tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kanaviillokki



Ah, niin perinteistä. Jostain syystä intoni tehdä ns. koti- tai kouluruokaklassikoita sen kuin jatkuu. Itselleni tuli hiljattain ihan yllätyksenä, että kanaviillokki on kovasti mielipiteitä jakava ruoka; minusta se oli hyvää jopa koulussa ja muistelen, ettei sitä meidän koulussa yleisemminkään inhokkina pidetty. Toki ymmärrän, jos eineskanaviillokki lähinnä kääntää vatsaa siipikarjanlihajalosteineen (taimitäsenytolikaan), ajatus ei juuri houkuttele. Koska edellinen viillokkikokemukseni on kuitenkin noin viidentoista vuoden takaa, halusin kokeilla tehdä sitä ihan itse.

Reseptejä löytyi sekä kermaisena että ilman, mutta en ole niin hyvin perehtynyt kanaviillokin juuriin, että tietäisin kumpi on "oikein". Vaikkei sillä sinänsä ole edes väliä, arvelin, ettei ainakaan koulun kanaviillokissa mitään kermaa ollut. Ilman siis mentiin, ja reseptin nappasin Hellapoliisilta. En tiedä, oliko reseptissä käynyt painovirhepaholainen vai oliko oma pääni harvinaisen normaalin reikäinen tätä ruokaa tehdessäni, mutta ihan kuin resepti olisi vähän jättänyt tulkinnanvaraa kotikokille. No, täyttelin oikeat tai kuvitteelliset blankot mielessäni ja ihan hyvin onnistui niinkin. Suurustamisen kohdalla poikkesin hieman ohjeesta, jotta saisin varmasti sopivassa suhteessa kanaa ja soosia. Lisäksi en siivilöinyt lientä, vaan jätin siihen hieman sipulisattumia sekä porkkanan pilkottuna, toivottavasti se ei ole suuri rikos kanaviillokissa.

Viillokista tuli ihan onnistunutta, valmistaminen oli helppoa ja lopputulos luotettavaa lohturuokaa. Keitetty kana - ja tässä käyttäisin kyllä vain kanaa enkä broileria - itsessään oli aivan ihanaa, verrattain suuri määrä meni ohi kastikkeesta ja kokin suuhun. Silti, ehkä kuitenkin oma maku on hieman kehittynyt viidessätoista vuodessa, koska vähän mietoa se oli minun makuuni eikä curryjauhekaan mitään ihan järisyttäviä elämyksiä tuonut. Mutta kuten sanoin, ihan hyvää oli viillokki joka tapauksessa ja kannattaa tuota ehdottomasti kokeilla, varsinkin, jos on saanut kouluvuosina viillokkitraumoja!

Kanaviillokki

1 pakastekana
vettä
2 porkkanaa
1 iso sipuli
pari laakerinlehteä
muutama kokonainen maustepippuri
n. 3 tl curryjauhetta
n. 1 dl vehnäjauhoja
n. 1,5 dl vettä
suolaa

1. Ota pakastekana hyvissä ajoin jääkaappiin sulamaan, sekä huoneenlämpöön noin puolisen tuntia ennen kattilaan laittoa. Huuhtaise kana (myös sisuspuolelta), laita se isoon kattilaan ja lisää sen verran, että kana juuri peittyy. Tuo vesi kiehuvaksi, kuori pinnalle kertynyt vaahto ja laske lämpötila lähes pienimmilleen. Lisää mukaan kuorittu, pilkottu sipuli ja porkkana, laakerinlehdet, maustepippurit ja suola. Keittele pienellä lämmöllä noin kaksi tuntia.

2. Nosta kypsä kana kattilasta ja anna jäähtyä hieman. Riivi sitten lihat irti luista, revi suikaleiksi (voi jättää aika reiluiksi) ja laita sivuun odottamaan. Siirrä n. litra (hieman jäähtynyttä) keitinlientä keskikokoiseen kattilaan ja mausta curryjauheella. Siivilöi halutessasi liemi, minä jätin mukaan porkkana- ja sipulisattumiakin. Sekoita vehnäjauhot n. 1,5 desilitraan kylmää vettä, ja lisää suurus liemikattilaan samalla sekoittaen. Tuo kiehuvaksi. Jos seos on liian paksua, lisää lientä vähän kerrallaan, antaen kastikkeen aina kuplia hieman välissä. Lisää mukaan kananliha ja anna kuplia pienellä lämmöllä 10-15 min.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti