamossa lounaalla käy. Ruoka maksettiin kassalle etukäteen ja tarjottiin itsepalvelulinjastosta. Plussaa siitä, että ihmispoikaselle löytyi syöttötuoli.

Mutta mutta, valitettavasti itse ruokailukokemuksesta ei ihan hirveästi kehuja heru. Paperilla kaikki oli hyvin, tarjolla liha-, kala- ja kasvisvaihtoehto sekä salaattipöytä. Mutta voi, käytännössä ravintola jäi vierailupäivänämme - ja olen todella pahoillani joutuessani sanomaan näin - tasossaan alle ketjuhuoltoaseman noutopöydän. Odottamaani hapankaalia oli tarjolla ja hienoa, jos se oli kotitekoista, mutta se oli niin hapanta, että maistui siltä, kuin pontta olisi haettu etikasta. Muut tarjoilut taas olivat samaa perussettiä, kuin missä tahansa työpaikkaruokalassa, teollista linjastotavaraa. Isännän kanssa teimme lämpimien ruokien tukkutoimittajasta molemmista saman arvauksen, olisin todella yllättynyt (ja pihvien teollisen maun huomioiden pettynyt), jos kävisi ilmi, että jauhelihapihvit on tehty paikan päällä. Salaateissa ei ollut sinänsä vikaa, mutta ei nyt mitään riemastuttavaakaan, kaalipohjainen raaste, jäävuorisalaatista tehty vihreä salaatti sekä pastasalaatti. Leipäpuolelta löytyi kotitekoisen oloisia sämpylöitä, sekä teollista viipaleleipää. Jälkiruoka oli esanssinen kiisseli. Tarjontaa säestivät yksinkertaisesti ankeat, sairaalatyyliset vaaleat muovitarjottimet. Mikä sääli, kun miljöössä ja ravintolan ajatuksessa olisi niin paljon potentiaalia!

Älkääkä käsittäkö väärin, vaikka luostarin kotiruokatyyppinen noutopöytä konseptitasolla tuo mieleeni mummolatyylisiä kirppisastioita ja Savon ja Karjalan alueen paikallisruokia, tiedän ruokamielikuvitukseni olevan vilkas enkä oikeasti odota luostarin pitävän ravintolaa lippulaivanaan. En myöskään odota ravintolan olevan fiini tai ainakaan trendikäs. Mutta silti ensimmäinen mieleen tuleva tunne oli todellakin sääli, mielestääni hienoja puitteita lähes halvensi se laitosmaisuus, mikä ravintolasta huokui. Ja onko ihan oikeasti pakko tarjota niin paljon teollista? Edullisia kotiruokavaihtoehtojakin löytyy, varsinkin perinneruuista, muutamina esimerkkeinä erilaiset perunaruuat, karjalanpaisti, lihapullat ja muikut. Myös yksinkertaiset keitot toimisivat hyvin. Kotitekoisesta voisin maksaa enemmänkin, nyt neljätoista euroa tuntui aika paljolta siihen nähden, mitä asiakas sai. En väitä olevani ravintola-alan kulurakenteiden asiantuntija ja tiedän kilpailun olevan kovaa ja työvoiman kallista, mutta vertailun vuoksi ajatus: pääkaupunkiseudulla lounaasta pulittaa kympin, mutta kympillä saa silloin vähintään saman kuin Valamossa, myös niissä paikoissa, jotka eivät ole ketjuuntuneita. Luostarin ravintolan tuotto menee luostaritoiminnan tukemiseen, ja mielelläni voin sillä ajatuksella antaa lounaastani muutaman rovon enemmän kuin tavallisessa lounasruokalassa. Mutta vielä mieluummin antaisin vaikka pari rahaa lisääkin, jos sillä saisin parempaa ruokaa. Se, mihin ravintolan tuotto menee, ei minusta saa olla syy tarjota huonompaa, kuin neljä euroa halvemmissa paikoissa.

Luostarissa on myös viinimyymälä, mutta ruokaa testattuamme emme halunneet maistaa viinejä. Alue sinänsä on hieno ja mielenkiintoista nähtävää riittää. Jos paikan päälle menee, niin miksei toki myös täyttäisi vatsaansa samalla, vaikkei kokemus mikään kummoinen olisikaan. Nyt olimme valmiiksi liikkeellä lähiseudulla ja lounas oli lähes matkan varrella kauppareissulla, joten olin iloinen, että tuli käytyä, vaikkemme mitään elämystä saaneetkaan. Jos kuitenkin pidemmän mutkan Valamoon tekee, ei ehkä kannata mennä vain ravintolan takia. 

torstai 26. kesäkuuta 2014

Mökkiläisen haukipullat



Viime kesänä olin Marttojen kalakurssilla, jolla tehtiin hurjan hyviä haukipullia. Ohje on minulla kotona paperilla, jossain keskellä suurta tärkeiden paperin kasaa, jonka järjestän "ihan tässä joku päivä" (hmm). Ja kuinkas kävikään, kalaonni kävi mökkireissulla tänä kesänä eikä haukipullareseptiä nyt ollutkaan käsillä. Ulkomuistista ja saatavilla olevia aineksia käyttäen askartelin hauestani pullat joka tapauksessa, ja ihan kelvot niistä tuli reseptittäkin. Hauki on viime vuodet nostanut profiiliaan ruokakalana, mutta jos ennakkoluuloisia vielä löytyy, niin mainittakoon, ettei tuollainen reilun kilon kala maistunut vielä yhtään puulta eikä mudalta. Helppojakin nämä pullat olivat, kummallisempia välineitäkään ei tarvita vaan lihan saa silputtua sauvasekoittimellakin. Tarkkana tarvitsee olla ainoastaan siinä, ettei pullia kypsennä liikaa, ne kuivahtavat herkästi.

Mökkiläisen haukipullat (neljälle)

kaksi pienehköä haukifilettä (n. kiloisesta kalasta)
1 kananmuna
1 nippusipuli varsineen
1 rkl limettimehua
3 rkl kermaviiliä
pari hyppysellistä suolaa
pari hyppysellistä mustapippuria

(voita ja öljyä paistamiseen)


1. Pilko haukifileet ohuiksi suikaleiksi ja hienonna edelleen "jauhelihamaiseksi" monitoimikoneessa tai vaikka sauvasekoittimella. Aivan sileäksi soseeksi kalan ei tarvitse mennä. Silppua sipuli, ja sekoita se kalaan yhdessä kananmunan, kermaviilin, limettimehun, suolan ja pippurin kanssa. Vaivaa massa tasaiseksi taikinaksi.

2. Muotoile taikinasta pullia esim. kahden teelusikan avulla (käsinkin voi tehdä, mutta taikina on niin tarttuvaista, että minusta lusikalla oli helpompi operoida). Paista pullia paistinpannulla keskilämmöllä voi-öljyseoksessa molemmilta puolilta muutama minuutti, kunnes ne ovat kauniin ruskeat. Ota pannu pois levyltä, laita kansi päälle ja anna pullien vetäytyä vielä muutama minuutti ennen tarjoilua.



perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kuukauden kasvis - kukkakaali: kukkakaalicouscous


Tämä ei ole mikään uusi keksintö, mutta kukkakaalicouscous on ruoka, josta halusin ottaa revanssin. Kokeilin sitä nimittäin joskus - aikana ennen blogia - mökkiolosuhteissa ilman blenderiä tai vastaavaa silputinta ja sain aikaiseksi lähinnä pahanmakuista sotkua. Tappio ehti kirvellä muutaman vuoden, mutta niin kovasti on kuitenkin kukkakaalicouscousia mainostettu helpoksi ja herkulliseksi, ja niin kovasti kukkakaalista tykkään, etten voinut olla kokeilematta uudestaan. Idea ei todellakaan ole omani, alun perin taisin löytää sen Siskot Kokkaa -blogista (joka muuten taitaa olla ensimmäinen aktiivisesti seuraamani ruokablogi), ja nyt puolestaan jo hiljentyneestä Herkku & Koukusta, hieman soveltaen omiin tarpeisiini. Mausteitahan tuohon voi laittaa juuri oman maun mukaan, tai mukaan voisi sekoitella vaikka vähän sipulia, paistettuja sieniä ja pekonia.

Mutta arvatkaa mitä? Vaikka nyt kotioloissa käytössäni oli blenderi, en jaksanut kaivaa sitä kaapista vaan halusin laiskana naisena vähän oikaista. Kokeilin siis tehdä kukkakaalimurskaa kehnohkolla sauvasekoittimellani (note for self, köyhällä ei ole varaa ostaa ainakaan sitä kaikkein halvinta, taitaa nähdä palautuksen tuo kapistus ennen kuin takuuaika on täynnä). No eihän se toiminut, kuten kuvastakin näkyy, jonkin verran sain aikaan sopivaa raetta, mutta jonkin verran myös muhjua ja jonkin verran kokonaiseksi jääneitä kukintoja. Onneksi jatkoin kuitenkin tekemistä tälläkin materiaalilla, sillä maku oli kuitenkin aika hyvä! Ei mene ohi suosikkitavastani valmistaa kukkakaalia (höyrytettynä, voin ja curryjauheen kera), mutta ihan mukavaa vaihtelua tämä on ja uudestaankin voin tehdä. Mutta sitten kaivan kyllä sen blenderin esiin, ihan oikeasti.

Kukkakaalicouscous (lisukkeeksi kahdelle)

1 keskikokoinen kukkakaali
n.  1 rkl öljyä + 1 rkl voita paistamiseen
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
muutama oksallinen timjaminlehtiä

Pilko kukkakaali kukinnoiksi, laita blenderiin ja surauta pieneksi murskaksi. Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota hetki pannulla öljyssä. Lisää sitten kukkakaali, suola, pippuri ja timjami, ja kuullota keskilämmöllä 5-10 minuuttia, kunnes kukkakaali pehmenee. Koristele halutessasi timjaminoksilla.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Savukalapiirakka juhannuspäivän rääppiäisiin


Käsi ylös, syödäänkö teillä savukalaa juhannuksena? Niin myös meillä, ja sitä jää usein vähän tähteeksikin. Tänä vuonna ennakoin ja tein jo aiemmin savukalan jämistä helpon piirakan, jota kelpaisi tarjota juhannuksenakin, jos mökkirantaan karauttaisi yllätysvieraita ja kalasta ei enää riittäisi ihan sellaisenaan tarjottavaksi. Piirakan ruisjauho tuo makuun mielleyhtymän kalakukosta, mutta jauhon voi korvata myös vehnäjauholla, jolloin pohja pysyy paremmin kasassa. Minä laitoin piirakkaan purjoa ja fenkolia, mutta esim. juustot, sipuli, parsakaali tai pinaattikin sopivat hyvin, ihan riippuen siitä, mitä jääkaapissa on - sehän juuri on piirakoissa kivaa, että niihin voi sulloa melkein mitä vaan!

Piirakan tein mökkityyliin siihen astiaan, mikä oli saatavilla, eli pyrex-vuoan kanteen, mutta 22 cm piirakkavuoka ajaisi saman asian. Satsista riittää neljälle suolaiseksi välipalaksi tai kuudelle kahvitarjottavaksi, jos pöydässä on muitakin herkkuja.

Savukalapiirakka

pohja

n. 3,5 dl ruisjauhoja
hyppysellinen suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
50g voita
2 rkl rahkaa

täyte

2-3 dl savukalaa (meillä kirjolohta)
2 + 2 kananmunaa
1/2 fenkoli
15 cm pätkä purjoa
tilkka öljyä
muutama tillinoksa
2-3 dl täysmaitoa tai kermaa
pari hyppysellistä suolaa
ripsaus mustapippuria

1. Sekoita taikinan kuivat aineet ja nypi voin kanssa sekaisin. Sekoita vielä mukaan rahka ja anna vetäytyä hetken jääkaapissa. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina tasaisesti vuoan pohjaan ja reunoille.

2. Keitä kovaksi kaksi kananmunista, kuori ja pilko tai murskaa pieneksi. Viipaloi ohuelti fenkoli ja purjo ja kuullota hetki paistinpannulla. Silppua tilli. Riivi savukala piirakkapohjan päälle ja lado muut täytteet sen päälle. Mausta suolalla ja pippurilla.

3. Vatkaa kulhossa sekaisin toiset kaksi kananmunaa sekä maito ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada munamaito piirakan täytteiden päälle. Paista 180-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia tai kunnes munamaito on kiinteytynyt ja piirakka saanut hieman väriä.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Hiero sitä sikaa


Me grillataan aika paljon possua, ja usein teen siihen ihan näppituntumalla sellaisen perusgrillimarinadin, johon tulee yleensä soijaa, tomaattipyrettä, siirappia, tai tummaa sokeria, punkkua tai balsamicoa (joskus tosin kolajuoma ajaa hapon ja makeuttajan virkaa) sipulia, valkosipulia, pippureita, savupaprikaa, chiliä ja vähän öljyä. Mitään the ohjetta ei marinadiin ole julkaistu, mutta ainakin täältä tai täältä löytyy vedoksia.

Välillä on kuitenkin kiva kuivamaustaakin liha, varsinkin rasvaiseen possuun se toimii hyvin ja tekee grillaamisesta vähän siistimpää puuhaa (ei sillä, että grillauksen varsinaisesti tarvitsisi olla siistiä). Myös lihan pintaan hierottavaan mausteseokseen eli rubiin minulla on semmoinen näppituntumalla tehty, yksinkertainen perusversio, joka muuntuu tarpeen mukaan. Kun lihan sillä hieroo, ei tarvitse grillatessa kuin hieman halutessaan sutia pintaa esim. soija-öljyseoksella tai millä tahansa sopivalla grillauskastikkeella. Viimeksi tehdessäni laitoin jopa mittasuhteet ylös, joten nythän rubi ei olekaan enää näppituntumalla tehty! Tämä ohje on noin 800 grammalle lihaa (esim. neljälle mukavankokoiselle kasslerpihville), mutta rubia voi tehdä reilumminkin, niin sitä on käyttövalmiina seuraavallekin kerralle - mukavaahan siinä on se, että kuivista mausteista tehty seos säilyy toisenkin tovin. Ei muuta kuin sikaa hieromaan!

Pintamausteseos grillilihalle

1 rkl sokeria
n. 1/2 tl suolaa (minä laitan pari reilua hyppysellistä)
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1/2 tl savupaprikaa
1/2 tl cayennepippuria
1 tl valkosipulirouhetta
1 tl kuivattua timjamia

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Hiero mausteseos sitten lihaan tai kaada se esim. leivinpaperille ja pyörittele grillattavat lihat siinä niin, että maustetta tarttuu lihaan kauttaaltaan. Anna maustua vähintään muutama tunti, ota huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen grillausta ja sivele halutessasi grillauskastikkeella tai soija-öljyseoksella grillatessa.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Inspiraatiota puutarhajuhlista

Taannoinen Philadelphia-reseptikisa huipentui eilen Teresa Välimäen emännöimiin puutarhajuhliin, joissa maisteltiin finaaliin päässeitä herkkuja ja julistettiin kilpailun kaksi voittajareseptiä. Juhlissa sai myös nauttia mitä parhaasta - eli ruokabloggaajakollegojen - seurasta. En ollut vielä koskaan ollut minkäänlaisilla bloggaajatreffeillä, joten lähdin kemuihin tietysti innosta puhkuen, vaikkei oma reseptini finaaliin päässytkään. Kun seuraa toisten keittiöpuuhia ja elämää heidän blogiensa kautta, on ihan huippua päästä laittamaan nimiä ja naamoja kuvien ja tekstien taakse! Ja kiva ajatus kisan järjestäjiltä tuoda osallistujat yhteen ja päästää meidät maistelemaan kanssakilpailijoiden annoksia. Sää ei ihan sallinut pitää puutarhajuhlia ulkosalla, mutta Helsinki Food Companyn tiloihin oli luotu puutarhajuhlamainen fiilis sisätiloihin.

En yleensä kehtaa mennä mihinkään kemuihin kovin nälkäisenä, mutta näihin menin, ja se oli pelkästään hyvä asia, koska syötävää riitti ja kaikki finaaliin päässeet tarjottavat olivat hurjan hyviä. Voittajiksi selviytyivät Tiskivuoren Emännän savulohitarteletit sekä Terhin keittiön taivaallinen tuulihattukakku, jotka molemmat olivat paitsi suussasulavan herkullisia, myös erittäin juhlavia ja kauniita. Muut finaaliin päässeet blogit olivat Herneetkin rokkaa, Cebicin keittiössä sekä Kaikki äitini reseptit, joiden ideoimat tarjoilut hävisivät niinikään nopeasti lautaseltani tyytyväisten myhäilyjen kera. Tarjoilujen lisäksi saimme Teresa Välimäeltä muutamia hyviä, yleisiä vinkkejä reseptiikan laadintaan. Muutenkin arvostin Teresan panostusta kisaan, minulle jäi tunne, että hän oli todella paneutunu resepteihin, kommentoinut blogeihimme parannusehdotuksia ja vielä sparrannut finalisteja omassa sessiossaan. Niin, ja opinhan kemuissa myös sen, että nyt on muotia juoda rutikuivan sijaan puolikuivaa samppanjaa ja tarjota sitä tavallisesta viinilasista, etenkin kesäisissä puutarhajuhlissa :)

Ehkä parasta minulle kekkereissä oli kuitenkin, että sain tavata muita ruuasta yhtä innostuneita ihmisiä. Omassa arjessani elän nimittäin vaihetta, jossa ihmispoikanen vaatii minulta täyttä tarkkaavaisuutta  koko hereilläoloaikansa kontatessaan ja kiipeillessään ympäriinsä; välillä vaikea saada edes kahvia keitettyä ilman, että onkii lapsen kaksikymmentä kertaa pois koiran vesikupilta tai jostain muualta, minne hänen ei isompien tapaturmien välttämiseksi kannata mennä. Ei varmaan ole vaikea arvata, että ruuanlaitto on näissä olosuhteissa ihan pikkuisen hankalaa (en juuri tee mitään sellaista, mikä vaatii paljon aktiivista työtä ja/tai ei siedä keskeytyksiä) eikä siitä väsyneenä puuhatessa saa vapaahetkinäkään ihan sellaista energiaa ja iloa irti kuin normaalisti. Mutta kappas, kun pääsee juttelemaan ruuasta muiden intoilijoiden kanssa, niin kummasti sitä virkistyy ja löytää taas inspiraatiota omaan tekemiseensä.

Kotiin jouduin livahtamaan vähän ennen aikojaan, ihmispoikasen iltapuuroa tarjoilemaan. Olisi hän toki pärjännyt isännänkin kanssa, mutta minulle tulee orpo olo jos en ole toivottamassa poikaselle hyvää yötä, on hän kuitenkin vielä niin pieni. Anyway, jos en ehtinyt livenä sanomaan, niin oli tosi, tosi mukavaa tavata kaikki teidät muut juhlijat, kiitokset järjestäjille ja kovasti vielä onnea voittajille!

Yhtään julkaisukelpoista kuvaa en valitettavasti juhlista sanut - kunnon bloggaajana unohdin nimittäin ottaa kameran mukaan eivätkä kännykällä räpsimäni otokset olisi mitenkään tehneet oikeutta upeille tarjoiluista. Kannattaa siis käydä vaikkapa linkkaamissani finalistien blogeissa katsomassa kuvia kärkeen päässeistä herkuista!


lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kuukauden kasvis - kesäkuu: kukkakaali

Kukkakaali on yksi lempikasviksiani. Enimmäkseen syön sitä kesällä, kun kotimaiset kukkakaalit tulevat juhannuksen kieppeillä myyntiin, tosin toukokuussa kauppoihin ilmestyvissä ruotsalaisversioissakin alkaa olla jo mukavasti makua. Koska kukkakaali on juuri nyt ajankohtainen, se saa kunnian olla myös kesäkuun kuukauden kasvis. Useimmiten tapaan syödä kukkakaalin ihan vain höyrytettynä, voilla ja - jep - curryjauheella maustettuna, nyt ajattelin raportoida tämän enemmän tai vähemmän salaisen paheeni ohelle muitakin kukkakaali-ideoita. Pysykää siis kanavalla, kesäisiä kukkakaalireseptejä tiedossa!


torstai 5. kesäkuuta 2014

Kuukauden kasvis - raparperi: Raparperi"mojito"


Raparperi sopii loistavasti myös erilaisiin juomiin; siitä saa ainakin sekoiteltua raikkaan boolin tai valmistettua yksinkertaisen kuohuviinidrinkin kaatamalla tujauksen raparperhimehua lasin pohjalle. Minulla oli raparperi-minttumehua, josta ajatukset kulkivat mojitoon: miltähän se mahtaisi maistua?

Vastaus: raikkaalta, kesäiseltä, kirpeältä, aurinkoiselta. Ihanaa kesäjuomaa ja niin kauniin hempeän väristä! Vaikka rommin jättäisi pois, pitää raparperin hapokkuus huolen siitä, ettei juoma jää pliisuksi tai liian limsamaiseksi; se sopii hienosti myös aikuisille alkoholittomaksi juomavaihtoehdoksi. Ihan oikean mojiton kanssa ei tällä kyllä juuri ole tekemistä, niin paljon ohjetta on sovellettu eteenpäin; lisäksi omaan makuun kannattaa hieman maistella ja testailla sopivia mittasuhteita, koska raparperimehuja on montaa sorttia ja makeutta.

Muistutuksena, raparperin hapokkuuden vuoksi sen kanssa suositellaan syötäväksi maitotuotteita. Mojiton kaveriksi siis vaikkapa jätskiä!

Raparperi"mojito"

(4 cl vaaleaa rommia)
4 cl raparperimehutiivistettä (minulla raparperi-minttu)
n. 1dl soodavettä
(sokeria mehun happamuudesta riippuen)
nippu mintunlehtiä
limettisiivu
jäitä

Laita mintunlehdet lasin pohjalle ja muhjo niitä hieman sopivaksi katsomallasi välineellä (esim. morttelin nuija saattaa toimia - tai voi ne lehdet muhjoa morttelissakin, mutta maut saa parhaiten lasiin, kun hoitaa homman vasta siinä). Lisää mehu,soodavesi, halutessasi alkoholi ja sokeri ja sekoita kevyesti. Lisää jäät, koristele limetinviipaleilla ja tarjoile.