maanantai 26. toukokuuta 2014

Hellepäivän helppo brunssimenu


Lauantaina nautittiin brunssia siskoni perheen kanssa. Kiireetön viikonloppubrunssi on suosikkiaterioitani sekä kotona että ulkoruokinnassa, mutta tällä kertaa helteet ja kaikenlaiset aikasyöpöt asettivat vähän haasteita tarjottaville. Menua mietittäessä yritin valita mahdollisimman paljon sellaista, mitä voisi tehdä suureksi osaksi etukäteen, mihin ei tarvittaisi uunia ja mikä kestäisi hellelukemia ruokailun ajan. Suosin myös tuotteita, jotka selviäisivät brunssipäivänä vähällä vaivalla (viipaloimalla tai paketin avaamalla) jääkaapista pöytään. Mitään suuria kompromisseja ei tarvinnut silti tehdä, ainoastaan uunimunakas muuntui samoista aineista tehdyksi perunasalaatiksi, kun halusin välttää uunin käyttöä. Mitään erityistä reseptiä ei salaattiin ollut, mutta käytin siihen siis mm. perunaa, kananmunaa, sipulia, oliiveja, paprikaa, fetaa ja basilikaa, oliiviöljy-balsamicopohjaisella kastikkeella. Muffinit ja croissantit paistoin aikaisin samana aamuna, niin asunto ehti jäähtyä ennen vieraiden saapumista.

Ja tältä menu lopulta näytti, vinkiksi muillekin, jos brunsseilette (tai suuntaatte vaikka piknikille) sääennusteen lupaillessa hellelukemia. Tämä menu on takuulla stressitön :)

Kuvassa vähän harmillisesti esiintyy brändejä, mutta trust me, brunssi oli sponsoroimaton - nälkä vaan oli niin kova, ettei kuvia malttanut kovin ajatuksella räpsiä.

Hellepäivän brunssimenu

  • Kuohuviiniä (meillä alkoholiton koko perheen versio)
  • Tuoremehuja (omena- ja appelsiini)
  • Kinkku-juustomuffineja (esivalmisteltu edellisiltana, paistettu samana aamuna)
  • Croissantteja (kaupan pakaste)
  • Hedelmiä (viinirypäleitä, vesi- ja hunajameloniviipaleita, helppo valmistella pöytään)
  • Perunasalaattia (valmistin suurimmaksi osaksi edellisiltana uunimunakkaan aineksilla, jos olisin tehnyt munakkaan, olisin tehnyt tähän tapaan mutta vegeversion)
  • Savulohta (savustin edellisenä iltana, mutta olisi voinut myös hankkia valmiina)
  • Serranokinkkua
  • Juustoja (brie ja hirten) kera raparperichutneyn
  • Vihanneksia (salaatinlehtiä, kurkkuviipaleita ja paprikasuikaleita - tähän tapaan tarjottuna vihannekset eivät nahistuneet yhtä nopeasti, kuin salaatiksi pilkottuna, ja sujahtivat croissantin väliin)
  • Jugurttia ja hunajaa (joita ei kukaan lopulta jaksanut syödä)
  • Raparperipiirakkaa ja vaniljajäätelöä (siskon perheen tuliaisina)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti