sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kuukauden kasvis - porkkana: porkkanakakku


Aloitetaan kuukauden kasvis -postaukset porkkanaklassikolla, josta tykkään ihan hurjasti, mutten ole omassa keittiössäni tehnyt: se on porkkanakakku. Mikä olisikaan parempi herkku muistuttamaan, että tylsänä pidetty porkkana taipuu niin moneen muotoon? Vaikeaakaan porkkanakakun tekeminen ei ole, ainut pieni vaiva on kuorrutuksen ja kakun erillinen tekeminen (molemmat sinänsä helppoja kuitenkin), minulle kun leipominen normaalisti päättyy siihen, että tuuppaan tekeleeni uuniin.

Ohje on aina-tumpeloleipurin-luotettavasti-pelastavalta Kinuskikissalta, kopioin sen alle lähes sellaisenaan. Alkuperäisohjeen hasselpähkinärouhetta en käyttänyt syöjien allergioiden vuoksi, vaan raastoin hieman valkosuklaata kakun päälle.

Vinkki: kakun sijaan voi porkkanaherkun tehdä neliskanttisessa vuoassa ja leikata leivoksiksi, tai jakaa taikinan muffinivuokiin ja tehdä pieniä porkkanamuffinseja.

Vinkki: jos laitat kakun pintaan valkosuklaaraastetta, sen kanssa kannattaa olla vikkelä, koska valkosuklaa sulaa nopeasti sormiin kiinni. Helpoiten suklaan raastaminen onnistuu, jos pidät sitä hetken pakastimessa ennen käyttöä.

Porkkanakakku

Taikina

4 dl porkkanaraastetta (n. 4 porkkanasta)
2 appelsiinin kuoriraaste
200 g voita tai margariinia
3 dl fariinisokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria

Kuorrute

300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
150 g valkosuklaata
pinnalle valkosuklaaraastetta (tai hasselpähkinärouhetta)

1. Sekoita kulhossa jauhot ja mausteet. Raasta porkkanat ja appelsiininkuori valmiiksi odottamaan. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (alkuperäisohjeessa 24 cm, minulla 26 cm ja sekin toimi hyvin).

2. Vatkaa toisessa kulhossa voi ja fariinisokeri vaaleaksi vaahdoksi, ja lisää sitten munat yksi kerrallaan. Jos vaahto muuttuu rakeiseksi, voit lisätä siihen hieman jauhoseoksesta. Lisää puolet jauhoista massaan välillä sekoittaen. Lisää sitten porkkana- ja appelsiininkuoriraasteet ja toinen puoli jauhoista, taas välillä sekoittaen.

3. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n. 30 min. Anna jäähtyä ja valmista kuorrute.

4. Kuorrute: notkista tuorejuustoa hieman sähkövatkaimella ja sekoita mukaan appelsiinimehu. Sulata valkosuklaa mikrossa tai varovasti vesihauteessa ja vatkaa se tuorejuustoseokseen. Levitä kuorrute kakun pintaan, antaen sen halutessasi valua hieman myös laidoille. Ripottele pintaan valkosuklaaraastetta tai hasselpähkinärouhetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti