sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lauantailounas endiivistä, punajuuresta ja vuohenjuustosta



Lomailun huono puoli on, että sen on aikanaan loputtava, joten niin palauduimme maanantaina kaupunkiin. Muutaman päivän päästä isäntä pakkasi auton uudestaan ja suuntasi pikku hirvikoiran kanssa kohti pohjoista, jättäen minut seisojien kanssa reissuleskeksi vielä viikon ajaksi. Yksin kotona oloa virkistämään päätin, että nyt syön kaikkea sellaista, mistä isäntä ei pidä - ihan hirveästi sellaisia juttuja ei varmaan edes ole, mutta yksi niistä harvoista on sikurisalaatti eli endiivi. Sitä lautaselle siis!

Ilman sen suurempaa - tai oikeastaan mitään - ajatusta reseptistä nappasin endiivipaketin marketin hyllystä, ja rupesin vasta kotona miettimään, mitä siitä keksisin. Jääkaappi-inventaariosta löytyi vuohenjuustoa ja punajuurta, joten kyhäsin niistä ja endiivistä lämpimän salaatin lauantailounaaksi. Kenellekään ei liene yllätys, että punajuuri ja vuohenjuusto ovat ihana yhdistelmä, samoin endiivi ja vuohenjuusto. Eikä ehkä sekään, että makea punajuuri sopii hyvin karvaan endiivin kanssa, tai se, että hunajainen vinaigrette istuu kuin nenä päähän minkä tahansa kanssa kolmesta pääraaka-aineesta. Eli ei tästä salaatista pahaa saanut, vaikka olisi yrittänyt :) Bonuksena salaatin helppous ja kauniin herkät värit!

Endiivi-punajuuri-vuohenjuustosalaatti (yhdelle)

1 endiivi (150g)
2 keskikokoista punajuurta
100g vuohenjuustoa
öljyä
suolaa
pippuria

vinaigretteen:

2 rkl valkoviinietikkaa
reilu tl hunajaa
2-3 rkl hyvää oliiviöljyä
suolaa
pippuria

1. Kuori ja lohko punajuuret ja pyöräytä ne uunivuoassa pikaisesti öljyssä, suolassa ja pippurissa. Tuuppaa 180-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi, tai kunnes paahtuvat pehmeäksi. Viipaloi odotellessa vuohenjuusto ja kun punajuuret ovat melkein valmiit, lisää viipaleet uuniin punajuurten päälle. Ota pois uunista, kun ovat hieman sulaneet mutta vielä melkein kasassa.

2. Tee kastike sekoittamalla valkoviinietikka, hunaja ja mausteet. Lisää lopuksi öljy ja sekoita vielä kertaalleen.

3. Leikkaa endiivistä kanta, irrota varovasti lehdet ja aseta ne tarjoiluastian pohjalle. Kippaa lehdille punajuuri-vuohenjuustopaistos ja kaada päälle vinaigrettea. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

torstai 26. syyskuuta 2013

Laiskurin lammaspaisti


Uuniruuat jäivät kesällä aika lailla tekemättä, turhaa lämmittämistä välttääkseni yritin maksimoida ulkokokkauksen ja salaattien osuuden perheen ruokavaliosta. Siksipä viilenneiden ilmojen myötä on ollut aivan ihana saada perinteisiä, syksyisiä patoja uuniin, kyllä ne taas maistuvat hyvältä pitkästä aikaa!

Lomareissua varten tein etukäteen pakkaseen tämän helpon lammaspaistin, joka valmistui hyvin pitkälti samaan tyyliin kuin perinteinen karjalanpaisti, ihan muutamin lisämaustein. Laiskurin paisti valmistui tällä kertaa yön yli, jälleen tyyliin "tuuppaa uuniin ja unohda". Lihana käytin lampaan lapaa sekä potkaa (koska lapapaketistani löytyikin positiivisena yllätyksenä myös vähän enemmän etujalkaa :), jotka olivat omiaan hitaaseen kypsytykseen.

Laiskurin lammaspaisti (4-6 hengelle)

1 lampaan lapa (+ 1 potka)
3 porkkanaa
3 sipulia
1 valkosipuli
nippu timjamia
vettä
suolaa
kokonaisia maustepippureita
muutama laakerinlehti

1. Poista lavasta ja potkasta karkeasti lihat luun ympäriltä ja leikkaa sopiviksi suupaloiksi. Säästä kuitenkin myös lihaisat luut. Kuori ja puolita sipulit ja pilko porkkanat muutamaan osaan (ei tarvitse välttämättä kuoria, pesu riittää). Kuori vielä valkosipulista kynnet ja nosta lihat, luut ja kasvikset uunivuokaan. Lisää suolaa maun mukaan ja kääntele paloja muutaman kerran.

2. Nakkaa lihojen ja kasvisten päälle maustepippurit, laakerinlehdet sekä timjaminoksat, ja kaada koko komeuden päälle vettä niin, että lihat peittyvät osittain. Laita paisti n. 200-asteiseen uuniin 30 minuutiksi, jotta lihat saavat hieman väriä. Pienennä lämpö sitten reiluun 100:n asteeseen ja anna muhia 6-8 tuntia (esim. yön yli). Jos pidät paistia uunissa yön yli, kannattaa vettä lisätä hieman ruskistusvaiheen jälkeen, jotteivät lihat pääse kuivahtamaan, tai vaihtoehtoisesti voi yön aikana tehdä kerran tilannetarkistuksen nestemäärän osalta. Minä noudatin jälkimmäistä taktiikkaa, tosin sen olisi voinut jättää väliinkin, koska nestettä ei niin kovasti pienellä lämmöllä haihtunut.

3. Kun otat paistin uunista, irrota vielä luupaloista viimeiset lihanrippeet (niiden pitäisi nyt irrota helposti) ja nakkaa luut pois. Siivoa paistista myös "risut" eli timjaminoksat ja laakerinlehdet ennen tarjoilua.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Syksyn pakollinen omppuherkku mallia 2013



Kerran kesässä pitää saada tehdä mustikkapiirakkaa, ja kerran syksyssä jotain herkkua kotimaisista omenoista, olkoon se muru-omenapaistosta, perinteistä piirakkaa tai uuniomenoita. Koska en ole kaksinen leipuri, tämänkin vuoden omppuherkuksi valikoitui jonkin sortin omenapaistos. Mitään käänteentekevää tai uutta ei tästä reseptistä löydy, mutta hyväähän tällainen mökkioloissakin onnistuva paistos on joka kerta. Ehkä reseptin ainut erikoisuus on, että sain hulluuskohtauksen kesken murumassan valmistuksen ja halusin sittenkin tehdä jotain vähän taikinamaisempaa (lue: lisäsin voi-sokeri-kaurahiutalemassaan vehnäjauhoja, kananmunan ja hieman maitoa) omenalohkojen päälle. Lopputuloksena päädyin sekoittelemaan "taikinani" paistinpannussa. Silti, söisin tätä uudestaankin eikä valmistuksen vaikeudestakaan ole valittamista :)

Omenaherkku (neljälle)

neljä keskikokoista, kotimaista omenaa
pari rkl sokeria
1-2 tl kanelia

Päällismassaan:

50g virtue
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1/2-1 dl maitoa
1 kananmuna

1. Poista huuhtaistuista omenoista siemenkodat ja lohko ne viipaleiksi. Levitä viipaleet voideltuun uuni- tai piirakkavuokaan ja ripottele päälle sokeria ja kanelia.

2. Sulata paistinpannussa voi, lisää kaurahiutaleet, sokeri ja vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Ota pannu pois levyltä, lisää maito ja kananmuna ja sekoita vielä, kunnes saat puuroa muistuttavan massan. Lusikoi massaa omenalohkojen päälle kökkäreiksi. Massan ei tarvitse peittää omenoita kokonaan.

3. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Paista omenaherkkua noin 30 min kunnes lohkot ovat pehmeitä ja taikina ottanut hieman väriä.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Projektiruokaa: metsopaisti





Vielä saa muutaman päivän nauttia lomailusta pohjoisessa :) Koska metsälle en pääse, olen koittanut hoitaa kalastusvastuullisen virkaa, tosin huonoin tuloksin, koska saldona olen ainoastaan onnistunut ruoppaamaan järvenpohjaa. Tapio on kuitenkin ollut Ahtia suopeampi, ja isäntä on tuonut retkiltään muutaman linnun tuliaisiksi - jopa niin hieno onni kävi, että yksi linnuista oli komea ukkometso. Me kokemattomat metsästäjät emme ole sellaista aiemmin saaneet, joten lintu oli vähintäänkin erityinen. Tästä eteenpäin suosittelen muuten skippaamaan loput, jos teksti riistankäsittelystä patavalmiiksi inhottaa :)

Kaikki saalis on arvokasta, mutta koska suurikokoinen metso pyytä tai teertä harvinaisempi saalis, nousi minulle ramppikuume sen valmistamisesta - näin kauhukuvia sitkeästä ja kuivahtaneesta otuksesta eikä tuskaani helpottanut se, että en ottanut yhtään keittokirjaa reissuun mukaan. Järki sanoi, että mehevimmän lopputuloksen saisi kynimällä linnun ja valmistamalla sen kokonaisena, mutta yhden fasaanin epäonnistuneella kynimisyrityksellä ajatus hieman hirvitti, jos repisinkin hienon linnun nahan ja se pitäisi kuitenkin lopulta nylkeä? No, isäntä oli vienosti toivonut, että kynimistä voisi kokeilla, joten en kehdannut kieltäytyäkään. Kun lintu oli heti pyyntihetkellä suolistettu ja saanut riippua sen jälkeen muutaman päivän, oli kynimisoperaation aika. Viisaammat älähtäköön tietämättömyyttäni tekemistäni virheistä, mutta tässä kuvaus siitä, miten ensikertalainen linnun valmisti - ja sanottakoon, että olin lopputulokseen tyytyväinen.



Kyniminen

Ulkomuistista kynittävää lintua suositeltiin dippaamaan kokonaisena kuumassa vedessä ennen operaation aloittamista. Mökkiolosuhteissa ei jättikattiloita ole, joten keittelin hieman vettä ja kaadoin sen sitten lavuaariin, jonne metsoherra sai sukeltaa. Fasaanilla joskus testatessani lintu kuitenkin pöllysi kuin vietävä vielä kuumavesikäsittelyn jälkeen, joten nyt valelin kuumaa vettä lisäksi aina kynimisvuorossa olevaan kohtaan turhan pöllyämisen välttämiseksi, ja se toimi ihan hyvin. Tietysti on eroja linnuissa ja höyhenpeitteessäkin.

Varsinaisen kynimisen hoidin tiskipöydälle viritetyn jätesäkin päällä. Vanhempani olivat mukana mökkikavereina metson kokkaushetkellä, joten teimme äidin kanssa yhteistyötä, vaikkemme kumpikaan olleet asiassa toista viisaampia :D Aloitin puuhan - jälleen ulkomuistista - linnun kaulan ja rinnan kohtaamiskohdasta, nyppien höyheniä "myötäkarvaan" rintaa ja kylkiä alaspäin. Kaulalta ja haulien osumiskohdista nahka pääsi hieman repeämään, mutta tukemalla sitä varovasti kädellä repeämiskohdat pysyivät aisoissa ja kyniminen sai jatkua. Nypin höyhenet ensin koko torsosta vatsa- ja selkäpuolelta ja sitten koivista ja siivistä. Samalla irroittelin hauleja, jos niitä tuli vastaan. Tässä kohtaa lintu oli vielä ihan kokonainen, eli pää ja jalat olivat tallella. Kun myös siipien lihaisat osat, koivet sekä jonkin matkaa kaulaa oli kynitty, leikkasin irti pään ja kaulan ja irrotin kaularangan (se lähti ihan rusauttamalla ja vetämällä) koiranpalaksi. Sitten leikkasin nivelkohdista irti siipien kärkiosat sekä jalat, sekä turhat roippeet pyrstöntyven ympäriltä.



Tässä kohtaa lintu alkoi pitkälti olla tunnistettavissa kanansukuiseksi, kun se alkoi muodoltaa muistuttaa kokonaista broileria. Viimeistelynä nypin loput irtoavat höyhenet pois, ennen kuin kyniminen sai loppukäsittelynsä avoliekillä, jonka avulla poltettiin vielä jäljelle jääneet "karvat", joita ei käsin saanut irti. Paljon ei poltettavaa kyllä jäänyt. Kynimiskäsittelyn jälkeen huuhdoin linnun vielä hyvin sisäpuolelta, vaikka se oli jo pyyntihetkellä putsattu, ja pyyhin nahan sekä sisuspuolen talouspaperilla kuivaksi.



Valmistus

Kuivatus- ja sitkeytyspeloista huolimatta linnun valmistuspuoli ei herättänyt suurempaa jännitystä. Ajattelin, että tärkeää on saada siihen reilusti rasvaa, jotta liha pysyisi mehevänä, niinpä otin käyttöön sekä pekonia että voita että rypsiöljyä (liioittelisin, minäkö?). Lisäksi maustoin linnun klassisesti suolalla, pippurilla, valkosipulilla ja timjamilla, sekä mökkipihasta saaduilla katajanmarjoilla ja -oksilla. Lopputuloksesta olin hurjan iloinen; jännittämääni kuivuutta ja sitkeyttä ei lintuun tullut juuri lainkaan, ja tummahko liha oli ihanan mureaa ja mehevää. Uskoisin saman ohjeen toimivan myös muille riistalinnuille ja kotioloissa vaikka sille broilerille :)

Jäljelle jäävä ranka on muuten omiaan lintuliemen keittelyyn, ja paistoliemestä valmistin kerman ja konjakin kera kastikkeen linnun kylkiäisiksi hieman tähän tapaan.

Metsopaisti

kynitty, patavalmis metso
suolaa
pippuria
n. 100g pekonia
voilastuja
muutama rkl rypsiöljyä
pari valkosipulinkynttä
pieni nippu timjamia
n. 10 katajanmarjaa
yksi (mielellään marjaisa) katajanoksa
puolikas sipuli

1. Ota lintu huoneenlämpöön n. 30 minuuttia - tunnin ennen uuniin laittamista. Voit maustaa sen tänä aikana tai hoitaa mauston jo etukäteen ja nostaa myöhemmin maustetun linnun lämpöiseen, pääasia on, että lintu ei jääkaappikylmänä joudu uuniin.

2. Hiero suolaa ja pippuria linnun nahkaan ja nahan alle. Pilko pekoni pieniksi kuutioiksi ja ujuta kuutiomassaa rinta- ja koipinahan alle. Hienonna myös valkosipuli ja katajanmarjat ja hieraise nekin linnun pintaan. Riivi vielä timjaminoksat hieman pienemmiksi ja lisää ne nahkaan tai sen alle sopiviin kohtiin. Tyrkkää sipulinpuolisko sekä katajanoksa, sekä halutessasi lisää timjamia, linnun vatsaonteloon.

3. Nosta lintu uunivuokaan ja hiero sen pintaan vielä hieman rypsiöljyä. Viimeistele muutamalla voilastulla. Paista 175-180 -asteisessa uunissa, kunnes lihasneste on kirkasta. Valele lintua paiston aikana omalla liemellään parinkymmenen minuutin välein. Minulla paistolientä ei heti alkanut kertyä, joten ensimmäisen valelun kohdalla lisäsin vielä muutaman voilastun. Koska mukana ei ollut ruokavaakaa, en uskalla sanoa tarkkaa paistoaikaa per kg, mutta pienehkö ukkometsomme viihtyi uunissa yhteensä noin puolitoista tuntia.


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Syksyn tuomaa

Se kauan odotettu, ensimmäinen kypsä tomaatti :)
Ihan ensimmäisenä, anteeksi pitkästä radiohiljaisuudesta! Kauhistuneena tajusin, ettei blogi ole päivittynyt yli kuukauteen (no, mitenkä se itse itseään päivittäisikään ;). Koottuja selityksiä kuitenkin löytyy. Ensinnäkin elokuu oli meidän taloudessamme huippukiireinen. Toki kaikilla on kiire about aina ja ainakin itselläni kesä on melkeinpä kiireisintä työaikaa, mutta tämän vuoden elokuu räjäytti kyllä pankin; kellon ympäri kestävät työpäivät sekä itselläni että isännällä, erilaisten (sinänsä ihanien) rientojen lyhentämät viikonlopun hengähdystauot ja kolme karvakuonoa pitivät huolta, ettei vapaa-ajan ongelmia jäänyt.

Toinen kirjoittamiseen vaikuttanut asia on, että Kärähtäneiden talouteen on tulossa kohtuullisen lyhyellä aikavälillä perheenlisäystä, enkä tällä kertaa puhu sellaisesta karvaisesta sortista :) Raskaus on alusta asti vaikuttanut suhteeseeni ruokaan jollain tavoin; kuvittelin, että minusta tulisi vielä normaaliakin hullumpi suursyömäri, mutta toisin kävi - oikeastaan koko raskausajan ruokahalu on ollut normaalia vähäisempi ja kunnon kokkausinspiraatio harvassa. Toki ruokaa on tullut jatkuvasti tehtyä ja joskus jopa projektikokkailtua sitä sun tätä, mutta päässä ei ole ollut riittävästi ajatuksia eikä naisessa energiaa tuoda reseptejä normaalilla tiheydellä koherenteiksi blogiteksteiksi. Toisinaan taas hyvänkään aterian äärellä ei ole vain jaksanut kaivaa kameraa esiin, ja joskus taas veto on vain ollut liian loppu, jotta jaksaisi syödä muuta kuin eineskinkkukiusausta tai edes harkita kirjoittavansa muuta kuin viikonloppuisin. Isäntä on toisenkin kerran raapinut päätään ja luullut minun olevan sairas, kun on saanut vastauksen "ihan sama" kysyessään, mitä syötäisiin ;)

Nyt ovat kuitenkin työviikkojen ja erityisesti loppukesän ruljanssit takana päin ja nautin ansaitusta vuosilomasta pohjoisessa ja pian jo mammalomastakin. Tuntuu, että hiljalleen alkaa olla levänneempi olo ja päähän mahtuu myös ajatuksia ruuasta ja siitä kirjoittamisesta. Ihanaa pitää vaihteeksi hyvin rajallisia yhteyksiä ulkomaailmaan ja saada vähän hengähdystaukoa ennen vauva-arjen alkamista! Valitettavasti valaankaltainen olemukseni ja neuvolatädin tiukka käsky rauhoittaa menoa estävät minua osallistumasta loman pääteemaan eli kanalintujen jahtaamiseen, mutta puolukoita olen sentään jahdannut, sekä päässyt kokkaamaan isännän saaliita (joista lisää myöhemmin).

Muissa uutisissa ennen lomia, sadonkorjuukausi jatkui vaihtelevalla menestyksellä. Parista asiasta haluan kuitenkin vähän repostella. Ensinnäkin, heinäkuun lopulla ihmettelemäni tomaatit (eivätkö ne ikinä kypsy?) onnistuivat yli odotusten ja neljästä pienestä taimestani olen saanut jo kymmeniä tomaatteja huolimatta siitä, että suurin taimien saama hoito oli epäsäännöllinen kastelu. Ne kypsyivät sittenkin, ja lisää on vielä tulossa! Toivottavasti myös Iituntiltulla, joka kanssani tuskasteli tomaattien vihreyttä. Ja toisena onnistumisena, ämpäriperunoistani tuli kuin tulikin perunoita! Ensimmäisen saavin tyhjensin ennen aikojaan ja perunat jäivät miniatyyreiksi, mutta toinen saavi olikin jo ihan oikean perunan näköistä. Suurin peruna oli n. 10 cm halkaisijaltaan ja noin kaksi kolmasosaa saavillisesta sellaista, jota olisi kehdannut myydä uutena perunana kaupassa. Ehkä kahteen ateriaan riittävästä perunaämpäristä ei tarvitsisi olla niin kovin polleana, mutta minulle viherpeukalo keskellä kämmentä olevalle kyseessä on suuri saavutus :)

Huh, siinä hieman päällimmäisiä kuulumisia. Tarkoitukseni oli, että olisin ympännyt tähän tekstiin vielä hihassa odotelleen reseptinkin, mutta sen verran venähti pelkkä turina, että taidan tehdä sitten seuraavan ruokapäivityksen ihan erillisenä. Mutta teen sen pian, sen lupaan!