tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kuukauden kasvis - fenkoli: lohi-fenkolilaatikko



Aloitetaan maaliskuun teemakasviksen fenkolin käyttö reseptillä, joka on jäänyt roikkumaan to-do -listalle pidemmäksi aikaa, nimittäin syksyllä Glorian Ruoka & Viini -lehden numerosta 6/2013 bongatulla lohi-fenkolilaatikolla. Ilmeisesti en ole ainut, koska huomasin Uneliaan kokin tehneen samaista laatikkoa ihan hiljattain :)

Laatikon resepti on mukavan arkisen oloinen ohje olematta silti tylsä (vaikka tunnustettakoon, että tylsyyskin on minusta usein ihan jees). Harvemmin tulee myöskään kokattua - leipominen poislukien - reseptiä käyttäen, olen huono seuraamaan ohjeita ja yleensä käytän reseptejä enemmän inspiraationa, onnistuen sitten vaihtelevalla osumatarkkuudella ;) Tällä kertaa siis mentiin kuitenkin reseptin mukaan, ja lopputulos oli hyvä. Vaikka suhteessa suureen pottumäärään ei käytetä kuin yksi fenkoli, se maistuu mukavasti laatikossa ja tekee siitä todella mehevän. Fenkolinsiemenet korostavat makua entisestään.

Laatikkoni jäi ehkä himpun verran vetiseksi, veikkaan käyttäneeni vähän huonoa perunalajiketta tarkoitukseen, tai sitten asiaan vaikutti se, että laatikkoni joutui odottamaan jääkaapissa muutaman tunnin uuniin pääsyä. Niin tai näin, se ei erityisemmin haitannut eikä toivottavasti estä ketään laatikkoa kokeilemasta. Toinen muutos reseptiin on, että käyttäisin ehkä hieman ohjetta enemmän suolaa, minusta perunat olisivat hyötyneet suolaripsauksesta suolatun kermamaidon käytön lisäksi. Mutta se onnistuu toki lautasellakin, meitä kun on suolan kanssa niin moneen junaan.



Lohi-fenkolilaatikko (neljälle)

400g lohifilettä
1,2 kg perunoita
1 fenkoli
5-6 maustepippuria morttelissa murskattuna
1 tl suolaa
1 tl sokeria
2 rkl tilliä silputtuna

kermamaito

2 dl kermaa
4 dl maitoa
1/2 tl suolaa
1/2 tl fenkolinsiemeniä morttelissa murskattuna
2 rkl tilliä silputtuna
1/4 tl valkopippuria

1. Poista lohifileestä nahka ja ruodot ja viipaloi poikittaissuunnassa n. 1/2 cm viipaleiksi. Asettele viipaleet leikkuulaudalle, ripottele päälle suola, maustepippuri, sokeri ja tilli, ja peitä leivinpaperilla. Aseta päälle leikkuulauta painoksi ja jätä odottamaan, kun valmistelet muut ainekset.

2. Kuori perunat ja viipaloi ne sekä fenkoli mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele laakeahko uunivuoka ja lado pohjalle puolet perunoista. Halutessasi ripsauta perunakerroksille hieman suolaa. Lado päälle lohiviipaleet ja fenkoli, sekä viimeiseksi loput perunat. Sekoita kermamaidon kaikki ainekset keskenään ja kaada lohilaatikon päälle. Paista uunissa n. 1,5 tuntia ja anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti