sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kuukauden kasvis - raparperi: mausteinen raparperichutney


Maistoin taannoin Deli Café Mayan brunssilla (oli muuten hinta-laatusuhteeltaan oikein passeli brunssi, eikä tarvinnut mennä kravatti kaulassa) raparperichutneyta, joka oli hurjan hyvää juustojen kanssa. Eilen brunssiteltiin kotioloissa, joten innostuin kokeilemaan chutneyn tekemistä itsekin. Googlesta löytyi paljonkin reseptejä, valitsin käyttöön tämän BBC Good Foodin ohjeen, johon tulee raparperin lisäksi omppua, taateleita ja rusinoita. Tein puolet ohjeen määrästä, mutta chutneyta tuli silti aika suuri purkillinen. Rusinat jäivät minun makuuni vähän turhan dominoiviksi, kenties jättäisin ne ensi kerralla pois. Tai sitten kyse oli vain siitä, etten antanut chutneyn vetäytyä ohjeessa mainittua kuukautta vaan otin sen käyttöön heti seuraavana päivänä. Muuten ohje oli oikein toimiva ainakin juustojen kanssa, tänään katsotaan, josko siitä olisi myös grillatun lihan pariksi.

Raparperichutney

350g raparperia
250g omenoita
250g punasipulia
200g sokeria (minä käytin fariinisokeria)
1,5 dl punaviinietikkaa
100g kivettömiä taateleita
100g rusinoita
1 tl suolaa
1 tl sinapinsiemeniä (minulla ei ollut joten jouduin jättämään pois)
1 tl curryjauhetta
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä

1. Kuori ja raasta omenat, kuori ja silppua sipuli, viipaloi raparperi ja hienonna taatelit. Desinfioi n. kuuden desin lasipurkki tai purkkeja pesemällä ne huolellisesti ja kuumentamalla hetken 125-asteisessa uunissa (tai keittämällä niitä muutama minuutti).

2.  Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa etikka ja sipulit kiehuvaksi, ja keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia. Lisää muut ainekset raparperia lukuunottamatta ja keittele kymmenisen minuuttia samalla sekoitellen. Lisää vielä raparperi ja anna muhia pienehköllä lämmöllä 15-20 minuuttia, kunnes koostumus on paksu ja hillomainen. Ota pois liedeltä ja anna vetäytyä toiset 15-20 minuuttia. Purkita, anna jäähtyä, lisää etiketti jäähtyneeseen purkkiin ja laita jääkaappiin vetäytymään. Suositeltu vetäytymisaika on kuukausi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti